Tero Kaukomaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tero Kaukomaa, 2013

Tero Kaukomaa (s. 1960)[1] on suomalainen elokuvatuottaja. Kaukomaa opiskeli liiketaloutta ja markkinointia Helsingin kauppakorkeakoulussa, josta hän valmistui 1987. Tuotettuaan satoja mainoksia ja joitakin musiikkivideoita Elohopea Filmissä (1989–1991) Kaukomaa siirtyi lyhytelokuvien ja myöhemmin myös kokoillan elokuvien pariin. 1997 hän perusti tuotantoyhtiö Blind Spot Picturesin, jonka omistajana toimi vuosina 2001–2007 myös Petri Jokiranta.[2]

Kaukomaa kuuluu niihin harvalukuisiin suomalaisiin elokuvatuottajiin, jotka ovat viime vuosina suunnanneet tuottamiaan elokuvia ulkomaanmarkkinoille. Kaukomaan tuottama Iron Sky -elokuva myytiin ympäri maailmaa.[3] Iron Sky -elokuvalle julkaistiin jatko-osa Iron Sky: The Coming Race vuonna 2019.

Iron Sky elokuvien tuotantoyhtiö Iron Sky Universe Oy:stä jätettiin konkurssihakemus lokakuussa 2020 maksuvaikeuksien takia. Kaukomaa on tuotantoyhtiön hallituksen puheenjohtaja.[4]

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Tero Kaukomaa Elonetissä.
  2. a b Vuoden 2007 elokuvatuottajiksi valittiin Petri Jokiranta ja Tero Kaukomaa 26.9.2007. Suomen elokuvatuottajien keskusliitto. Arkistoitu 4.5.2016. Viitattu 29.4.2016.
  3. Jättihanke Iron Sky on loppusuoralla - Suomen suurlähetystö, Berliini : Ajankohtaista www.finnland.de. Viitattu 29.4.2016.
  4. Minna Rinta-Tassi: Iron Sky -elokuvien tuotantoyhtiö on haettu konkurssiin – "Velkasumma on niin iso, ettei sitä takataskusta revitä" Yle Uutiset. 13.10.2020. Viitattu 13.10.2020.
  5. FILMIKAMARI www.filmikamari.fi. Arkistoitu 18.10.2013. Viitattu 29.4.2016.
  6. FILMIKAMARI www.filmikamari.fi. Arkistoitu 18.10.2013. Viitattu 29.4.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]