TUTTAVA

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

TUTTAVA® (sanoista Turvallisesti tuottavat työtavat) on Jorma Saaren tekemän tutkimuksen pohjalta kehitetty järjestykseen ja siisteyteen perustuva kehittämisohjelma. Tutkimuksessa huomattiin järjestyksen ja siisteyden merkitys työpaikalle. On laskettu, että huonon järjestyksen vallitessa saattaa esineiden etsimiseen kulua kymmeniä prosentteja työajasta. Siksi Tuttavalla parannetaan ja ylläpidetään työpaikkojen järjestystä, siisteyttä, työturvallisuutta ja tuottavuutta.

Työntekijöiden kanssa selvitetään millä asioilla on merkitystä turvallisuudelle ja tuottavuudelle heidän päivittäisessä toiminnassaan. Näihin asioihin liittyen sovitaan sitten yhteiset tavoitteet. Tavoitteiden perusteella mitataan niiden totetumista, ja lasketaan järjestysindeksiä. Mittaamisella saadaan palautetta, jonka perusteella voidaan keskittyä huonosti hallittuihin asioihin.

Tuttavaa on sovellettu enimmäkseen teollisuudessa, mutta myös muissa organisaatioissa on siitä saatu positiivisia kokemuksia. Tuttavaa käytetään yleisesti Suomessa, kansainvälisesti on laajemmin käytössä 5S-menetelmä, jolla on samansuuntaiset tavoitteet ja pyrkimykset.

Järjestyksen ja siisteyden edut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parempi järjestys ja siisteys tuo muun muassa seuraavia etuja:

  1. Tuottavuus ja laatu paranevat. Turha työ jää pois kun kaikki tarpeellinen on käyttökunnossa ja asiaankuuluvilla paikoilla.
  2. Työmotivaatio ja viihtyvyys lisääntyvät. Työn tekeminen on miellyttävämpää ja innostavampaa kun ympäristö on järjestyksessä.
  3. Yrityksen ulkopuolinen arvostus lisääntyy (parempi yrityskuva).
  4. Yrityksen toimintavarmuus paranee.
  5. Tapaturma- ja sairauspoissaolot vähenevät. Hyvä järjestys ja siisteys vähentävät tapaturmia, kuten liukastumisia, putoamisia, törmäyksiä, esineiden putoamisia ynnä muita.