Svappavaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Svappavaara
Svappavaaran nimi kolmella kielellä tienviitassa.
Svappavaaran nimi kolmella kielellä tienviitassa.

Svappavaara

Koordinaatit: 67°39′N, 21°04′E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Norrbottenin lääni
Maakunta Lappi
Kunta Kiirunan kunta
Pinta-ala
 – Maa 0,92 km²
Väkiluku 417
 – Väestötiheys 453,3 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Svappavaara vuoden 2015 taajamarajauksen mukaan.

Svappavaara[2] (meänkieleksi Vaskivuori, pohjoissaameksi Veaikkevárri) on taajama ja kylä Kiirunan kunnassa, Norrbottenin läänissä, Pohjois-Ruotsissa. Taajamassa on 417 asukasta.[1]

Svappavaaran kylä syntyi kaivostoiminnan myötä 1600-luvulla. Kaivosyhtiö LKAB on edelleen paikkakunnan suurin työnantaja. Kylässä sijaitsevat Svappavaaran peruskoulu sekä Ralph Erskinen suunnittelema kylätalo Ormen Långe.

Kaivostoiminta Svappavaarassa on päättynyt, mutta kylässä toimii edelleen malminrikastamo, sekä Kaunis Ironin rautamalmikuljetusten terminaali jossa rekoilla Pajalasta kuljetettu rautamalmi lastataan junaan ja kuljetetaan Narvikiin. Svappavaaran rata yhdistää kylän ja rikastamon Luulajan ja Kiirunan väliselle Malmiradalle.

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Svappavaaran taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
291
1965
  
480
1970
  
751
1975
  
1 056
1980
  
864
1990
  
595
1995
  
567
2000
  
436
2005
  
394
2010
  
417
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[3]
  1. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 4.2.2016.
  3. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]