Suolentopallo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suolentopallo on suomalainen lentopallon muunnelma, jota pelataan suolla. Tavallisesta lentopallosta poiketen kentällä pelaa neljä joukkuepelaajaa.

Suolentopallo sai alkunsa, kun idean isänä toiminut pieksämäkeläinen Risto Tarkiainen vieraili vuonna 2002 Hyrynsalmella suopotkupallon MM-kisoissa. Vuonna 2003 järjestettiin Haukivuoren Rajasuolla ensimmäiset testikisat, jossa pelaamassa olivat paikallisen seuran Kisailijoiden miehet sekä naispelaajia Pieksämäen Tsempistä. Ensimmäiset SM-kisat järjestettiin vuonna 2004 ja niiden järjestelyistä vastasi Pieksämäen Seudun Liikunta Ry. Joukkueita kisaamassa oli ympäri Suomen. Vuonna 2005 oli EM-kisojen vuoro. Myös vuoden 2005 kisojen järjestelyistä vastasi PS Liikunta Ry. Ensimmäiset MM-kisat pelattiin vuonna 2006. Ulkomaalaisia joukkueita paikalle oli tullut Virosta ja Venäjältä. Vuoden 2006 kisoista alkaen järjestelyistä on vastannut Haukivuoren Tapahtumat Ry (nykyään Haukivuorelaiset ry). MM-kisat 2007 houkutteli paikalle ennätykselliset 82 joukkuetta. Heinäkuun lopulla 2008 juhlittiin Suolentopallon 5-vuotissynttäreitä. Luvassa oli muun muassa Halavatun Pappojen suodebyytti. Juhlavuoden joukkuemäärä oli rajoitettu maksimissaan kahdeksaankymmeneen. Vuonna 2017 Mikkelin Passarit oli mukana järjestämässä suolentopallon MM-kisoja. [1] Menneiden vuosien tulokset löytyvät kotisivuilta.

Vuonna 2019 vuonna Suolentis järjestetään Haukivuorelaiset Ry:n toimesta ja paikalle odotetaan 80 joukkuetta.

Suolentopallon kentän koko on 7×15 m. Verkon korkeus on tavallista korkeutta kymmenen senttiä alempana. Lentopallon sännöistä poiketen suolentopallossa pallon saa vastaanottaa sormilla, muttei lyödä verkon yli. Hyökkäyslyönti voi olla iskulyönti tai hihalyönti miehillä sekä naisilla. Kuvitellun keskirajan saa ylittää kunhan ei ole verkossa. Pelissä ei ole etu- eikä takapelaajia eikä myöskään kolmen metrin hyökkäyssääntöä. Pallo on kentässä jos se osuu rajanauhan päälle.

Suolentopallossa pelataan kaksi kahdenkymmenen pisteen erää, kymmenestä pisteestä vaihdetaan puolia. Mikäli molemmat erät päättyvät tasan, pelataan kolmas viiden pisteen erä. Syöttö tapahtuu normaalisti takarajan takaa, kaikki syöttömuodot ovat sallittuja. Vaikka pelissä ei ole varsinaisia etu- ja takapelaajia vaihtuu syöttövuoro kuitenkin samalla tavalla kuin sisälentopallossa. Sama pelaaja ei siis saa syöttää koko ajan.

Joukkueessa saa olla korkeintaan kaksitoista pelaajaa, joista neljä samanaikaisesti kentällä. Sekasarjassa kentällä täytyy olla samanaikaisesti kaksi miestä ja kaksi naista. Pelissä käytetään lentäviä vaihtoja. Eli pelikatkojen aikana voi vaihtoja suorittaa vapaasti haluamallaan tavalla. Koska jokainen pelaaja pelaa omalla vastuullaan/vakuutusturvallaan täytyy ikää olla vähintään 18 vuotta. Sarjoja on kolme: kilpasarja, harrastesarja sekä business-sarja yrityksille. Kilpasarja on tarkoitettu 3-sarjassa tai sitä ylempänä pelaaville joukkueille. Harraste-sarja (miehet/naiset/seka) on tarkoitettu 4-sarjassa tai sitä alempana pelaaville joukkueille. Business-sarja on tarkoitettu yrityksille, yhdistyksille ja järjestöille. Business-sarjassa ei ole sarjataso- tai sukupuolirajoitteita.

Mikäli joukkue ei ole pelipaikalla viiden minuutin kuluessa pelin merkitystä alkamisajankohdasta, merkitään joukkue hävinneeksi 0–2. Tarpeen tullen kenttiä kastellaan mukavan upotuksen aikaansaamiseksi. Tupakointi on sallittu vain sille tarkoitetuilla alueilla paikan luonteen ja yleisen turvallisuuden vuoksi.

Suolentopallon SM-kilpailut ja arvokisat pelataan Haukivuoren Rajasuolla. Haukivuoren keskustasta suoareenalle matkaa on noin 16 km.

Oheistoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentopallon lisäksi Rajasuolla on kilpailtu Suohuudon ja Suokuokkimisen mestaruuksista. Karaokea oli ensimmäisen kerran tarjolla kesällä 2007. Paikalta löytyy allas jossa voi tarpeen tullen käydä vilvoittelemassa. Perjantai ja lauantai-iltana paikallisessa ravintolassa on yleensä järjestetty Suobileet.lähde?

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]