Stagflaatio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Stagflaatio on yhdistelmä sanoista stagnaatio (pysähtyneisyys) ja inflaatio (hintojen nousu). Stagflaatio tarkoittaa sellaista taloustilannetta, jossa yhdistyvät lama, korkea inflaatio ja korkea työttömyys. Termi stagflaatio tuli käyttöön 1970-luvulla, kun länsimaiden talouksissa oli vuoden 1973 ensimmäisen öljykriisin vaikutuksesta samaan aikaan lama, suurtyöttömyys sekä korkea inflaatio.

Stagflaation esiintymisellä Yhdysvalloissa 1970-luvulla on suuri historiallinen merkitys taloustieteissä. Stagflaatio ilmiönä oli ristiriidassa taloustieteen keynesiläisen koulukunnan kehittämän Phillipsin käyrän kanssa. Phillipsin käyrän mukaan stagflaation ei pitäisi olla mahdollista. Hieman aikaisemmin keynesiläinen näkemys inflaation luonteesta oli joutunut tulilinjalle, ja 1970-luvulla myös keynesiläisten keskeisiin teorioihin kuuluva Phillipsin käyrä joutui kyseenalaistamisen kohteeksi. Keynesiläiselle koulukunnalle muodostui vastustajia, koska sen teoriat eivät selittäneet todellisuutta. Teorian tueksi esitettiin vielä NAIRU-teoria, jonka mukaan pitkällä aikavälillä työttömyys ei riipu inflaatiosta. Silti monet taloustutkijat olivat valmiita luopumaan kokonaan keynesiläisistä ajatuksista niiden sisältämien epäjohdonmukaisuuksien vuoksi, eivätkä kaikki enää pitäneet keynesiläisyyttä siinä arvossa kuin aikaisemmin. Keynesiläistä koulukuntaa edustava Paul Krugman on painottanut, että koko teoriaa ei voida hylätä Phillipsin käyrän ongelmien takia.[1] Monetaristien mukaan stagflaatio voidaan paremmin selittää rahan kvantiteettiteorialla ja työmarkkinoiden jäykkyydellä.

  1. The lessons of 1979-82 Paul Krugman Blog. 31.7.2009. Viitattu 7.8.2017. (englanniksi)