Selluliitti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kosmeettista ihon epätasaisuutta. Ihotaudista katso Selluliitti (sairaus).
Selluliittia pakaroissa.

Selluliitti tarkoittaa kosmeettisessa merkityksessään ihon epätasaisuutta, joka aiheutuu ihonalaisen rasvakerroksen epätasaisesta jakautumisesta. Ihon jäykät sidekudosseinämät vetävät ihoa sisäänpäin samalla kun rasvasolujen muodostamat ryppäät työntävät ihoa ulospäin, mikä aiheuttaa ihoon kuoppia. Selluliittia esiintyy monilla aikuisilla naisilla tavallisimmin reisissä, pakaroissa ja lanteilla.[1]

Selluliittia alkaa esiintyä tavallisesti 20–30 vuoden iässä. Sitä esiintyy noin 80–90 prosentilla naisista. Aasialaisilla ja afrikkalaisilla naisilla tila on vähemmän yleinen kuin valkoisilla naisilla. Selluliitin arvellaan syntyvän naishormoni estrogeenin vaikutuksesta, ja sen määrä kasvaa estrogeenin tuotannon kasvaessa esimerkiksi raskauden, imetyksen, ehkäisyn tai hormonikorvaushoidon aikana. Selluliitti lisääntyy myös ikääntymisen myötä, kun verinahan kollageeni- ja elastiinipitoisuus vähenevät ja rasvalohkot laajentuvat. Myös lihominen, korkeahiilihydraattinen ruokavalio ja huonot elintavat voivat lisätä selluliittia.[1]

Miehistä vain 2 prosentilla on selluliittia, koska miehen ihonalaisten rasvalohkojen väliseinien rakenne on tiheämpi ja lujempi kuin naisen, ja koska miehellä on paljon pieniä rasvalohkoja siinä kun naisella niitä on vähemmän ja ne ovat suurempia. Miehelle selluliittia syntyy kastraation, hypogonadismin, Klinefelterin oireyhtymän tai eturauhassyöpään liittyvän estrogeeni- tai antiandrogeeniterapian seurauksena.[1]

Selluliitin synty verinahassa. Vasemmalla tasaista ihoa, oikealla epätasaista "appelsiini-ihoa", jota syntyy rasvasolulohkojen laajentumisesta ihon kerroksia yhdistävän kireän sidekudoksen välissä.

Selluliitin aiheutumisesta on useita teorioita. Selluliitin on esitetty olevan verinahan ja ihonalaisen kudoksen rakenteellinen häiriö, verenkiertohäiriö tai tulehdus.[1]

Selluliittia pidetään usein esteettisenä haittana. Siihen on kehitetty erilaisia hoitoja, jotka tosin ovat tehottomia tai väliaikaisia.[1]

  1. a b c d e Gabriel, Allen ym.: Cellulite: Current Understanding and Treatment Aesthetic Surgery Journal. 21.6.2023. National Library of Medicine. Viitattu 29.3.2024.
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.