Saksan 61. jalkaväkidivisioona

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
61. jalkaväkidivisioona
Divisioonan tunnus
Divisioonan tunnus
Toiminnassa 16. elokuuta 1939–8. toukokuuta 1945
Valtio  Saksa
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit Jalkaväki
Osa joukkoa Heer (Wehrmacht)
Koko divisioona
Sodat ja taistelut Puolan offensiivi 1939
länsirintama 1940
itärintama 1941–1945

Saksan 61. jalkaväkidivisioona (saks. 61. Infanterie-Division) oli Saksa maavoimien yhtymä toisessa maailmansodassa.

Wehrkreis I muodosti divisioonan 8. elokuuta 1939 Insterburgissa (nykyinen Tšernjahovsk) divisioonan tykistönkoulutuskeskuksesta.

Divisioona liitettiin pohjoisen armeijaryhmän 3. armeijaan hieman ennen Saksan hyökkäystä Puolaan. Divisioona joutui koville Mławan taistelussa, jonka päätyttyä se ylitti Narew-joen lähellä Pułtuskia. Divisioona eteni taistellen kohti Läntistä Bugia, jonka ylitettyään se jatkoi kohti Varsovaa. Divisioona saapui tavoitteeseensa 18. syyskuuta ja se pysyi alueella taisteluiden päättymiseen.

Joulukuussa 1939 divisioona siirrettiin länteen, jossa se hyökkäsi 10. toukokuuta 1940 IV armeijakunnan mukana Belgiaan. Divisioonan jalkaväkirykmentti 151 liitettiin laskuvarjojoukkoihin hyökättäessä 11. toukokuuta Eben-Emaelin linnoitukseen, joka antautui vielä samana päivänä. Divisioona eteni Kanaalin rannikolle osallistuen Dunkerquen piiritykseen. Läntisen rintaman taisteluissa divisioona menetti kuolleina 348, haavoittuneina 1052 ja kadonneina 106 miestä. Ranskan sotatoimien päätyttyä divisioona jäi miehittämään Bretagnea.

Alkuvuodesta 1941 divisioona siirrettiin Itä-Preussiin, josta se hyökkäsi 22. kesäkuuta pohjoisen armeijaryhmän 18. armeijan mukana Neuvostoliittoon.

Divisioonankomentajina olivat[1]:

  • jalkaväenkenraali Siegfried Hänicke 8. elokuuta 1939 - 27. maaliskuuta 1942
  • kenraalimajuri Franz Scheidies 27. maaliskuuta - 7. huhtikuuta 1942
  • kenraaliluutnantti Werner Hühner 7. huhtikuuta 1942 - 1. helmikuuta 1943
  • kenraaliluutnantti Günther Krappe 1. helmikuuta - 30. huhtikuuta 1943
  • kenraaliluutnantti Gottfried Weber 30. huhtikuuta - 1. toukokuuta 1943
  • kenraaliluutnantti Günther Krappe 1. toukokuuta -11. joulukuuta 1943
  • kenraalimajuri Joachim Albrecht von Blücher 11. joulukuuta 1943 - 1. helmikuuta 1944
  • kenraaliluutnantti Günther Krappe 1. helmikuuta 1944 - uudelleen nimeämiseen
61. Kansankrenatööridivisioona