Sahalahden kirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sahalahden kirkko
Sahalahden kirkko kesällä 2015.
Sahalahden kirkko kesällä 2015.
Sijainti Sahalahden kirkonkylä, Kangasala
Koordinaatit 61°28′26.5″N, 024°19′40.4″E
Seurakunta Kangasalan seurakunta
Rakentamisvuosi 1827-29
Suunnittelija Intendentinkonttori
Materiaali puu
Istumapaikkoja 550
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Sahalahden kirkko , sankarihaudat
Isänmaan puolesta sodissa 1939 - 1944 kaatuneille

Sahalahden kirkko on yksi Kangasalan evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkoista. Se on vuonna 2005 perustetun, mutta pitkän historian omaavan Sahalahden kappeliseurakunnan käytössä. Sahalahti oli vuosina 1557–1581 Pälkäneen seurakunnan kappeliseurakunta ja vuosina 1581–2004 itsenäinen seurakunta ja kunta. Alueella oli tosin vakiintunutta jumalanpalveluselämää mitä todennäköisimmin jo keskiajalla.

Nykyinen kirkko on alueen kolmas kirkko. Ensimmäinen kirkko rakennettiin nykyisen kirkon itäpuolelle vuonna 1559. Kirkko kuitenkin paloi salamaniskusta vuonna 1728. Toinen kirkko nousi entisen paikalle vuosina 1728–1729. Se oli kansanmiehen suunnittelema puinen ristikirkko. Jo vuoden 1780 piispantarkastuksessa sen todettiin vaativan nopeaa korjaamista. Vuonna 1804 Kihlakunnan Syytinkioikeus velvoitti sahalahtelaiset rakentamaan uuden kirkon. Hautausmaalla on muistokivi vuosien 1559 ja 1729 kirkkojen paikalla.

Sahalahden kolmas eli nykyinen, empiretyylinen kupolikirkko, rakennettiin vuosina 1827–1829. Piirustukset laati intendentinkonttori Carl Ludvig Engelin johdolla. Pohjana arvellaan olleen tälläkin kertaa kansanmiehen laatimia piirustuksia. Vuonna 1843 valmistui muun muassa Ylistaron kirkon piirtäneen valtionarkkitehti E. Lohrmanin suunnittelema kirkon tapuli, joka liitettiin solarakennuksella runkohuoneeseen. Kirkossa on noin 550 istuinpaikkaa. Kirkko peruskorjattiin ja restauroitiin vuosina 1999–2002.

Alttaritaulu on Aleksandra Såltinin vuonna 1896 maalaama Tulkaa minun tyköni. Kirkon sakastin eteistilassa säilytetään Turun akatemian piirustusmestarin Anders Dahlstenin vuonna 1752 maalaamaa edellistä alttaritaulua Kristus ristillä. Urut ovat Kangasalan urkutehtaan vuonna 1889 rakentamat. Vuonna 1981 ne uudistettiin 16-äänikertaisiksi. Tapio Tiitu laati niiden disposition.

Sahalahden hautausmaalla sijaitseva surevaa leskeä ja lasta kuvaava sankarihautausmaan muistopatsas on Erkki Toukolehdon kätten työtä vuodelta 1949.

Sahalahden kirkko-esite

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]