Söderlångvikin kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Söderlångvikin kartano

Söderlångvikin kartano on kartano Kemiönsaaren kunnassa Varsinais-Suomen maakunnassa. Kartano on suurimmaksi osaksi saanut nykyisen ulkonäkönsä aikana, jolloin suomalainen liikemies ja mesenaatti Amos Anderson oli kartanon omistaja. Andersonin haltuun kartano päätyi vuonna 1927. Nykyisin se toimii Söderlångvikin museona, jossa on osa Andersonin yksityisestä taidekokoelmasta ja hänen huonekaluistaan.

Andersonin ostettua kartanon sen päärakennus oli vielä yksikerroksinen hirsirakennus, joka oli päällystetty punaiseksi maalatulla laudoituksella. Arkkitehti W. G. Palmqvistin piirustusten pohjalta rakennus rakennettiin täysin uusiksi vuosina 1934–1935. Sen kerroslukumäärää lisättiin kahteen, se sai pintaansa valkoisen rappauksen ja huoneiden määrä nousi kuudesta yhteentoista. Lisäksi rakennus sai vuosina 1937–1938 molemmille puolilleen yksikerroksiset tiilestä rakennetut siipirakennukset. Rakennuksen kokonaispinta-ala on 560 m² ja sen pituus 47 m.

Vuosien saatossa rakennuksen kunto on heikentynyt, ja toisen siiven katto luhistui 1990-luvulla. Rakennus peruskorjataan kokonaan vuosina 2019–2020.[1]

Söderlångvikin museo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Söderlångvikin kartanon päärakennuksessa toimii Amos Andersonin henkilöhistoriallinen museo sekä taidemuseo, jossa on esillä hänen aikanaan keräämää taidetta sekä muuta esineistöä. Lisäksi museossa on esillä kesäisin vuosittain vaihtuva taidenäyttely.

  1. Weckström, Nina: Söderlångvik ska putsas till sin forna prakt. Hufvudstadsbladet, 3.5.2019, s. 14–15. Artikkelin maksullinen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]