Roger Cook

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Roger Cook (1967)

Roger Frederick Cook (s. 19. elokuuta 1940 Bristol) on englantilainen muusikko ja laulunkirjoittaja.

Cook aloitti laulamisen kirkkokuorossa ollessaan 11-vuotias. Ensimmäisen oman kappaleensa hän kirjoitti vuonna 1958. Hän esiintyi nuoruudessaan lauluyhtyeissä ja nauhoitti 1950-luvun lopulla The Sapphires -ryhmän kanssa. Hän lauloi myös The Londons -yhtyeessä, duona Jill Stevensin kanssa ja myöhemmin liittyi yhtyeeseen The Kestrels, jossa tutustui bristolilaiseen laulunkirjoittaja Roger Greenawayhin.[1]

Cook ja Greenaway alkoivat kirjoittaa musiikkia yhdessä vuonna 1965. The Fortunes -yhtye nosti heidän ”You’ve Got Your Troubles” -kappaleensa Britannian ja Yhdysvaltojen top 10:een. Yhtye nauhoitti myöhemmin myös Cookin ja Greenawayn sävellyksen ”This Golden Ring”. Vuonna 1966 Cook ja Greenaway nauhoittivat David and Jonathan -nimisenä lauluduona menestyneen cover-version The Beatlesin kappaleesta ”Michelle”. He nauhoittivat samana vuonna myös oman kappaleensa ”Lovers of the World Unite”, josta tuli hitti Britanniassa. He lopettivat David and Jonathan -nimellä esiintymisen vuonna 1968.[1]

Cook nauhoitti 1960-luvun lopulla sooloartistina nimellä Roger James Cooke. Hän lauloi myös Blue Mink -yhtyeessä vuodesta 1969 lähtien ja kirjoitti yhä musiikkia muille artisteille yhdessä Greenawayn kanssa. Muun muassa White Plainsin ”My Baby Loves Lovin’” ja Andy Williamsin ”Home Lovin’ Man” muodostuivat hiteiksi Britanniassa.[1]

Cookin ja Greenawayn vuonna 1971 Coca-Colalle tekemä mainossävellys ”I’d Like to Teach the World to Sing (In Perfect Harmony)” nousi New Seekersin esittämänä Britannian listaykköseksi. Kappaleen nauhoitti myös The Hillside Singers. Seuraavana vuonna Cook ja Greenaway saavuttivat uransa suurimman menestyksen Yhdysvalloissa The Holliesin esittämällä ja yhtyeen laulaja Allan Clarken kanssa kirjoitetulla kappaleella ”Long Cool Woman (in a Black Dress)”.[1]

Vuonna 1975 Cook lopetti yhteistyön Greenawayn kanssa ja muutti Yhdysvaltoihin. Hän innostui Nashvillessä countrymusiikista ja kirjoitti Bobby Woodin kanssa Crystal Gaylelle listaykköseksi nousseen laulun ”Talking in Your Sleep” vuonna 1978. Vuonna 1980 Don Williams nosti Cookin ja Sam Hoganin kirjoittaman kappaleen ”I Believe in You” country-listan kärkeen. Cook kirjoitti Williamsille myös kappaleet ”Miracles” ja ”Love Is on a Roll”, joista jälkimmäinen nousi listaykköseksi vuonna 1983. Cook kuitenkin kirjoitti yhä vähemmän musiikkia 1980-luvun lopulle tultaessa.[1]

Cook julkaisi kitaristi-laulaja Hugh Cornwellin ja kitariti Andy Westin kanssa albumin CCW vuonna 1992. Vuonna 1997 hän kirjoitti Eddie Killagonin kanssa hittikappaleen ”One Night at a Time” laulaja George Straitille.[1]

Cook valittiin vuonna 1997 ensimmäisenä englantilaisena Nashville Songwriters Hall of Fameen,[1] ja vuonna 2009 hänet ja Roger Greenaway valittiin Songwriters Hall of Fameen.[2]

  1. a b c d e f g Huey, Steve: Roger Cook Allmusic. Viitattu 29.4.2012. (englanniksi)
  2. Roger Cook Songwriters Hall of Fame. Viitattu 29.4.2012. (englanniksi)