Robert Siodmak

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Robert Siodmak
Henkilötiedot
Syntynyt8. elokuuta 1900
Dresden, Saksan keisarikunta
Kuollut10. maaliskuuta 1973 (72 vuotta)
Locarno, Sveitsi
Ammatti elokuvaohjaaja
Puoliso Bertha Odenheimer (1933–1973)
Ohjaaja
Aktiivisena 1929–1969
Tunnetuimmat ohjaukset Tappajat
Aavenainen
Kierreportaat
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Robert Siodmak (8. elokuuta 1900 Dresden, Saksa10. maaliskuuta 1973 Locarno, Sveitsi) oli saksalainen elokuvaohjaaja. Hän syntyi juutalaiseen perheeseen Dresdenissä, mutta joutui jättämään maansa kansallissosialismin aikana. Hän muutti Pariisin kautta Yhdysvaltoihin, jossa hän saavutti suurimmat menestyksensä.

Siodmakin ensimmäisenä elokuvana pidetään mykkäelokuvaa Ihmisiä sunnuntaina (Menschen am Sonntagia, 1929). Hollywoodiin saapumisensa jälkeen hänestä tuli yksi film noirin johtavista nimistä, ja hän oli vuonna 1947 ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi.

Siodmak voitti Kultaisen karhun Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 1955.

Siodmak ohjasi viimeisen elokuvansa 1960-luvun lopulla. Hän vietti viimeiset vuotensa Sveitsissä, jossa hän kuoli sairauskohtaukseen 72 vuoden ikäisenä 10. maaliskuuta 1973. Hän oli jäänyt leskeksi vain hieman aiemmin, 20. tammikuuta.

Jos toisin ei ole mainittu, Siodmak ohjasi elokuvat Yhdysvalloissa.

Vuosi Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Maa
1929 Menschen am Sonntag Ihmisiä sunnuntaina Saksa
1930 Abschied Saksa
1931 Der Mann, der seinen Mörder Sucht Saksa
1931 Voruntersuchung Saksa
1932 Sturme der Leidenschaft Saksa
1932 Le Sexe Faible Ranska
1932 Quick Ranska
1932 Tumultes Ranska
1933 Brennendes Geheimnis Saksa
1934 La Crise est finie Ranska
1935 La Vie Parisienne Ranska
1936 Mister Flow Kuka oli Mister Flow? Ranska
1936 Le grand refrain Unohtumaton loppusävel Ranska
1937 Cargaisons Blanches Kadonneita tyttöjä Ranska
1938 Mollenard Kapteeni Mollenard Ranska
1939 Pièges Ansa nuorille naisille Ranska
1941 West Point Widow
1942 Fly-by-Night Mysteerio G 32
1942 My Heart Belongs to Daddy
1942 The Night Before the Divorce
1943 Someone to Remember
1943 Son of Dracula Draculan poika
1944 Phantom Lady Aavenainen
1944 Cobra Woman Cobra-saari
1944 Christmas Holiday Tuli ja tuhka
1945 The Suspect Sinun ei pidä...
1945 Uncle Harry Jos ajatukset voisivat tappaa
1945 The Spiral Staircase Kierreportaat
1946 The Killers Tappajat
1946 The Dark Mirror Pimeä peili
1947 Time Out of Mind Myrskyjen sävel
1948 Cry of the City
1948 Criss Cross Elämän ja kuoleman leikki
1949 The Great Sinner Synnin pesä
1949 The File on Thelma Jordon Tie lakia pakoon
1950 Deported Karkoitettu
1951 The Whistle at Eaton Falls
1952 The Crimson Pirate Karmiininpunainen merirosvo
1954 Le Grand Jeu Suurta peliä Ranska
1955 Die Ratten Rotat Länsi-Saksa
1956 Mein Vater, der Schauspieler Länsi-Saksa
1957 Nachts, wenn der Teufel kam Piru tuli yöllä Länsi-Saksa
1959 Katia Katia – kruunaamaton keisarinna Ranska
1959 Dorothea Angermann Länsi-Saksa
1959 The Rough and the Smooth Raakaa ja hellää Iso-Britannia
1960 Mein Schulfreund Länsi-Saksa
1961 L'Affaire Nina B. Ranska
1962 Escape from East Berlin Tunnel-28 Länsi-Saksa, Yhdysvallat
1964 Der Schut Länsi-Saksa
1964 Der Schatz der Azteken Atsteekkien aarre Länsi-Saksa
1967 Custer of the West Kenraali Custer – lännen suuri taistelija Länsi-Saksa
1969 Der Kampf um Rom Viimeinen roomalainen Länsi-Saksa

Palkinnot ja ehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ehdokas

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nykänen, Joonas & Myllykoski, Mika: ”Synkeä kuva arvaamattomaan maailmaan – Robert Siodmak Hollywoodissa”. Filmihullu 5/2019.