Risto Järvenpää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Risto Tapio Järvenpää (s. 11. joulukuuta 1953 Säräisniemi) on suomalainen opettaja, muusikko, säveltäjä ja sanoittaja.[1]

Henkilöhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Risto Järvenpää syntyi talousmestari Eelis Mikael Järvenpään ja Esteri Siltaniemen perheeseen. Hän avioitui 1973 Aini Niemelän kanssa ja 2009 Terttu Harjun kanssa. Järvenpää tuli ylioppilaaksi Pokkitörmän yhteislyseosta 1973 ja valmistui lastentarhanopettajaksi 1976, musiikkileikkikoulunopettajaksi 1983 ja ammatillisten oppilaitosten opettajaksi 1991.[1]

Hän oli Oulussa lastentarhanopettaja Lassin päiväkodissa 1976–1984 ja Kalliolan päiväkodissa 1984–1987, Oulun sosiaalialan oppilaitoksen opettaja 1987–1995 ja Oulun ammattikorkeakoulun taideaineiden lehtori 1995–2017. Omaa musiikkileikkikoulua Järvenpää piti 1983–1993 ja oli kouluttaja Oulun yliopistossa ja Sibelius-Akatemiassa 1996–2001. Hän on 1983 lähtien T:mi Risto Järvenpään, vuodesta 1993 Risto Järvenpää Oy, omistaja. Muusikkona, säveltäjänä ja sanoittajana Järvenpää on vuodesta 1968 työskennellyt useissa eri yhtyeissä, kuten Express. Järvenpää on myös osallistunut useiden televisio- ja radio-ohjelmien tekemiseen, julkaissut omaa musiikkituotantoaan ja toteuttanut musiikkitapahtumia ja konsertteja. Oulun kaupungin kulttuuripalkinnon hän sai 1996.[1][2]

Musiikkituotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tatsia ja janssia lapsille, 1993
  • Tatsin ja janssin poika, 1995
  • Tatsia ja janssia suurkaupungissa, 2001
  • Canciones y caramelos en Cuba: música para niños – music for children, 2001
  • Pikkumetsän laulut, 2007 (uusi painos 2015)
  • Pikkumetsän laulut 2, 2008
  1. a b c Peltola, Anne: Risto Järvenpää Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 10.1.2020. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 5.4.2024.
  2. Musiikki kuuluu kaikille. Kaleva, 13.8.2017, nro 219, s. 62. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.4.2024. (ei-vapaa)