Radiohäirintä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Radiohäirintä on toimintaa, jolla pyritään estämään tai vaikeuttamaan radiotaajuuksien käyttöä.

Radiohäirintää käytetään muun muassa sodankäynnissä estämään vastustajaa käyttämästä radioviestintää joukkojen johtamisen välineenä. Rauhan aikana radiohäirinnällä voidaan esimerkiksi pyrkiä säilyttämään oma poliittinen uskottavuus estämällä häirinnän avulla oman maan kuuntelijoita vastaanottamasta opposition tai toisen valtion radiolähetyksiä.

Häirintälähettimiä voi olla kenttäoloissa sijoitettuna ajoneuvoihin, kun taas jatkuvaa häirintää varten on saatettu perustaa pysyviä kiinteitä radioasemia. Häirintä voi ilmetä esimerkiksi tietyllä taajuudella esiintyvän radiolähetyksen päälle soitettavalla musiikilla, moottorin jyrinällä, kantoaallolla tai muulla häiritsevällä äänellä. Välttääkseen häirintää käyttävät radioasemat varataajuuksia tai vaihtelevia taajuuksia.

Euroopassa laajimmin tunnetuksi on tullut kylmän sodan aikainen radiohäirintä, missä vuodesta 1949 vuoteen 1989 Neuvostoliitto häiritsi läntisten radioyhtiöiden Varsovan liiton maihin suuntaamia radiolähetyksiä. Yleensä häirittäviä radioasemia olivat BBC World Service, Voice of America (VOA), Radio Free Europe (RFE) ja Radio Liberty, joista kolme jälkimmäistä oli perustettu nimenomaan vaihtoehtoisen eli läntisen näkökulman tuottamiseksi Itä-Euroopan kuuntelijoille. Myös Israel on käyttänyt häirintää ja joutunut myös itse häirityksi.

Jatkosodassa Suomen armeija soitti Säkkijärven polkkaa tietyillä radiotaajuuksilla häiritäkseen Neuvostoliiton asettamien radiomiinojen taajuuksia.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä radioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.