Pyhän Ristin kappeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pyhän Ristin kappeli elokuussa 2013.

Pyhän Ristin kappeli on arkkitehti Pekka Pitkäsen 1960-luvulla suunnittelema siunauskappeli Turun hautausmaan uudemmassa, itäisessä osassa.

Hautausmaan vanhemmassa osassa on professori Erik Bryggmanin suunnittelema 1940-luvun alussa valmistunut Ylösnousemuskappeli. Vuonna 1967 samalle hautausmaalle valmistui arkkitehti Pekka Pitkäsen suunnittelema Pyhän Ristin kappeli, joka on toteutettu yleisen suunnittelukilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta.

Pyhän Ristin kappelissa on kolme erikokoista siunauskappelia: Suuri ja Pieni kappeli sekä Alakappeli. Kutakin kappelia voidaan käyttää joko arkku- tai polttohautausta varten toimitettaviin siunauksiin. Rakennus on kaksitasoinen. Ylemmässä tasossa on Suuren ja Pienen kappelin lisäksi niiden yhteinen eteisaula sekä mm. pieni uurnakappeli, jossa tuhkauurna luovutetaan omaisille hautausta varten. Eteisaulassa on kuvanveistäjä Essi Renvallin veistos De profundis. Pohjakerroksessa sijaitsee Alakappelin lisäksi teknisiä tiloja sekä krematorio-osasto. Arkut nostetaan pohjakerroksesta ylemmän kerroksen kappeleihin hydraulisella katafalkkihissillä.

Pyhän Ristin kappeli on askeettinen betonikappeli, joka edustaa 60-luvun minimalismia. Kappeli on niin julkisivuiltaan kuin myös tärkeimmiltä sisätiloiltaan betonipintainen. Pääosin kappeli on verhottu varta vasten mitoitetuin ja valmistetuin betonilaatoin, osittain pinnat ovat paikalla sahalautamuotissa valettua puhdasbetonia. Alttarit kaikissa kappeleissa samoin kuin saarnastuoli Suuressa kappelissa ovat betonimonoliitteja. Alttareilla on tummennettu pronssiristi ja hopeiset kynttilänjalat, penkit ovat tummennettua tammea.

Karulla materiaalivalinnalla ja yksinkertaisilla muodoilla on siunaustoimitukselle pyritty luomaan kehys, joka pelkistyksellään auttaa omaisia hiljentymään kristillisen siunaustoimituksen oleelliseen sanomaan.

  • Pyhän Ristin kappeli, Turku, Arkkitehti 5/1967, s. 16-18.
  • Pyhän Ristin kappeli, Turku, Arkkitehti 2/1969, s. 52-55.
  • Ilpo Okkonen, Asko Salokorpi: Suomalainen arkkitehtuuri 1900-luvulla - Finnish architecture in the 20th century, Gummerus 1985, s. 128-131.