Pupuhuhta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kerrostaloja Pupuhuhdantiellä.

Pupuhuhta on asuinalue Kangasvuoren kaupunginosassa Jyväskylässä. Se kuuluu Huhtasuon suuralueeseen.[1] Pupuhuhdasta Jyväskylän keskustaan on matkaa noin neljä kilometriä.[2][3]

Pupuhuhdan asuinalue rakennettiin pääosin 1970-luvulla. Alueelta löytyy kerrostaloja ja muutamia rivitaloja.[4]

Pupuhuhta on väestöltään yksi Jyväskylän monikulttuurisimmista asuinalueista.[5] Alueen väkiluku oli 2 731 joulukuussa 2020.[6]

1960- ja 1970-lukujen muuttoliikkeen aikana oli nopea tarve saada lisää asuntoja, minkä vuoksi Pupuhuhdan asuinalue rakennettiin kiireellä monen muun lähiön tavoin.[3] Pupuhuhta kaavoitettiin 1970-luvun puolivälissä[7], ja alueen kerrostalovaltaisesta rakennuskannasta suurin osa valmistui vuosien 1974–1979 aikana.[8][3] Viereiselle Huhtasuon alueelle vuosikymmenen lopulla rakennettu Huhtakeskus suunniteltiin olemaan myös pupuhuhtalaisten lähipalvelukeskittymä.[7]

Sittemmin purettu Pupuhuhdan koulu vuonna 2013.

Pupuhuhtaan valmistui ala-aste vuonna 1982. Alueella toimi myös päiväkoti.[9] Pupuhuhdan koulu joutui lakkautusuhan alle syksyllä 2013 ja lopulta lakkautettiin kesäkuussa 2019.[10] Päiväkodin ja koulun toiminta siirtyi saman vuoden elokuussa käyttöön otetun Kangasvuoren päiväkoti-koulun tiloihin ja osittain myös Huhtasuon yhtenäiskouluun.[11][12]

Vuonna 2012 paikallisia kunnan vuokra-asuntoja alettiin myymään yksityisille yhtiöille.[13]

Liikerakennus, jossa toimii paikallisia palveluja

Pupuhuhdassa toimii nykyisin muun muassa pizzeria, keilahalli[5], pub-ravintola Meidän Kyläbaari[14] ja vanhusten hoitokoti.[5]

Pupuhuhdassa sijaitsee myös Pupuhuhdanpuisto, jossa on leikki- ja kuntoiluvälineitä ja kenttä.[1] Se avattiin vuonna 2019, ja toimintapuisto korvasi[15] aiemman 1980-luvulla rakennetun perhepuiston.[16]

Pupuhuhdan maine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähes koko muun Huhtasuon suuralueen tavoin Pupuhuhta on pitkään kärsinyt huonosta maineesta[7][3][17][2][18] ja saanut negatiivista huomiota mediassa;[19][2][20][21] esimerkiksi vuonna 2013 Iltalehti listasi Pupuhuhdan Suomen ”väkivaltaisimpien lähiöiden” joukkoon.[22] Tilastollisesti vuosina 2000–2019 Pupuhuhta-Kangasvuori-alueella tehtiin 26 henkirikosta tai sen yritystä, eli enemmän kuin missään muussa Jyväskylän osassa.[23] Pupuhuhdassa on ilmennyt myös paljon työttömyyttä. Vuonna 2015 alueen työttömyysasteeksi mitattiin noin 30 %, mutta esimerkiksi vuonna 1995 Pupuhuhdan työttömyysaste oli 40 %, joten se on kuitenkin laskenut huomattavasti.[13] Lisäksi Pupuhuhdan rakentamista korkean ja eristävän mäen päälle on pidetty epäonnistuneena ja huonosti suunniteltuna päätöksenä, joka on lisännyt asukkaiden epäviihtyisyyttä.[7]

Aluetta ja sen asukkaiden hyvinvointia on pyritty kehittämään erilaisilla hankkeilla.[5][3][24] 2000- ja 2010-luvuilla paikallisille tehdyissä haastatteluissa Huhtasuon suuralueen mainetta on pidetty liioiteltuna ja alueen on sanottu rauhoittuneen vuosien aikana.[17][18][7]

  1. a b Jyväskylän karttapalvelu kartta.jkl.fi. Viitattu 17.7.2023.
  2. a b c Pudas, Mari: Henkirikoksia ja ammuskeluja – Mikä riivaa Pupuhuhtaa? Iltalehti. 13.1.2011. Viitattu 11.7.2017.
  3. a b c d e Tammivaara, Mari (1997): Pupuhuhdan lähiö 9 - 11-vuotiaiden lasten silmin : kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-1997697618
  4. Jyväskylän karttapalvelu: Rakennustiedot.
  5. a b c d Jyväskylän Pupuhuhta uudessa valossa Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak. Arkistoitu 31.3.2016. Viitattu 7.1.2021.
  6. Jyväskylän väestö pienalueittain. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 1.1.2022.
  7. a b c d e Marja Kokko: Jyväskylän kaupungin historia 1965-2008. Osittain korj. 2. p. Jyväskylän kaupunki, 2012. Verkkoversio.
  8. Huhtasuon historiaa (1970-luku): Huhtakeskus geocaching.com. Viitattu 30.12.2017. (englanniksi)
  9. Aikamatka Huhtasuon historiaan. Huhtasuolainen 4/2022, s. 4–5. Verkkolehti.
  10. Muurinen, Christian: Pupuhuhdan koulu sulki ovensa huhtasuo.fi. 2019. Viitattu 11.6.2019.
  11. Hakkarainen, Minna: Yhteiset tilat tukevat lapsia kasvun ja opin polulla Kangasvuoressa. Jyväskylä, 14. elokuuta 2019.
  12. Kangasvuoren päiväkoti - koulu peda.net. Viitattu 23.7.2023.
  13. a b Karjalainen, Jonna: Tutustuimme hurjamaineiseen lähiöön Keski-Suomessa: Työttömyyttä, päihteitä, astaloita – ja todella tyytyväisiä asukkaita Yle Uutiset. 11.9.2018. Viitattu 11.9.2018.
  14. Pupuhuhtaan avattiin uusi baari – omistaja kyllästyi bussikuskin ammattiin Keskisuomalainen. 24.3.2022. Viitattu 17.7.2023.
  15. Pupuhuhdan toimintapuiston avajaiset Keskisuomalainen. 31.10.2019. Viitattu 17.7.2023.
  16. Pupuhuhdan perhepuistossa vuosijuhla Yle Uutiset. 28.5.2001. Viitattu 17.7.2023.
  17. a b Seppänen, Mika: Jyväskylä-ilmiö 2/6: Saakohan täällä turpaansa? Keskisuomalainen. 12.10.2006. Viitattu 7.8.2017.
  18. a b Puhtoinen lähiöni Torikokous. 3.9.2014. Viitattu 7.8.2017.
  19. Yllättävä käänne Jyväskylän laukkusurmassa Uusi Suomi. 18.3.2011. Viitattu 7.8.2017.
  20. Jyväskylän ampumadraama: 4 vangittu, motiiviin vahvistusta Uusi Suomi. 9.1.2009. Viitattu 7.8.2017.
  21. Siwa ryöstettiin Jyväskylän Pupuhuhdassa Yle Uutiset. 21.1.2013. Viitattu 7.8.2017.
  22. IL selvitti: Nämä ovat väkivaltaisimmat lähiöt iltalehti.fi. Viitattu 14.9.2017.
  23. Henkirikokset rajussa kasvussa tänä keväänä, poliisi: "Ei ole kontrollia, minne veitsen isku päätyy" – katso kartalta 2000-luvun Suomen väkivaltaisimmat paikat Yle Uutiset. 17.6.2020. Viitattu 17.7.2023.
  24. Päivänen, Jani (2009): Ostari 2.0 - Huhtakeskuksen kehittämisanalyysi. Jyväskylän kaupunki, yhdyskuntapalvelut. PDF-tiedosto.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]