Pukinjärvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pukinjärvi
Infjärden
Kaupungin kartta, jossa Pukinjärvi korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Pukinjärvi korostettuna.
Kaupunki Vaasa
Suurpiiri Gerbyn suuralue
Kaupunginosa nro 19
Väkiluku 957 (1.1.2015)

Pukinjärvi (ruots. Infjärden)[1] on Vaasan kaupunginosa, joka on kaupungin uusimpia asuinalueita. Valtaosa tonteista on osoitettu omakotitaloille, joiden lisäksi alueella on myös rivitaloja.

Nimensä alue on saanut sen kupeessa aiemmin sijainneesta Bockin panimosta, jota suomenkieliset vaasalaiset nimittivät ”Pukin panimoksi”. Pukinjärvi on alkujaan merenlahti, joka maankohoamisen myötä eristyi merestä järveksi.

Sekä Pukinjärven että viereisen Onkilahden pohja on saastunut alueella toimineiden Kemiran ja Puolustusvoimien varikon päästöistä.[2] Nykyisin päästöjä ei enää sallita, mutta vuosisadan mittaan kertynyt myrkkykuorma on edelleen Pukinjärven ja Onkilahden pohjalla, eikä edelleenkään ole selvyyttä, mihin noin viidentoista aarin kokoinen maa-aines olisi mahdollista asianmukaisesti siirtää[3].

Pukinjärven kunnostaminen aloitettiin keväällä 2011, mutta työt keskeytettiin jo samana kesänä esiin tulleiden haitallisten aineiden vuoksi. Alueelta on löydetty esimerkiksi valkoista fosforia,[4] arseenia, kromia, elohopeaa, kuparia ja sinkkiä.[3]

Vaasan kaupunginhallinnon tilastoalueista Pukinjärvi kuuluu Gerbyn suuralueeseen.[5]

  1. Vaasan suur- ja pienalueet / Vasas stor- och småområden Vaasan kaupunki. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 23.2.2018.
  2. Kemira ei halua yksin vastuuta Pukinjärvestä 2013. YLE. Viitattu 13.7.2014.
  3. a b Niklas Joki: Järvestä kohonnut maa paljastui myrkylliseksi Vaasassa – kaupunki selvittää suurta siirto-operaatiota Yle Uutiset. 23.10.2018. Viitattu 23.10.2018.
  4. Valkoinen fosfori pysäytti Pukinjärven kunnostuksen 2011. YLE. Viitattu 13.7.2014.
  5. Vaasan suur- ja pienalueet / Vasas stor- och småområden Vaasan kaupunki. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 13.7.2014. Kartta (Arkistoitu – Internet Archive)