Poul Schlüter

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Poul Schlüter
Schlüter vuonna 2005
Schlüter vuonna 2005
Tanskan pääministeri
10.9.1982–25.1.1993
Monarkki Margareeta II
Edeltäjä Anker Jørgensen
Seuraaja Poul Nyrup Rasmussen
Euroopan parlamentin jäsen
19.7.1994–19.7.1999
Henkilötiedot
Syntynyt3. huhtikuuta 1929
Tønder, Etelä-Jyllanti
Kuollut27. toukokuuta 2021 (92 vuotta)
Tiedot
Puolue Konservatiivinen kansanpuolue

Poul Holmskov Schlüter (3. huhtikuuta 192927. toukokuuta 2021[1]) oli tanskalainen poliitikko, joka toimi maansa pääministerinä vuosina 1982–1993.

Schlüter valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1957 ja asianajajaksi vuonna 1960. Hän nousi kansankäräjille vuonna 1964 ja toimi siellä aina vuoteen 1994 asti. Hän oli myös Konservatiivisen kansanpuolueen (KF) puheenjohtaja vuosina 1974–1977 ja 1981–1993.

Hän on ensimmäinen ja tähän mennessä ainut puolueensa pääministeriksi noussut puheenjohtaja. Vuonna 1984, pääministeriuransa alussa, hän ansaitsi tittelin "Vuoden pohjoismaalainen poliitikko". Sen jälkeen hänet palkittu myös lukuisilla muilla kansallisilla ja kansainvälisillä palkinnoilla.

1980-luvun lopussa muutaman vuoden noususuhdanteen jälkeen Tanskan talous syöksyi lamaan, ja Schlüterin hallitus aloitti säästöohjelmat. Ne olivat epäsuosittuja kansan keskuudessa, ja siksi niitä haukuttiin nimellä kartoffelkuren (suom. perunakuuri).

Ennen pääministeriyttään Schlüter oli toiminut Euroopan neuvoston jäsenenä vuosina 1971–1974 ja Tanskan delegaation johdossa Pohjoismaiden neuvostossa 1978–1979. Hän joutui eroamaan pääministerin paikalta vuonna 1993, kun selvisi, että hän oli antanut parlamentille vääriä tietoja. Tapaus tunnetaan nimellä "Tamilsagen" johon liittyi Sri Lankan sisällissodan tamilipakolaisten turvapaikkahakemuksia.

Pääministeriuransa jälkeen Schlüter oli Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 1994–1999, ensimmäiset kolme vuotta hän toimi parlamentin varapuhemiehenä.[2]

Schlüterin omaelämäkerta Sikken et liv julkaistiin vuonna 1999.

  1. Poul Schlueter, longtime Danish prime minister, dies at 92 The Independent. 28.5.2021. Viitattu 28.5.2021. (englanniksi)
  2. Parlamentin jäsenet: Poul Schlüter Euroopan parlamentti. Viitattu 24.3.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]