Phnom Penh

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Phnom Penh
(ភ្នំពេញ)

Phnom Penh

Koordinaatit: 11°33′N, 104°55′E

Valtio  Kambodža
Väkiluku (2019) 2 281 951[1]


















Phnom Penh satelliitista kuvattuna.
Katunäkymä Phnom Penhistä.

Phnom Penh eli Phnum Pénh (khmeriksi ភ្នំពេញ) on Kambodžan pääkaupunki. Se on aluehallinnolliselta asemaltaan maakunnantasoinen kunta, jonka pinta-ala on 375 km².[2] Vuoden 2019 väestönlaskennassa kaupungin väkiluku oli 2,3 miljoonaa.[3]

Phnom Penh on saanut nimensä vuonna 1373 rakennetun temppelin Wat Phnom Daun Penhin mukaan. Siitä tuli pääkaupunki ensimmäisen kerran 1400-luvulla Ponhea Yatin hallintokaudella. Kaupunki menetti vuonna 1497 pääkaupunkiaseman Angkorille, mutta kuningas Norodom toi hovinsa kaupunkiin 1865, missä se on säilynyt siitä asti.[4]

Kaupungin asukasluku laski dramaattisesti punakhmerien hirmuhallinnon aikana – vielä vuonna 1975 Phnom Penhissä asui noin kaksi miljoonaa ihmistä. Punakhmerit tyhjensivät koko kaupungin valtaantulonsa jälkeen 17. huhtikuuta 1975. Phnom Penh oli aavekaupunki yli kolmen vuoden ajan.[4] Vietnamin valloitettua maan Kambodžan–Vietnamin sodassa tammikuussa 1979 alkoi hidas jälleenasuttaminen.

Phnom Penhiä kutsuttiin 1920-luvulla Aasian Pariisiksi. Useamman vuosikymmenten laiminlyönnit näkyvät katukuvassa selvästi. Rauhan vuosikymmenen aikana on jälleenrakennus päässyt vauhtiin ja kaupungin infrastruktuuri on jo suurin osin toiminnassa.

Phnom Penh levittäytyy kolmen joen rannoille: Tonle Sapin, Mekongin ja Bassacin. Sitä ympäröivät alueet ovat alavaa kosteikkoa, ja joskus runsaiden monsuunisateiden aikana joet tulvivat kaupunkiin.

Nähtävyydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phnom Penhin nähtävyyksiin kuuluvat[5]

  • Keskustori ja iltatori
  • Choeung Ek muistomerkki Pol Potin kauden uhreille
  • itsenäisyysmonumentti
  • Kansallismuseo
  • Jokivarsi ja jokiristeilyt
  • Kuninkaanlinna
  • Hopeinen pagoda
  • Toul Slengin kansanmurhamuseo
  • Wat Phnomin temppeli

Phnom Penhin yliopisto on maan vanhin korkeakoulu, ja vuonna 2010 siellä oli yli 12 000 opiskelijaa. Yliopiston kaikki kolme kampusta sijaitsevat Phnom Penhin alueella.[6]

Kambodžan kuninkaallinen palatsi Phnom Penhissä

Phnom Penhin kansainvälinen lentoasema sijaitsee alle kymmenen kilometriä keskustasta länteen. Se on sekä sotilas- että siviilikäytössä.[7] Mekongjoen varressa on satama, josta laivat pääsevät jokea pitkin myös Etelä-Kiinan merelle.[8] Pääkaupunkina Phnom Penh on maan valtatieverkon solmukohta, ja sieltä liikennöidään linja-autoreittejä maakuntien pääkaupunkeihin sekä Vietnamiin ja Thaimaan rajalle. Kaupungin sisäisessä liikenteessä polkupyörät, moottoripyörät ja mopot ovat suosittuja. Matkailijoille on tarjolla myös polkupyörätakseja eli cycloja. Niiden määrä on kuitenkin vähenemässä: vuonna 2010 kaupungissa oli enää 1 300 cycloa, kun vuonna 1999 niitä oli yli 9 000.[9]

  1. Final General Population Census 2019 (PDF) 10/2020. Phnom Penh, Kambodža: National Institute of Statistics, Ministry of Planning. Viitattu 19.1.2023. (englanniksi)
  2. Cambodia: provinces Citypopulation
  3. Final General Population Census 2019 (PDF) 10/2020. Phnom Penh, Kambodža: National Institute of Statistics, Ministry of Planning. Viitattu 24.1.2023. (englanniksi)
  4. a b History (Arkistoitu – Internet Archive) Phnom Penh Capital Hall, 2010
  5. Attractions (Arkistoitu – Internet Archive) Phnom Penh Capital Hall, 2010 (myös kartta ja kuvia)
  6. The Royal University of Phnom Penh (RUPP) RUPP 2010 (englanniksi)
  7. PHNOM PENH INTL (Arkistoitu – Internet Archive) World Aero Data
  8. Ports in Cambodia Business in Asia
  9. Iconic Cyclo Disappearing From Phnom Penh's Streets Voa News 14.6.2010

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]