Pakokaasu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dieselpolttoaineesta syntynyttä rekan pakokaasua.

Pakokaasu on polttoaineen palamisen seurauksena syntyvää kaasuseosta. Kaasuseos poistetaan palotilasta johtamalla se piipun tai pakoputkiston kautta ilmakehään. Pakokaasut ovat useimmiten myrkyllisiä ja siten terveydelle haitallisia niiden sisältämien ainesosien johdosta.

Pakokaasujen koostumus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi välittömästi vaarallisimpia aineita on hiilimonoksidi eli häkä, jota syntyy epätäydellisen palamisen yhteydessä. Häkä verenkiertoon päästessään heikentää elimistön kykyä kuljettaa happea, joka johtaa tajuttomuuteen ja lopulta kuolemaan. Hitaammin vaikuttavia mutta silti yhtä haitallisia ovat muun muassa syöpää aiheuttavat hiukkaspäästöt, joita syntyy etenkin dieselmoottoreissa, suoraruiskutteisissa bensiinimoottoreissa ja puuta poltettaessa. Autojen polttomoottoreissa ja jarruissa syntyy myös terveydelle haitallisia magnetiittinanopalloja[1].

Kaikki pakokaasut eivät ole myrkyllisiä, esimerkiksi maakaasua polttamalla syntyy hiilidioksidia. Merkittävin pakokaasussa oleva yhdiste on vesi, jota esim. polttomoottoreissa muodostuu jopa yksi kilo jokaista poltettua bensiinilitraa kohti.

Häkä- ja muita päästöjä voidaan vähentää varustamalla bensiinikäyttöiset ajoneuvot katalysaattorilla, dieselkäyttöiset ajoneuvot voidaan varustaa vastaavasti hiukkassuodattimella. Myös suoraruiskutteisella bensiinimoottorilla käyviä autoja on alettu varustaa hiukkassuodattimella Euro 6d-TEMP -päästönormin myötä. Katalysaattorissa häkä hapettuu myrkyttömäksi hiilidioksidiksi, joskin ilmakehään vapautuessaan se kiihdyttää kasvihuoneilmiötä. Muita katalysaattorin puhdistustuloksia ovat palamatta jääneiden hiilivetyjen hapettuminen hiilidioksidiksi ja vedeksi sekä typen oksidien pelkistyminen typeksi. Hiukkassuodatin vastaavasti kerää palamisen seurauksena syntyviä noki- ja muita hiukkasia jotka se hävittää polttamalla ne aika ajoin.

Pakokaasujen hyödyntäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakokaasun sisältämää energiaa kyetään jossain määrin hyödyntämään ennen niiden ilmakehään johtamista. Palotilasta virtaava pakokaasu voidaan johtaa esimerkiksi polttomoottorissa turboahtimen turbiiniin, joka pyörittää sylintereihin ilmaa puristavaa kompressoria. Näin ollen muuten hukkaan menevää energiaa saadaan hyödynnettyä. Turboahtaminen parantaa bensiinimoottorin teho-painosuhdetta ja dieselmoottorin hyötysuhdetta. Tätä kautta moottorin polttoainetalous paranee ja sen myötä päästöjä saadaan vähennettyä. Maakaasu-kombivoimalassa kaasuturbiineista purkautuva pakokaasu johdetaan kattilaan, josta saatava höyry pyörittää vielä sähköä tuottavaa turbiinia. Lopuksi lämpöä voidaan käyttää kaukolämmön tuotantoon.

  1. Toxic air pollution nanoparticles discovered in the human brain Lancaster University. 5.9.2016. Viitattu 2.5.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]