Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kasvihuoneet Romeo ja Julia.

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Linnanmaan kaupunginosassa, yliopistoalueen ja Kuivasjärven välisellä alueella, noin seitsemän kilometriä pohjoiseen kaupungin keskustasta. Yliopiston puutarhan painopisteenä on pohjoisuus, joka näkyy myös puutarhan kasvivalikoimassa. Yliopisto toimittaa Pohjois-Suomen alueelta kerättyjä siemeniä ja kasvipistokkaita kansainväliseen siemenvaihtoon.

Yliopiston kasvitieteellinen puutarha on perustettu vuonna 1960. Puutarha aloitti toimintansa Hupisaarilla keskustan läheisyydessä Oulun kaupungin puutarhalta saaduissa tiloissa. Kaupungin puutarha muutti Peltolaan 1963, jolloin Hupisaarten kasvihuoneet ja muut tilat tulivat kokonaan yliopiston puutarhan käyttöön. Nykyiselle alueelleen Linnanmaalle puutarha siirtyi vuonna 1983.[1]

Puutarha-alueen maamerkkeinä toimii kaksi pyramidinmuotoista kasvihuonetta, Romeo ja Julia.

Julia-pyramidiin on kerätty kokoelma Välimerenilmaston ja lauhkean vyöhykkeen kasveja: muiden muassa sitruspuita ja setrejä. Korkeutta tällä pyramidilla on 14 metriä.[2]

Romeo-pyramidiin on kerätty tropiikin ja subtropiikin kasveja: muiden muassa banaani, kaakao, kahvi, teepensas, erilaisia orkideoja, gardenia ja kamelia. Vesialtaassa on muun muassa riisikasveja ja papyruskaislaa. Romeo on 16 metriä korkea.[2]

Ulkopuutarha-alue käsittää noin 4 000 istutuskasvin alueen sekä luonnontilaisen alueen tekolampineen. Alueella on muun muassa hyöty-, lääke- ja koristekasveja, kotimaisia kasveja, sekä tunturi- ja vuoristoalueiden kasveja. Arboretumiin on koottu puuvartisia kasveja jaoteltuna kasvimaantieteellisin perustein.

Lisäksi alueella on tutkimuskenttiä ja tutkimustaimisto, jotka eivät ole yleisölle avoimia.

  1. Siuruainen, Mirja: Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ainolassa. Puisto-opas – Oulun kaupungin keskustan puistot, 1996, s. 7–8. Dendrologian Seura ja Oulun kaupungin viherpalvelut.
  2. a b Esittely 14.12.2010. Oulu: Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Arkistoitu 5.10.2012. Viitattu 2.2.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]