Orimattilan keskustaajama

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Orimattilan kirkonkylä)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Orimattilan keskustaajama

Orimattilan keskustaajama

60°48′22″N, 25°43′52″E

Valtio Suomi Suomi
Maakunta Päijät-Häme
Seutukunta Lahden seutukunta
Kunta Orimattila
Maantiede
Maa-ala 17,06 km²
Korkeus merenpinnasta 69 m[1]
Väestö
Väkiluku 9 054
Väestötiheys 530,7 as./km²

Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Tilastokeskus. Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2018 mukaiset.[2]

Orimattilan keskustaajama (myös Orimattilan kirkonkylä) muodostaa vuonna 1992 kaupungiksi muuttuneen Orimattilan kuntakeskuksen. Vuoden 2018 lopussa keskustaajaman alueella asui noin 9 000 ihmistä.

Oriattilan keskustaajamanssa sijaitsevat Orimattilan keskeisimmät julkiset ja kaupalliset palvelut. Näihin kuuluvat esimerkiksi kaupungintalo, useat oppilaitokset, Orimattilan kirjasto, Orimattilan kirkko sekä S-market ja K-Supermarket.

Keskustaajamassa on ollut teollisuutta. Esimerkiksi Orimattilan villatehdas lopetti toimintansa 2005 ja tunnetaan nykyään Orimattilan Kehräämö -tapahtumapaikana.[3][4]

Ennen itsenäistymistään omaksi seurakunnaksi Orimattila oli Hollolan evankelis-luterilaisen seurakunnan kappeliseurakunta.[5] Aikaisemmin Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat hoitivat maaseudulla myös kunnan maalliset tehtävät; vasta vuoden 1865 kunnallisasetus määräsi, että perustetaan erilliset maalaiskunnat. Orimattilan kirkonkylän kansakoulu perustettiin 1868.[6]

Keskustaajaman alueella sijaitsee kaksi Museoviraston luokittelemaa valtakunnallisesti merkittävää kulttuurihistoriallista ympäristöä: Orimattilan kirkonmäki sekä Tönnönkosken silta ja myllypaikka (Tönnön silta ympäristöineen).[7][5][8]

  1. Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteri, MaanmittauslaitosView and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2018 (valitaan väkiluku 31.12. (2018) ja taajamaksi Orimattilan kt) Tilastokeskuksen PxWeb-tietokannat. Tilastokeskus. Arkistoitu 19.10.2021. Viitattu 3.8.2020.
  3. Poistuneet osakeyhtiöt: Orimattilan Villatehdas Osakeyhtiö - Orimattilla Yllefabrik Aktiebolag porssitieto.fi
  4. Orimattilan Kehräämö[vanhentunut linkki]
  5. a b Orimattilan Kirkonmäki Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. Viitattu 20.11.2014.
  6. Suomenmaa, maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja, ensimmäinen osa Uudenmaan lääni, 160, toimittanut Lauri Hendell, toimitus professori J. E. Rosberg, professori Kustavi Grotenfelt, professori J. G. Granö ja filosofian maisteri Kaarlo Hildén, 1919, Helsinki, Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1919, Helsinki, Helsingin Uusi Kirjapaino
  7. Museovirasto: rakennettu kulttuuriympäristö (1993) [1]
  8. Tönnönkosken silta ja myllypaikka Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. Viitattu 3.8.2020.