Naarkoski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Naarkoski on Pukkilan kylä Porvoonjoen rannalla sekä Porvoonjoen koski Pukkilassa. Naarkosken kylän kiinteistötunnus on 616-403.

Nimen "Naar"-alun kerrotaan tulevan naarashirveä tarkoittavasta sanasta. Viime vuosikymmenien aikana Naarkosken kylä on kasvanut kiinni Pukkilan kirkonkylään. Asukkaita Naarkoskella on nykyisellään muutama sata.

Naarkoskella on ollut asutusta jo esihistorialliselta ajalta, sillä nykyistä Itämerta edeltäneen Ancylusjärven rantaviiva sivusi alueen kallioita. Alueen varhaisesta historiasta löytyy edelleen uusia todisteita, mm. v. 2001 kosken rannalta rakennustyömaan yhteydessä löytynyt kuppikivi.

Naarkosken koski

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Naarkosken kalaporras

Naarkoski on ollut jo pitkään valjastettuna teollisuuden ja sähköntuotannon käyttöön. Aikaisemmin alueella on ollut mm. sahoja ja mylly, nyt koskessa on vuonna 2000 uusittu 0,8 megawatin tehoinen vesi­voimala. Vanhan voimalaitoksen rauniot on viimein purettu. Alueella pidetään kesäisin teemapäivät, jolloin ohjelmassa on mm. erilaisia kilpailuja ja kalastusta. Viime vuosina koskeen rakennettiin kala­portaat, jotta lohet nousisivat merestä jokeen. Suunnitelmaa haittaa se, että muihin koskiin ei ole vielä rakennettu kalaportaita.

Naarkosken kautta kulkevat seututie 162 ja Yhdystie 1635. Naarkoskella on kaksi telemastoa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.