Mirkka Lappalainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mirkka Lappalainen Kirjan ja ruusun päivänä Helsingissä 2013.

Mirkka Marjaana Lappalainen (s. 26. marraskuuta 1975 Helsinki) on suomalainen filosofian tohtori ja historiantutkija. Hän on työskennellyt Suomen ja Pohjoismaiden historian yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa vuodesta 2014 ja humanistisen tiedekunnan varadekaanina vuodesta 2023.[1][2]

Lappalainen kirjoitti ylioppilaaksi Kallion lukiosta vuonna 1994.[3] Hän valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1998 ja lisensiaatiksi 2001. Tohtoriksi Lappalainen väitteli vuonna 2005 väitöskirjalla Suku, valta, suurvalta, joka käsittelee Creutzin aatelissuvun vaiheita suurvalta-ajan Ruotsissa.[4] Hän oli Suomen ja Pohjoismaiden historian assistentti 2001–2009 ja tutkijatohtori 2009–2014.[1]

Lappalainen on kirjoittanut useita palkittuja historia-aiheisia tietokirjoja. Hän sai Vuoden tiedekirja -palkinnon teoksestaan Maailman painavin raha (2006).[5] Lappalaisen nuijasotaa käsittelevä teos Susimessu (2009) palkittiin Lauri Jäntin palkinnolla.[6] Kirja valittiin myös Vuoden historiateokseksi.[7] Lappalaisen teos Jumalan vihan ruoska (2013) sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon syksyllä 2013.[8] Teos Pohjolan leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632 voitti vuoden 2014 Tieto-Finlandian[9] sekä Vuoden tiedekirja -palkinnon[10]. Huhtikuussa 2016 Lappalainen valittiin Vuoden dosentiksi.[11]

Palkinnot ja ehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Mirkka Lappalainen 375 Humanistia. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 30.10.2016.
  2. Yhteystiedot | Humanistinen tiedekunta | Helsingin yliopisto www.helsinki.fi. Viitattu 19.5.2024.
  3. Forssell, Jarno: Historioitsija uskoo tarinan voimaan Tiede.fi. 23.4.2008. Viitattu 26.10.2014.
  4. Yliopistonlehtori Mirkka Lappalainen, FT Helsingin yliopisto. Viitattu 26.10.2014.
  5. Vuoden tiedekirja -palkinto Mirkka Lappalaiselle Tieteellisten seurain valtuuskunta. Viitattu 30.10.2016.
  6. Lauri Jäntin palkinto Lappalaisen nuijasotakirjalle Keskisuomalainen. 29.1.2010. Viitattu 30.10.2016.
  7. Palkitut Historian Ystäväin Liitto. Viitattu 26.10.2014.
  8. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 2013 jaettu 24.9.2013. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Viitattu 30.10.2016.
  9. Rinta-Tassi, Minna: Tieto-Finlandia Mirkka Lappalaiselle Yle Uutiset. 19.11.2014. Viitattu 19.11.2014.
  10. Vuoden tiedekirja -palkinto Mirkka Lappalaiselle 7.1.2015. Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta. Viitattu 9.2.2015.
  11. Koivuranta, Riitta: Vuoden dosentiksi valittu historioitsija Mirkka Lappalainen ei tunnustaudu kaiken maailman dosentiksi HS.fi. 12.4.2016. Viitattu 30.10.2016.
  12. SK:n journalistipalkinto Venäjä-asiantuntijalle: Arja Paananen kirjoittaa suomalaisille suuresta naapurista Suomen Kuvalehti. 31.102018. Viitattu 1.11.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]