Messukylän hautausmaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Messukylän hautausmaa on kolmen Tampereen Messukylän kaupunginosassa sijaitsevan hautausmaan nimi, joista kaksi on tällä hetkellämilloin? käytössä.

Messukylän vanhan kirkon hautausmaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Messukylän keskiaikaisen kivikirkon yhteydessä oleva hautausmaa ei enää ole käytössä. Viimeiset hautaukset on tehty siellä vuonna 1860.[1]

Tällä hetkellä hautamuistomerkkejä on yhteensä neljä.

  • Gabriel Ahlman, kruununvouti ja asessori
  • Kirkkoherra Messuby, Jubel Mafistern ABR. ILIUS syntynyt vuonna 1761 ja kuollut 10.10.1848
  • Kirkkoherra Jonas. Gabr Taxell syntynyt 10.10.1791 ja kuollut 1.9.1852. Samaan paikkaan on haudattu hänen poikansa.
  • Viimeinen hautamuistomerkki on niin pahoin sammaloitunut, ettei haudatun nimestä saa selvää.

Keskinen hautausmaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijaitsee Messukylän koulun vieressä, pinta-ala noin 0,7 hehtaaria. Hautausmaa on ollut käytössä vuosina 1861–1927 ja uudelleen vuodesta 1994 alkaen. Keskisellä hautausmaalla sijaitsee myös muistolehto.[1]

Messukylän kirkon hautausmaa ja uurnahautausmaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Messukylän kirkon sankarihautausmaa.

Sijaitsevat vuonna 1879 valmistuneen Messukylän uuden kirkon yhteydessä. Varsinainen hautausmaa ollut käytössä vuodesta 1891 alkaen. Varsinaisen hautausmaan itäpuolella sijaitseva uurnahautausmaa vihittiin käyttöön 24. syyskuuta 2006. Hautausmaan pinta-ala on kaksi hehtaaria ja uuden uurnahautausmaan kaksi hehtaaria. Uurnahautausmaan yhteydessä on kolumbaario, sirottelualue ja muistolehto. Alueella on myös tunnustukseton hauta-alue.[1]

Hautausmaalla sijaitsee 1939–1945 sotien sankarihautausmaa ja sen muistomerkki on kuvanveistajä Rikhard Rautalinin teos vuodelta 1940. Kesällä 2007 uurnahautausmaalla paljastettiin Martti Aihan Pietá-veistos.

Messukylään haudattuja tunnettuja henkilöitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c Hautausmaat - Tampereen seurakuntayhtymä tampereenseurakunnat.fi. Viitattu 7.8.2018.