Mauri Heinonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mauri Raimo Sulevi Heinonen (30. huhtikuuta 1926 Ilmajoki15. marraskuuta 2010 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari. Tyylisuunnaltaan hän edusti realismia.[1]

Työläisperheestä kotoisin olleen Heinosen tuotanto oli kantaa ottavaa ja aatteellista. Hän vuokrasi 1950-luvulla Brondan vintin ateljeen yhdessä Ahti Lavosen ja Veikko Mäkisen kanssa. 1950-luvulla syntyivät myös Heinosen julistavat läpimurtomaalaukset Skootteriairut, Haitariasetelma ja Säilöttyä energiaa. Vuonna 1976 Heinosen työväenliikkeen aatemaailmaan liittyvä maalaus Yhtenäisyyden puolesta, sai valtionpalkinnon.

1960-luvulla Heinonen keskittyi maisemiin, henkilösommitelmiin ja asetelmiin julistavan taiteen jäädessä vähemmälle. Hän otti vaikutteita kubismista, impressionismista, fauvismista ja ekspressionismista kehittäen niiden pohjalta oman tyylinsä.

Heinonen piti viimeisen näyttelynsä 75-vuotiaana 2001 Art-Ilmajoki -tapahtumassa. [2]

Heinonen kuului Kanta-ryhmään, Taiteilijaliitto -58:aan, sekä vasemmistolaiseen taiteilija- ja kirjailijaryhmä Kiilaan. Hän oli Kiilan kunniajäsen.[3] Heinosen töitä on muun muassa Ateneumin taidemuseossa.[4] Heinonen sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1986.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.