Luther Blissett

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luther Loide Blissett (s. 1. helmikuuta 1958) on Jamaikalla syntynyt englantilainen jalkapalloilija ja valmentaja. Blissett pelasi urallaan kärkipelaajana muun muassa Wafordissa ja AC Milanissa.

Blissett oli ensimmäisiä mustia pelaajia, jotka edustivat Englannin maajoukkuetta. Hän teki heti toisessa maaottelussaan hattutempun, mutta ei onnistunut sen jälkeen tekemään maaliakaan muissa pelaamissaan maaotteluissa.

Vuosien 1975 ja 1983 välillä Blissett pelasi Watfodissa yhteensä 245 ottelua, tehden näissä 95 maalia. Kaudella 1982–1983 Watford sijoittui Englannin 1. divisioonassa toiseksi ja Blissett voitti maalikuninkuuden 27:llä maalilla.

Vuonna 1983 Blissett siirtyi Italiaan, AC Milanin riveihin. Legendan mukaan Milan olisi oikeasti kiinnostunut samaan aikaan Watfordissa pelanneesta John Barnesista, mutta olisikin vahingossa hankkinut Blissettin. Milanissa hän pelasi vain yhden kauden, tehden viisi maalia 30:ssä ottelussa.

Milanista Blissett palasi takaisin Watfordiin, jossa pelasi aina vuoteen 1988 saakka, tehden 44 maalia 127:ssä ottelussa. Tämän jälkeen Blissett siirtyi kolmeksi kaudeksi Bournemouthiin, mutta palasi sieltä vielä kerran Watfordin riveihin. Uransa loppupuolella Blissett pelasi lyhyet jaksot West Bromwich Albionissa, Buryssa, Mansfieldissa, Southportissa sekä Derry Cityssä.

Valmentajaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Blissett lopetti pelaamisen vuonna 1994 ja siirtyi helmikuussa 1996 Watfordiin Graham Taylorin apuvalmentajaksi. Blissett joutui kuitenkin jättämään seuran vuonna 2001, kun Taylorin korvaaja, Chelseasta potkut saanut Gianluca Vialli, toi mukanaan omat avustajansa.

Huhtikuussa 2002 Blissett siirtyi York Cityyn valmennustehtäviin. Helmikuussa 2006 hänet nimitettiin Englannin kahdeksanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Chestam Unitedin manageriksi.