Luis Hänel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luis Hänel (18361905) oli saksalainen paperimestari, joka perusti Pohjois-Kymenlaaksoon Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan yhdessä itävaltalaisen paperimestarin Gottlieb Kreidlin ja viipurilaisen liikemiehen Wilhelm Dippellin kanssa vuonna 1882.

Luis Hänel oli syntynyt Saksin Breitenbrunnissa lähellä Dresdeniä. Hänet värvättiin Kymintehtaalle (nykyinen UPM-Kymmene oyj) paperimestariksi ja Suomeen tullessaan hän oli noin 40-vuotias. Kymintehtaan kanssa samasta koskesta sai vesivoimansa Kuusankosken tehdas, jonka paperimestarin Gottlieb Kreidlin kanssa Hänel perusti Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan vuonna 1882. Kolmanneksi yhtiömieheksi tuli viipurilainen liikemies Wilhelm Dippell. Alun perin yhtiön voitot ja tappiot jaettiin tasan kolmen yhtiömiehen kesken ja Hänelin tehtäväksi nimettiin Kreidlin kanssa vastata tehtaan käytännön toiminnasta. Mitään viitteitä Hänelin asumisesta Verlassa ei kuitenkaan ole säilynyt ja Hänel muuttikin melko pian takaisin Saksaan, missä hän saattoi toki toimia apuna esimerkiksi koneostoksissa. Kymmenen vuotta myöhemmin uusitussa yhtiösopimuksessa Hänelin osuus voitoista ja tappioista oli enää 3/12. Hänel kuoli Dresdenissä 1905.[1]

  1. Ahvenisto, Inkeri: Tehdas yhdistää ja erottaa Verlassa 1880-luvulta 1960-luvulle. SKS Bibliotheca Historica 118. Helsinki 2008, s. 106-107, 272-273.