Luettelo televisiosarjan Täydelliset naiset jaksoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marc Cherryn luoman televisiosarjan Täydelliset naiset esitys alkoi Yhdysvalloissa ABC:llä 3. lokakuuta 2004 ja Suomessa Nelosella 10. lokakuuta 2005. Sarjan keskiössä on viisi naista – Susan Mayer (Teri Hatcher), Lynette Scavo (Felicity Huffman), Bree Van de Kamp (Marcia Cross), Gabrielle Solis (Eva Longoria) ja Edie Britt (Nicollette Sheridan) – joiden elämää seurataan kuvitteellisessa Wisteria Lanen naapurustossa Mary Alice Youngin (Brenda Strong) kertomana.

Sarjaa tehtiin kahdeksan tuotantokautta vuosina 2004 – 2012. Juonenkäänteet liittyvät päähenkilöiden ihmissuhdeongelmiin, jotka taas kietoutuvat taustalla olevaan suurempaan mysteeriin. Kauden viimeisessä jaksossa tämä mysteeri ratkeaa ja samalla luodaan pohjaa seuraavan kauden tapahtumille. Kaikki tuotantokaudet ovat ilmestyneet DVD:lle.

Kausi Jaksot Yhdysvallat Suomi
Esitys alkoi Esitys päättyi Esitys alkoi Esitys päättyi
1 23 3. lokakuuta 2004 22. toukokuuta 2005 10. lokakuuta 2005 20. maaliskuuta 2006
2 24 25. syyskuuta 2005 21. toukokuuta 2006 4. syyskuuta 2006 12. helmikuuta 2007
3 23 24. syyskuuta 2006 20. toukokuuta 2007 17. syyskuuta 2007 3. maaliskuuta 2008
4 17 30. syyskuuta 2007 18. toukokuuta 2008 10. maaliskuuta 2008 20. lokakuuta 2008
5 24 28. syyskuuta 2008 17. toukokuuta 2009 27. lokakuuta 2008 26. lokakuuta 2009
6 23 27. syyskuuta 2009 16. toukokuuta 2010 2. marraskuuta 2009 24. toukokuuta 2010
7 23 26. syyskuuta 2010 15. toukokuuta 2011 8. marraskuuta 2010 6. kesäkuuta 2011
8 23 25. syyskuuta 2011 13. toukokuuta 2012 17. lokakuuta 2011 4. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen tuotantokausi (2004–2005)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen tuotantokausi alkoi kotirouva Mary Alice Youngin salaperäisestä itsemurhasta Wisteria Lanella. Mary Alicella, joka kertoo sarjan tarinaa tuonpuoleisesta, oli neljä ystävää: Bree Van de Kamp, näennäisesti täydellinen kahden lapsen äiti, joka yrittää pelastaa hajoamassa olevan avioliittonsa; Lynette Scavo, neljän lapsen väsynyt äiti, jonka mies on aina työmatkoilla; Susan Mayer, eronnut äiti, joka etsii elämänsä rakkautta uudesta naapurista nimeltä Mike Delfino, jolla itselläänkin on salaisuus; sekä Gabrielle Solis, materialistinen ex-malli, joka löytää apua salasuhteesta. Yrittäessään olla hyviä vaimoja ja äitejä, neljä ystävystä yrittävät saada selville miksi heidän ystävänsä teki itsemurhan. He löytävät Mary Alicen tavaroiden joukosta muistilapun kiristysyrityksen kera sekä terapiaistunnon videonauhan, jossa hän tunnustaa olevansa oikeasti Angela. Myös Mary Alicen leskeksi jääneen miehen eriskummallinen käytös saa heidät ajattelemaan kuolleen ystävänsä mysteeriä.

# # Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi

Ikäraja ja sisältömerkintä

Ohjaaja

Käsikirjoittaja Ensiesitys Yhdysvalloissa Ensiesitys Suomessa Katsojia (USA; milj.)
1 1 Pilot Mary-Alicen salaisuus Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Charles McDougall Marc Cherry 2004-10-033. lokakuuta 2004 2005-10-1010. lokakuuta 2005 21,64
2 2 Ah, But Underneath Pinnan alla Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Marc Cherry 2004-10-1010. lokakuuta 2004 2005-10-1717. lokakuuta 2005 20,03
3 3 Pretty Little Picture Kaunis kulissi Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Arlene Sanford Oliver Goldstick 2004-10-1717. lokakuuta 2004 2005-10-2424. lokakuuta 2005 20,87
4 4 Who's That Woman Kuka on tuo nainen Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Jeff Melman Marc Cherry & Tom Spezialy 2004-10-2424. lokakuuta 2004 2005-10-3131. lokakuuta 2005 21,49
5 5 Come In, Stranger Vieras talossa Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Arlene Sanford Alexandra Cunningham 2004-10-3131. lokakuuta 2004 2005-11-077. marraskuuta 2005 22,14
6 6 Running To Stand Still Umpikuja Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on huumeiden tai päihteiden käyttöä. Fred Gerber Tracey Stern 2004-11-077. marraskuuta 2004 2005-11-1414. marraskuuta 2005 24,60
7 7 Anything You Can Do Kilpailijat Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw John Pardee & Joey Murphy 2004-11-2121. marraskuuta 2004 2005-11-2121. marraskuuta 2005 24,21
8 8 Guilty Syyllinen Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Fred Gerber Kevin Murphy 2004-11-2828. marraskuuta 2004 2005-11-2828. marraskuuta 2005 27,24
9 9 Suspicious Minds Epäilyksiä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Jenna Bans 2004-12-1212. joulukuuta 2004 2005-12-055. joulukuuta 2005 21,56
10 10 Come Back To Me Palaa luokseni Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Fred Gerber Patty Lin 2004-12-1919. joulukuuta 2004 2005-12-1212. joulukuuta 2005 22,34
11 11 Move On Eteenpäin Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. John David Coles David Schulner 2005-01-099. tammikuuta 2005 2005-12-1919. joulukuuta 2005 25,20
12 12 Every Day a Little Death Joka päivä pieni kuolema Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Chris Black 2005-01-1616. tammikuuta 2005 2005-12-2626. joulukuuta 2005 24,09
13 13 Your Fault Vastuunkantajat Kuvaohjelman ikäraja: Sallittu Arlene Sanford Kevin Etten 2005-01-2323. tammikuuta 2005 2006-01-022. tammikuuta 2006 25,95
14 14 Love is in the Air Rakkautta ilmassa Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Jeff Melman Tom Spezialy 2005-02-1313. helmikuuta 2005 2006-01-099. tammikuuta 2006 22,30
15 15 Impossible Mahdotonta Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Larry Shaw Marc Cherry & Tom Spezialy 2005-02-2020. helmikuuta 2005 2006-01-1616. tammikuuta 2006 24,18
16 16 The Ladies Who Lunch Skandaaleja Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Arlene Sanford Alexandra Cunningham 2005-03-2727. maaliskuuta 2005 2006-01-2323. tammikuuta 2006 24,08
17 17 There Won't Be Trumpets Hiljaiset sankarit Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Jeff Melman John Pardee & Joey Murphy 2005-04-033. huhtikuuta 2005 2006-01-3030. tammikuuta 2006 24,61
18 18 Children Will Listen Lapset kuuntelevat Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Larry Shaw Kevin Murphy 2005-04-1010. huhtikuuta 2005 2006-02-066. helmikuuta 2006 25,55
19 19 Live Alone and Like It Yksinäiset Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Arlene Sanford Jenna Bans 2005-04-1717. huhtikuuta 2005 2006-02-1313. helmikuuta 2006 25,27
20 20 Fear no More Pelkoja Kuvaohjelman ikäraja: Sallittu Jeff Melman Adam Barr 2005-05-011. toukokuuta 2005 2006-02-2727. helmikuuta 2006 25,69
21 21 Sunday in the Park with George Vaikea rakkaus Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on huumeiden tai päihteiden käyttöä. Larry Shaw Katie Ford 2005-05-088. toukokuuta 2005 2006-03-066. maaliskuuta 2006 26,10
22 22 Goodbye for Now Luopumisen tuska Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Josh Senter 2005-05-1515. toukokuuta 2005 2006-03-1313. maaliskuuta 2006 25,28
23 23 One Wonderful Day Eräänä kauniina päivänä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw John Pardee, Joey Murphy, Marc Cherry,
Tom Spezialy & Kevin Murphy
2005-05-2222. toukokuuta 2005 2006-03-2020. maaliskuuta 2006 30,62

Toinen tuotantokausi (2005–2006)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saatuan selville Mary Alicen synkän salaisuuden kotirouvat jatkavat omia elämiään. Ensimmäisellä kaudella leskeksi jäänyt Bree yrittää selviytyä lastensa muuttuneesta käytöksestä sekä murhasyytteestä ja alkaa tapailla Georgea, jonka hän ei tiedä myrkyttäneen mies-vainaansa. Mikesta eronnut Susan etsii yhä elämänsä rakkautta ja päätyy sänkyyn ex-miehensä Karlin kanssa, joka tapailee naapuruston hutsua Edie Brittiä. Lynette palaa töihin, joten on hänen miehensä Tomin vuoro jäädä koti-isäksi. Raskaana oleva Gabrielle päättää olla uskollinen vankilassa olevalle miehelleen Carlosille – mutta juuri alkaessaan hyväksyä äitiyden Gabrielle saa keskenmenon, joka johtaa uusiin yrityksiin saada lapsi. Tämän kaiken keskellä naiset ovat varuillaan uusista naapureistaan: Betty (Alfre Woodard) ja Matthew Applewhite'sta, jotka muuttivat kadulle keskellä yötä ja joiden kellarista kuuluu öisin valvottavia ääniä.

# # Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaaja

Ikäraja ja/tai sisältömerkintä

Ohjaaja

Käsikirjoittaja Ensiesitys Yhdysvalloissa Katsojia (USA; milj.)
24 1 Next Uusi vaihe Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Larry Shaw Jenna Bans & Kevin Murphy 2005-09-2525. syyskuuta 2005 Malline:PäiväysPäivä9ys 28,36
25 2 You Could Drive a Person Crazy Taisteluja Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Chris Black & Alexandra Cunningham 2005-10-022. lokakuuta 2005 2006-09-1111. syyskuuta 2006 27,11
26 3 You'll Never Get Away From Me Valheita ja kuvitelmia Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Arlene Sanford Tom Spezialy & Ellie Herman 2005-10-099. lokakuuta 2005 2006-09-1818. syyskuuta 2006 26,06
27 4 My Heart Belongs To Daddy Isät ja pojat Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Robert Duncan McNeill John Pardee & Joey Murphy 2005-10-1616. lokakuuta 2005 2006-09-2525. syyskuuta 2006 25,78
28 5 They Asked Me Why I Believe In You Luottamus koetuksella Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Alan Cross 2005-10-2323. lokakuuta 2005 2006-10-022. lokakuuta 2006 25,22
29 6 I Wish I Could Forget You Lemmentuskia Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on huumeiden tai päihteiden käyttöä. Larry Shaw Kevin Etten & Josh Senter 2005-11-066. marraskuuta 2005 2006-10-099. lokakuuta 2006 23,93
30 7 Color And Light Kameran kertomaa Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Marc Cherry 2005-11-1313. marraskuuta 2005 2006-10-1616. lokakuuta 2006 25,93
31 8 The Sun Won't Set Valoa päin Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Stephen Cragg Jenna Bans 2005-11-2020. marraskuuta 2005 2006-10-2323. lokakuuta 2006 25,92
32 9 That's Good, That's Bad Hyvät ja pahat Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on huumeiden tai päihteiden käyttöä. Larry Shaw Kevin Murphy 2005-11-2727. marraskuuta 2005 2006-10-3030. lokakuuta 2006 25,89
33 10 Coming Home Tuhlaajapojat Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Arlene Sanford Chris Black 2005-12-044. joulukuuta 2005 2006-11-066. marraskuuta 2006 25,52
34 11 One More Kiss Suudelma Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Wendey Stanzler Joey Murphy & John Pardee 2006-01-088. tammikuuta 2006 2006-11-1313. marraskuuta 2006 23,72
35 12 We're Gonna Be All Right Sairauksia Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Alexandra Cunningham 2006-01-1515. tammikuuta 2006 2006-11-2020. marraskuuta 2006 22,52
36 13 There's Something About a War Sota Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw Kevin Etten 2006-01-2222. tammikuuta 2006 2006-11-2727. marraskuuta 2006 25,33
37 14 Silly People Hassut ihmiset Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Robert Duncan McNeill Tom Spezialy 2006-02-1212. helmikuuta 2006 2006-12-044. joulukuuta 2006 23,47
38 15 Thank You So Much Ystävänpalveluksia Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Dahvi Waller 2006-02-1919. helmikuuta 2006 2006-12-1111. joulukuuta 2006 23,41
39 16 There Is No Other Way Viimeiset keinot Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Randy Zisk Bruce Zimmerman 2006-03-1212. maaliskuuta 2006 2006-12-1818. joulukuuta 2006 22,20
40 17 Could I Leave You? Katkeavat siteet Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Pam Thomas Scott Sanford Tobis 2006-03-2626. maaliskuuta 2006 2006-12-2525. joulukuuta 2006 21,41
41 18 Everybody Says Don't Kiusaus Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Tom Cherones Jenna Bans & Alexandra Cunningham
Jim Lincoln
2006-04-022. huhtikuuta 2006 2007-01-011. tammikuuta 2007 21,82
42 19 Dont' Look at me Häpeä Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman Josh Senter 2006-04-1616. huhtikuuta 2006 2007-01-088. tammikuuta 2007 20,02
43 20 It Wasn't Meant To Happen Rukous Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Marc Cherry & Tom Spezialy 2006-04-3030. huhtikuuta 2006 2007-01-1515. tammikuuta 2007 21,30
44 21 I Know Things Now Karuja totuuksia Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Wendey Stanzler Kevin Etten & Bruce Zimmerman 2006-05-077. toukokuuta 2006 2007-01-2222. tammikuuta 2007 21,33
45 22 No One Is Alone Yksin Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Kevin Murphy & Chris Black 2006-05-1414. toukokuuta 2006 2007-01-2929. tammikuuta 2007 21,03
46 23 Remember (Part 1One) Muistoja osa 1/2 Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Marc Cherry & Jenna Bans
Alexandra Cunningham & Tom Spezialy
2006-05-2121. toukokuuta 2006 2007-02-055. helmikuuta 2007 24,23
47 24 Remember (Part 2Two) Muistoja osa 2/2 Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Marc Cherry & Jenna Bans
Alexandra Cunningham & Tom Spezialy
2006-05-2121. toukokuuta 2006 2007-02-1212. helmikuuta 2007 24,23

Kolmas tuotantokausi (2006–2007)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On kulunut kuusi kuukautta edellisen kauden tapahtumista ja siitä, kun Orson Hodge ajoi autollaan Miken yli. Gabrielle, joka sai selville miehensä pettäneen häntä heidän siivojansa ja samalla sijaiskohtunsa kanssa, kieltäytyy ottamasta tätä takaisin ja nyt pari on eroamassa, mutta molemmat haluavat kasvattaa vielä syntymättömän lapsen. Bree, joka on vihdoin päässyt yli Rexin kuolemasta, menee naimisiin Orsonin kanssa. Mysteerinen nainen (Laurie Metcalf) syyttää parin kihlajaisissa Orsonia ex-vaimonsa tappamisesta ja Bree alkaa epäillä miehensä elämäntarinaa. Lynette yrittää sopeutua Tomin lehtolapsen Kaylan ja hänen sietämättömän äitinsä sekoitettua perheen elämän. Tom löytää unelmansa pitsasta ja perustaa ravintolan. Susan, joka epätoivoisena odottaa Miken heräämistä koomasta, alkaa seurustella Ian Hainsworthin kanssa, jonka vaimo on ollut monta vuotta koomassa. Susanin ollessa lomalla Ianin kanssa Mike herää kahden viimeisimmän vuoden muistinsa menettäneenä, ja Susanin päävihollinen Edie kirjoittaa Miken historian uusiksi. Samalla Edien siskonpoika Austin muuttaa Wisteria Lanelle.

# # Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaaja

Ikäraja ja/tai sisältömerkintä

Ohjaaja

Käsikirjoittaja Ensiesitys Yhdysvalloissa Katsojia (USA; milj.)
48 1 Listen to the Rain on the Roof Sade Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Larry Shaw Marc Cherry & Jeff Greenstein 2006-09-2424. syyskuuta 2006 2007-09-1717. syyskuuta 2007 24,09
49 2 It Takes Two Täydellinen pari Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Kevin Murphy & Jenna Bans 2006-10-011. lokakuuta 2006 2007-09-2424. syyskuuta 2007 21,42
50 3 A Weekend in the Country Viikonloppu maalla Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Wendey Stanzler Bob Daily 2006-10-088. lokakuuta 2006 2007-10-011. lokakuuta 2007 20,96
51 4 Like It Was Historiaa Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Larry Shaw John Pardee & Joey Murphy 2006-10-1515. lokakuuta 2006 2007-10-088. lokakuuta 2007 20,64
52 5 Nice She Ain't Sabotaasia Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Warren Alexandra Cunningham & Susan Nirah Jaffee 2006-10-2222. lokakuuta 2006 2007-10-1515. lokakuuta 2007 19,71
53 6 Sweetheart, I Have To Confess Tunnustan Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman Dahvi Waller & Josh Senter 2006-10-2929. lokakuuta 2006 2007-10-2222. lokakuuta 2007 21,24
54 7 Bang Pamaus Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Joe Keenan 2006-11-055. marraskuuta 2006 2007-10-2929. lokakuuta 2007 22,65
55 8 Children and Art Lapset ja vanhemmat Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Wendey Stanzler Kevin Etten & Jenna Bans 2006-11-1212. marraskuuta 2006 2007-11-055. marraskuuta 2007 22,27
56 9 Beautiful Girls Kauniit tytöt Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Dahvi Waller & Susan Nirah Jaffee 2006-11-1919. marraskuuta 2006 2007-11-1212. marraskuuta 2007 21,63
57 10 The Miracle Song Joulun taika Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Bob Daily 2006-11-2626. marraskuuta 2006 2007-11-1919. marraskuuta 2007 21,43
58 11 No Fits, No Fights, No Feuds Nainen menneisyydestä Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Sanaa Hamri Alexandra Cunningham & Josh Senter 2007-01-077. tammikuuta 2007 2007-11-2626. marraskuuta 2007 18,71
59 12 Not While I'm Around Turvattomuus Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Kevin Murphy & Kevin Etten 2007-01-1414. tammikuuta 2007 2007-12-033. joulukuuta 2007 16,76
60 13 Come Play Wiz Me Hampaiden kiristystä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Valerie Ahern & Christian McLaughlin 2007-01-2121. tammikuuta 2007 2007-12-1010. joulukuuta 2007 17,14
61 14 I Remember That Muisto Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Warren John Pardee & Joey Murphy 2007-02-1111. helmikuuta 2007 2007-12-1717. joulukuuta 2007 18,10
62 15 The Little Things You Do Together Yhteinen onni Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Marc Cherry & Joe Keenan 2007-02-1818. helmikuuta 2007 2008-01-077. tammikuuta 2008 18,51
63 16 My Husband, The Pig Pokerinaamat Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw Brian A. Alexander 2007-03-044. maaliskuuta 2007 2008-01-1414. tammikuuta 2008 18,31
64 17 Dress Big Paljon porua puvusta Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Matthew Diamond Kevin Etten & Susan Nirah Jaffee 2007-04-088. huhtikuuta 2007 2008-01-2121. tammikuuta 2008 15,93
65 18 Liaisons Into ja himo Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman Jenna Bans & Alexandra Cunningham 2007-04-1515. huhtikuuta 2007 2008-01-2828. tammikuuta 2008 16,35
66 19 God, That's Good Moni kakku päältä kaunis Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw Dahvi Waller & Josh Senter 2007-04-2222. huhtikuuta 2007 2008-02-044. helmikuuta 2008 15,91
67 20 Gossip Juorut Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Wendey Stanzler John Pardee & Joey Murphy 2007-04-2929. huhtikuuta 2007 2008-02-1111. helmikuuta 2008 17,17
68 21 Into The Woods Eksyneet Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Alexandra Cunningham 2007-05-066. toukokuuta 2007 2008-02-1818. helmikuuta 2008 17,16
69 22 What Would We Do Without You? Vaikeat kysymykset Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Larry Shaw Bob Daily 2007-05-1313. toukokuuta 2007 2008-02-2525. helmikuuta 2008 16,13
70 23 Getting Married Today Häähuumaa Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman Joe Keenan & Kevin Murphy 2007-05-2020. toukokuuta 2007 2008-03-033. maaliskuuta 2008 18,82

Neljäs tuotantokausi (2007–2008)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljännellä kaudella Susan ja Mike alkavat asettua aloilleen mentyään naimisiin ja Susan saa selville olevansa raskaana. Edie lavastaa itsemurhayrityksen ja saa näin Carlosin pysymään luonaan. Lynette taistelee syöpänsä sekä tytärpuolensa Kaylan kanssa. Bree teeskentelee raskautta säästääkseen perheen siltä häpeältä, että naapurusto saisi tietää hänen tyttärensä Daniellen olevan raskaana. Hän aikoo kasvattaa Daniellen lapsen omanaan. Gabrielle ajautuu suhteeseen ex-miehensä Carlosin kanssa kuultuaan, että Victor nai hänet vain saadakseen vaaleissa latinoäänet. Susanin vanha ystävä Katherine Mayfair muuttaa Wisteria Lanelle uuden aviomiehensä ja tyttärensä kanssa. Dylan ei kuitenkaan muista elämäänsä ja ystäviään Wisteria Lanella, mikä askarruttaa naapureita. Neljännellä kaudella Wisteria Lane joutuu myös tuhon kohteeksi, kun tornado tuhoaa tiensä läpi naapuruston ja muuttaa asukkaiden elämää. Kauden lopussa siirrytään viisi vuotta ajassa eteenpäin.

# # Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi

Ikäraja ja/tai sisältömerkintä

Ohjaaja Käsikirjoittaja Ensiesitys Yhdysvalloissa Ensiesitys Suomessa Katsojia (USA; milj.)
71 1 Now You Know Salaisuuksien vartijat Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Marc Cherry 2007-09-3030. syyskuuta 2007 2008-03-1010. maaliskuuta 2008 19,32
72 2 Smiles of a Summer Night Hymy Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Bob Daily & Matt Berry 2007-10-077. lokakuuta 2007 2008-03-1717. maaliskuuta 2008 17,82
73 3 The Game Peli Kuvaohjelman ikäraja: Sallittu Bethany Rooney Joey Murphy & John Pardee 2007-10-1414. lokakuuta 2007 2008-03-2424. maaliskuuta 2008 18,89
74 4 If There's Anything I Can't Stand Kiusankappaleet Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Alexandra Cunningham & Lori Kirkland Baker 2007-10-2121. lokakuuta 2007 2008-03-3131. maaliskuuta 2008 18,21
75 5 Art Isn't Easy Vaikeaa taidetta Kuvaohjelman ikäraja: Sallittu David Grossman Jason Ganzel 2007-10-2828. lokakuuta 2007 2008-04-077. huhtikuuta 2008 18,28
76 6 Now I Know, Don't Be Scared Pelko pois Kuvaohjelman ikäraja: Sallittu Larry Shaw Susan Nirah Jaffee & Dahvi Waller 2007-11-044. marraskuuta 2007 2008-04-1414. huhtikuuta 2008 18,58
77 7 You Can't Judge A Book By Its Cover Vilppi Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Warren Chuck Ranberg & Anne Flett-Giordano 2007-11-1111. marraskuuta 2007 2008-04-2121. huhtikuuta 2008 18,63
78 8 Distant Past Menneisyyden haamut Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Jay Torres Joe Keenan 2007-11-2525. marraskuuta 2007 2008-04-2828. huhtikuuta 2008 18,64
79 9 Something's Coming Pyörremyrsky Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Joey Murphy & John Pardee 2007-12-022. joulukuuta 2007 2008-05-055. toukokuuta 2008 20,65
80 10 Welcome to Kanagawa Tuhon jälkeen Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Jamie Gorenberg & Jordon Nardino 2008-01-066. tammikuuta 2008 2008-05-1212. toukokuuta 2008 19,78
81 11 Sunday Sunnuntai Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Alexandra Cunningham & Lori Kirkland Baker 2008-04-1313. huhtikuuta 2008 2008-05-1919. toukokuuta 2008 16,37
82 12 In Buddy's eyes Uusin silmin Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Larry Shaw Jeff Greenstein 2008-04-2020. huhtikuuta 2008 2008-05-2626. toukokuuta 2008 15,75
83 13 Hello, Little Girl Rikkomuksia Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Bethany Rooney Susan Nirah Jaffee & Jamie Gorenberg 2008-04-2727. huhtikuuta 2008 2008-06-022. kesäkuuta 2008 16,35
84 14 Opening Doors Tervetuloa Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Dahvi Waller & Jordon Nardino 2008-05-044. toukokuuta 2008 2008-06-099. kesäkuuta 2008 16,76
85 15 Mother Said Äitienpäivä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Warren Chuck Ranberg & Anne Flett-Giordano 2008-05-1111. toukokuuta 2008 2008-10-066. lokakuuta 2008 15,43
86 16 The Gun Song Nimi on enne Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Bethany Rooney Bob Daily & Matt Berry 2008-05-1818. toukokuuta 2008 2008-10-1313. lokakuuta 2008 16,84
87 17 Free Ystävien piiri Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Jeff Greenstein 2008-05-1818. toukokuuta 2008 2008-10-2020. lokakuuta 2008 16,84

Viides tuotantokausi (2008–2009)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On kulunut viisi vuotta edellisen kauden tapahtumista. Susan ja Mike ovat eronneet, ja he jakavat poikansa huoltajuuden. Gabrielle ja Carlos ovat jälleen yhdessä, ja heillä on kaksi ylipainoista tytärtä. Lynetten ja Tomin lapset ovat kasvaneet teini-ikään ja ovat pulassa tämän tästä. Bree on saanut kuuluisuutta kokkauksillaan, ja hän ja Katherine pitävät menestyvää catering-yritystä. Edellisellä kaudella Wisteria Lanelta pois muuttanut Edie on palannut naapurustoon uuden miehensä Daven kanssa, jolla on kuitenkin jotain salattavaa.

# # Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi

Ikäraja ja/tai sisältömerkintä

Ohjaaja

Käsikirjoittaja Ensiesitys Yhdysvalloissa Ensiesitys Suomessa Katsojia (USA; milj.)
88 1 You're Gonna Love Tomorrow Vuosien jälkeen Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw Marc Cherry 2008-09-2828. syyskuuta 2008 2008-10-2727. lokakuuta 2008 18,68
89 2 We're So Happy You're So Happy Hyvät naapurit Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman Alexandra Cunningham 2008-10-055. lokakuuta 2008 2008-11-033. marraskuuta 2008 15,69
90 3 Kids Ain't Like Everybody Else Lapset ja lapselliset Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Bethany Rooney Joe Keenan 2008-10-1212. lokakuuta 2008 2008-11-1010. marraskuuta 2008 15,51
91 4 Back in Business Kateuden peikko Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Scott Ellis John Pardee & Joey Murphy 2008-10-1919. lokakuuta 2008 2008-11-1717. marraskuuta 2008 15,49
92 5 Mirror, Mirror Yllätysten ilta Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Jeff Greenstein 2008-10-2626. lokakuuta 2008 2008-11-2424. marraskuuta 2008 15,95
93 6 There's Always a Woman Naispedot Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Matthew Diamond John Paul Bullock III 2008-11-022. marraskuuta 2008 2008-12-011. joulukuuta 2008 15,93
94 7 What More Do I Need? Himon vallassa Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw Matt Berry 2008-11-099. marraskuuta 2008 2008-12-088. joulukuuta 2008 15,85
95 8 City on Fire Tulipalo Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Bob Daily 2008-11-1616. marraskuuta 2008 2008-12-1515. joulukuuta 2008 16,84
96 9 Me and My Town Toipilaat Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Warren Lori Kirkland Baker 2008-11-3030. marraskuuta 2008 2009-01-1212. tammikuuta 2009 15,81
97 10 A Vision's Just a Vision Pimeys väistyy Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw David Flebotte 2008-12-077. joulukuuta 2008 2009-01-1919. tammikuuta 2009 16,09
98 11 Home Is The Place Oma koti kullan kallis Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Jamie Gorenberg 2009-01-044. tammikuuta 2009 2009-01-2626. tammikuuta 2009 14,39
99 12 Connect! Connect! Napit vastakkain Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Ken Whittingham Jordon Nardino 2009-01-1111. tammikuuta 2009 2009-02-022. helmikuuta 2009 13,79
100 13 The Best Thing That Ever Could Have Happened Miehistä parhain Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Marc Cherry & Bob Daily 2009-01-1818. tammikuuta 2009 2009-02-099. helmikuuta 2009 13,08
101 14 Mama Spent Money When She Had None Rahalla saa Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Warren Jason Ganzel 2009-02-088. helmikuuta 2009 2009-02-1616. helmikuuta 2009 13,82
102 15 In a World Where the Kings are Employers Pomot pinteessä Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Lori Kirkland Baker 2009-02-1515. helmikuuta 2009 2009-02-2323. helmikuuta 2009 14,01
103 16 Crime Doesn't Pay Rikos ei kannata Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Jamie Gorenberg 2009-03-088. maaliskuuta 2009 2009-08-3131. elokuuta 2009 13,65
104 17 The Story of Lucy and Jessie Taka-ajatuksia Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Bethany Rooney Jordon Nardino 2009-03-1515. maaliskuuta 2009 2009-09-077. syyskuuta 2009 14,60
105 18 A Spark. To Pierce the Dark. Järkytys Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Alexandra Cunningham 2009-03-2222. maaliskuuta 2009 2009-09-1414. syyskuuta 2009 14,75
106 19 Look Into Their Eyes and You See What They Know Ystävät kertovat Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Matt Berry 2009-04-1919. huhtikuuta 2009 2009-09-2121. syyskuuta 2009 13,85
107 20 Rose's Turn Peittelyä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Warren Dave Flebotte 2009-04-2626. huhtikuuta 2009 2009-09-2828. syyskuuta 2009 13,64
108 21 Bargaining Kaupankäyntiä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman David Schladweiler 2009-05-033. toukokuuta 2009 2009-10-055. lokakuuta 2009 13,49
109 22 Marry Me a Little Naamiot ja naima-aikeet Kuvaohjelman ikäraja: Sallittu Larry Shaw Jason Ganzel 2009-05-1010. toukokuuta 2009 2009-10-1212. lokakuuta 2009 12,29
110 23 Everybody Says Don't Verkko kiristyy Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Bethany Rooney John Pardee & Joey Murphy 2009-05-1717. toukokuuta 2009 2009-10-1919. lokakuuta 2009 13,96
111 24 If It's Only In Your Head Hääkellot Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Jeffrey Richman 2009-05-1717. toukokuuta 2009 2009-10-2626. lokakuuta 2009 13,96

Kuudes tuotantokausi (2009–2010)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mike ja Susan ovat menneet naimisiin, mutta Katherinen pakkomielle Mikeen ei ota laantuakseen. Bree päätyy salasuhteeseen Susanin ex-miehen Karlin kanssa, kun Orson ei anna hänen ottaa avioeroa. Gabriellen ja Carlosin luokse muuttaa heidän sukulaistyttönsä, joka koettelee kaikkien hermoja. Lynette on jälleen raskaana ja odottaa kaksosia. Naapurustoon muuttaa uusi asukas Angie Bolen perheineen. Fairview'n kuristaja herättää kauhua, sillä myös Susanin tytär joutuu uhriksi.

# # Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi

Ikäraja ja/tai sisältömerkintä

Ohjaaja

Käsikirjoittaja Ensiesitys Yhdysvalloissa Ensiesitys Suomessa Katsojia (USA; milj.)
112 1 Nice is Different Than Good Syntiset Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Marc Cherry 2009-09-2727. syyskuuta 2009 2009-11-022. marraskuuta 2009 13,64
113 2 Being Alive Kauhea päivä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman Matt Berry 2009-10-044. lokakuuta 2009 2009-11-099. marraskuuta 2009 14,64
114 3 Never Judge a Lady By Her Lover Rouvien rakastajat Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Andrew Doerfer Bob Daily 2009-10-1111. lokakuuta 2009 2009-11-1616. marraskuuta 2009 13,42
115 4 The God-Why-Don't-You-Love-Me Blues Rakkauden nälkä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Warren Alexandra Cunningham 2009-10-1818. lokakuuta 2009 2009-11-2323. marraskuuta 2009 13,68
116 5 Everybody Ought to Have a Maid Arvostelijat Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw Jamie Gorenberg 2009-10-2525. lokakuuta 2009 2009-11-3030. marraskuuta 2009 14,18
117 6 Don't Walk on the Grass Säännöt kunniaan Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman Marco Pennette 2009-11-11. marraskuuta 2009 2009-12-077. joulukuuta 2009 14,08
118 7 Careful the Things You Say Katkerat keitokset Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Bethany Rooney Peter Lefcourt 2009-11-88. marraskuuta 2009 2009-12-1414. joulukuuta 2009 13,80
119 8 The Coffee Cup Kahvilassa Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw Dave Flebotte 2009-11-1515. marraskuuta 2009 2009-12-2121. joulukuuta 2009 14,72
120 9 Would I Think of Suicide? Itsepuolustusta Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Ken Whittingham Jason Ganzel 2009-11-2929. marraskuuta 2009 2010-01-1111. tammikuuta 2010 12,78
121 10 Boom Crunch Yllätys taivaalta Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman John Pardee & Joey Murphy 2009-12-066. joulukuuta 2009 2010-01-1818. tammikuuta 2010 14,86
122 11 If... Mitä jos? Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Jamie Gorenberg 2010-01-033. tammikuuta 2010 2010-01-2525. tammikuuta 2010 15,35
123 12 You Gotta Get a Gimmick Riisuminen Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman Joe Keenan 2010-01-1010. tammikuuta 2010 2010-02-088. helmikuuta 2010 14,03
124 13 How About a Friendly Shrink? Terapiassa Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Lonny Price Jason Ganzel 2010-01-1717. tammikuuta 2010 2010-02-1515. helmikuuta 2010 11,32
125 14 The Glamorous Life Elämän näytelmä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Bethany Rooney Dave Flebotte 2010-01-3131. tammikuuta 2010 2010-02-2222. helmikuuta 2010 11,44
126 15 Lovely Ihana Robin Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Warren David Schladweiler 2010-02-2121. helmikuuta 2010 2010-03-011. maaliskuuta 2010 10,92
127 16 The Chase Viettely Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw John Pardee & Joey Murphy 2010-02-2828. helmikuuta 2010 2010-03-088. maaliskuuta 2010 10,89
128 17 Chromolume No. 7 Totuus valkenee Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Lonny Price Marco Pennette 2010-03-1414. maaliskuuta 2010 2010-03-2222. maaliskuuta 2010 12,01
129 18 My Two Young Men Kaksi nuorta miestä Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman Bob Daily 2010-03-2121. maaliskuuta 2010 2010-03-2929. maaliskuuta 2010 10,84
130 19 We All Deserve To Die Kuolema korjaa Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Larry Shaw Josann McGibbon & Sara Parriott 2010-04-1818. huhtikuuta 2010 2010-04-2626. huhtikuuta 2010 10,62
131 20 Epiphany Hirviön tarina Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Marc Cherry 2010-04-2525. huhtikuuta 2010 2010-05-033. toukokuuta 2010 11,29
132 21 A Little Night Music Vieraat miehet Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Warren Matt Berry 2010-05-022. toukokuuta 2010 2010-05-1010. toukokuuta 2010 12,12
133 22 The Ballad of Booth Vaaralliset valinnat Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Larry Shaw Bob Daily 2010-05-099. toukokuuta 2010 2010-05-1717. toukokuuta 2010 11,36
134 23 I Guess This Is Goodbye Hyvästi Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Alexandra Cunningham 2010-05-1616. toukokuuta 2010 2010-05-2424. toukokuuta 2010 12,75

Seitsemäs tuotantokausi (2010–2011)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menetettyään yrityksensä ja miehensä Bree alkaa korjata elämäänsä kertomalla Gabriellelle totuuden kymmenen vuoden takaisesta onnettomuudesta, jolloin hänen poikansa Andrew ajoi Gabriellen anopin yli. Susanilla ja Mikella on taloudellisia vaikeuksia, joten he joutuvat muuttamaan pois Wisteria Lanelta halvempaan asuntoon, jossa Susan alkaa ansaita rahaa kyseenalaisin keinoin. Carlos ja Gabrielle saavat tietää, että heidän tyttärensä Juanita ei ole biologisesti heidän. Lynetten ja Tomin viides lapsi pitää heidät kiireisinä. Naapurustoon muuttaa uusi asukas, Lynetten vanha tuttava Renée Perry, joka on eronnut rikkaasta miehestään. Uutena asukkaana nähdään myös takaisin muuttava Paul Young, joka on vapautunut vankilasta – ja jolla on uusi vaimo.

# # Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi

Ikäraja ja/tai sisältömerkintä

Ohjaaja

Käsikirjoittaja Ensiesitys Yhdysvalloissa Ensiesitys Suomessa Katsojia (USA; milj.)
135 1 Remember Paul? Muistatteko Paulin? Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Grossman Marc Cherry 2010-09-2626. syyskuuta 2010 2010-11-088. marraskuuta 2010 13,06
136 2 You Must Meet My Wife Kivut ja säryt Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Dave Flebotte 2010-10-033. lokakuuta 2010 2010-11-1515. marraskuuta 2010 13,23
137 3 Truly Content Onni Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on huumeiden tai päihteiden käyttöä. Tara Nicole Weyr Matt Berry 2010-10-1010. lokakuuta 2010 2010-11-2222. marraskuuta 2010 12,38
138 4 The Thing That Counts Is What's Inside Käsilaukun lumo Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. David Grossman Jason Ganzel 2010-10-1717. lokakuuta 2010 2010-11-2929. marraskuuta 2010 12,67
139 5 Let Me Entertain You Vääriä tekoja Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Lonny Price Sara Parriott & Josann McGibbon 2010-10-2424. lokakuuta 2010 2010-12-1313. joulukuuta 2010 12,16
140 6 Excited and Scared Pelko Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Jeff Greenstein Jeff Greenstein 2010-10-3131. lokakuuta 2010 2011-01-1010. tammikuuta 2011 11,10
141 7 A Humiliating Business Nöyryytyksiä Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Marco Pennette 2010-11-077. marraskuuta 2010 2011-01-1717. tammikuuta 2011 12,72
142 8 Sorry Grateful Kiitoksen aika Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Annie Weisman 2010-11-1414. marraskuuta 2010 2011-01-2424. tammikuuta 2011 11,92
143 9 Pleasant Little Kingdom Naapuruston uhka Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Arlene Sanford Dave Flebotte 2010-12-055. joulukuuta 2010 2011-01-3131. tammikuuta 2011 11,36
144 10 Down the Block There's a Riot Kahakka kadulla Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Bob Daily 2010-12-1212. joulukuuta 2010 2011-02-077. helmikuuta 2011 11,60
145 11 Assassins Ampujaehdokkaat Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Warren John Paul Bullock III 2011-01-022. tammikuuta 2011 2011-02-1414. helmikuuta 2011 12,19
146 12 Where Do I Belong Yksinäiset sielut Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman David Schladweiler 2011-01-099. tammikuuta 2011 2011-02-2121. helmikuuta 2011 12,83
147 13 I'm Still Here Rumaa ja kaunista Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Lonny Price Josann McGibbon & Sara Parriott 2011-01-1616. tammikuuta 2011 2011-02-2828. helmikuuta 2011 10,25
148 14 Flashback Välähdys menneisyydestä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Andrew Doerfer Matt Berry 2011-02-1313. helmikuuta 2011 2011-03-077. maaliskuuta 2011 9,20
149 15 Farewell Letter Lähtö Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Marco Pennette 2011-02-2020. helmikuuta 2011 2011-03-1414. maaliskuuta 2011 10,58
150 16 Searching Merkitystä elämään Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw Jeff Greenstein 2011-03-066. maaliskuuta 2011 2011-04-1818. huhtikuuta 2011 11,35
151 17 Everything's Different, Nothing's Changed Muutoksen hetki Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Warren Annie Weisman 2011-04-033. huhtikuuta 2011 2011-04-2525. huhtikuuta 2011 9,05
152 18 Moments in the Woods Myrsky metsässä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman John Paul Bullock III 2011-04-1717. huhtikuuta 2011 2011-05-022. toukokuuta 2011 9,11
153 19 The Lies Ill-Concealed Salasuhteita Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw David Schladweiler 2011-04-2424. huhtikuuta 2011 2011-05-099. toukokuuta 2011 10,15
154 20 I'll Swallow Poison on Sunday Myrkyn lykkääjä Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Warren Jason Ganzel 2011-05-011. toukokuuta 2011 2011-05-1616. toukokuuta 2011 9,44
155 21 Then I Really Got Scared Kauhutarina Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Valerie A. Brotski 2011-05-088. toukokuuta 2011 2011-05-2323. toukokuuta 2011 10,00
156 22 And Lots of Security... Turvan tunne Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Joe Keenan 2011-05-1515. toukokuuta 2011 2011-05-3030. toukokuuta 2011 10,25
157 23 Come on Over for Dinner Tervetuloa päivälliselle Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Bob Daily 2011-05-1515. toukokuuta 2011 2011-06-066. kesäkuuta 2011 10,25

Kahdeksas tuotantokausi (2011–2012)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# # Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi

Ikäraja ja/tai sisältömerkintä

Ohjaaja

Käsikirjoittaja Ensiesitys Yhdysvalloissa Ensiesitys Suomessa Katsojia (USA; milj.)
158 1 Secrets That I Never Want to Know Haudattu salaisuus Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Bob Daily 2011-09-2525. syyskuuta 2011 2011-10-1717. lokakuuta 2011 9,93
159 2 Making the Connection Yhteys Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Tara Nicole Weyr Matt Berry 2011-10-022. lokakuuta 2011 2011-10-2424. lokakuuta 2011 9,16
160 3 Watch While I Revise the World Peittelyn taito Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Warren John Paul Bullock III 2011-10-099. lokakuuta 2011 2011-10-3131. lokakuuta 2011 8,63
161 4 School of Hard Knocks Kova koulu Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Marco Pennette 2011-10-1616. lokakuuta 2011 2011-11-077. marraskuuta 2011 8,27
162 5 The Art of Making Art Uudet roolit Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Lonny Price Dave Flebotte 2011-10-2323. lokakuuta 2011 2011-11-1414. marraskuuta 2011 9,17
163 6 Witch's Lament Neljä noitaa Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Tony Plana Annie Weisman 2011-10-3030. lokakuuta 2011 2011-11-2121. marraskuuta 2011 9,28
164 7 Always in Control Ohjat käsissä Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Jeff Greenstein Jeff Greenstein 2011-11-066. marraskuuta 2011 2011-11-2828. marraskuuta 2011 8,78
165 8 Suspicion Song Heikot hetket Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Jennifer Getzinger David Schaldweiler 2011-11-1313. marraskuuta 2011 2011-12-055. joulukuuta 2011 9,29
166 9 Putting It Together Ystävyys karilla Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Warren Sheila Lawrence 2011-12-044. joulukuuta 2011 2011-12-1212. joulukuuta 2011 8,20
167 10 What's to Discuss, Old Friend Uskotut Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Wendy Mericle 2012-01-088. tammikuuta 2012 2012-03-055. maaliskuuta 2012 8,84
168 11 Who Can Say What's True? Avun tarpeessa Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Larry Shaw Brian Tanen 2012-01-1515. tammikuuta 2012 2012-03-1212. maaliskuuta 2012 7,91
169 12 What's the Good of Being Good Elämä remonttiin Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Ron Underwood Jason Ganzel 2012-01-2222. tammikuuta 2012 2012-03-1919. maaliskuuta 2012 7,48
170 13 Is This What You Call Love? Rakkauden voima Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman David Schladweiler & Valérie A. Brotski 2012-02-1212. helmikuuta 2012 2012-03-2626. maaliskuuta 2012 6,40
171 14 Get Out of My Life Paluumuuttajat Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. James Hayman Cindy Appel 2012-02-1919. helmikuuta 2012 2012-04-022. huhtikuuta 2012 7,65
172 15 She Needs Me Vauvasota Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Randy Zisk Jason Ganzel 2012-03-044. maaliskuuta 2012 2012-04-099. huhtikuuta 2012 8,21
173 16 You Take for Granted Elämän lahja Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Jeff Greenstein Matt Berry 2012-03-1111. maaliskuuta 2012 2012-04-1616. huhtikuuta 2012 8,39
174 17 Women and Death Naiset ja kuolema Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Annie Weisman 2012-03-1818. maaliskuuta 2012 2012-04-2323. huhtikuuta 2012 9,03
175 18 Any Moment Häät mielessä Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Randy Zisk Sheila Lawrence 2012-03-2525. maaliskuuta 2012 2012-04-3030. huhtikuuta 2012 8,81
176 19 With So Little to Be Sure Of Suunnitelmat uusiksi Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Tara Nicole Weyr Marco Pennette 2012-04-011. huhtikuuta 2012 2012-05-077. toukokuuta 2012 8,49
177 20 Lost My Power Vallankäyttöä Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Wendy Mericle 2012-04-2929. huhtikuuta 2012 2012-05-1414. toukokuuta 2012 8,02
178 21 The People Will Hear Tunteet ja todisteet Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. David Warren Brian Tanen 2012-05-066. toukokuuta 2012 2012-05-2121. toukokuuta 2012 9,22
179 22 Give Me the Blame Viimeinen palvelus Kuvaohjelman ikäraja 7 Kuvaohjelmassa on seksuaalisia viittauksia. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. Larry Shaw Bob Daily 2012-05-1313. toukokuuta 2012 2012-05-2828. toukokuuta 2012 11,12
180 23 Finishing the Hat Hyvästi, Wisteria Lane Kuvaohjelman ikäraja 12 Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta. David Grossman Marc Cherry 2012-05-1313. toukokuuta 2012 2012-06-044. kesäkuuta 2012 11,12