Luettelo televisiosarjan Buffy, vampyyrintappaja jaksoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo Buffy, vampyyrintappaja -televisiosarjan jaksoista.

Kausi Jaksot Ensiesitys Kanava
Avausjakso Päätösjakso
1 12 10. maaliskuuta 1997 2. kesäkuuta 1997 The WB
2 22 15. syyskuuta 1997 19. toukokuuta 1997
3 22 29. syyskuuta 1998 13. heinäkuuta 1999
4 22 5. lokakuuta 1999 23. toukokuuta 2000
5 22 26. syyskuuta 2000 22. toukokuuta 2001
6 22 2. lokakuuta 2001 21. toukokuuta 2002 UPN
7 22 24. syyskuuta 2002 20. toukokuuta 2003

Ensimmäinen tuotantokausi (1997)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Σ # Nimi Suomeksi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Tuotanto-
koodi
0 0 Unaired pilot Esittämätön pilottijakso Joss Whedon Joss Whedon ei esitetty 4V79
Buffy erotetaan koulustaan Los Angelesissa hänen poltettuaan koulun liikuntasalin. Hän muuttaa äitinsä kanssa Sunnydalen kaupunkiin. Uudessa koulussaan Buffy tapaa Cordelian, Willow’n ja Xanderin. Vampyyri houkuttelee Willow’n ansaan koulussa. Buffy tulee Xanderin kanssa apuun ja tappaa vampyyrit yhtä lukuun ottamatta; selvinnyt vampyyri kertoo tapahtuneesta Masterille.
1 1 Welcome to the Hellmouth Ystäviä ja paholaisia Charles Martin Smith Joss Whedon 10. maaliskuuta 1997 4V01
Buffy aloittaa koulun uudessa kotikaupungissaan Sunnydalessa ja tutustuu uuteen valvojaansa Rupert Gilesiin sekä joukkoon muita tuttavuuksia. Kaupungin kaduilla hän tapaa salaperäisen Angelin, joka varoittaa häntä uhkaavasta vaarasta. Joukko vampyyreita kaappaa Willow’n ja Jessen. Buffy tavoittaa kaappaajat ja taistelee heitä vastaan, mutta onnistuu pelastamaan kidnapatuista vain toisen.
2 2 The Harvest Ystäviä ja paholaisia 2 John T. Kretchmer Joss Whedon 10. maaliskuuta 1997 4V02
Buffy ja Xander seuraavat Jessen kaapannutta vampyyrijoukkoa kaupungin viemäreihin. Löydettyään pojan he saavat huomata tulleensa liian myöhään: Jesse on jo muutettu vampyyriksi. Xander ja Buffy pakenevat vampyyrijoukkoa pitkin Sunnydalen viemäreitä. Samaan aikaan joukon johtaja, Mestariksi kutsuttu ikivanha vampyyri, suunnittelee nousevansa maanalaisesta vankilastaan takaisin maan pinnalle Sadonkorjuu-rituaalin avulla.
3 3 Witch Noitatemppuja Stephen Cragg Dana Reston 17. maaliskuuta 1997 4V03
Buffy, Cordelia ja Amy pyrkivät Sunnydalen lukion cheerleader-joukkueen jäseniksi. Karsinnoissa eräs osanottaja syttyy kesken kaiken tuleen ja muutkin joukkueen jäsenet alkavat yllättäen kärsiä samankaltaisista omituisista onnettomuuksista. Scooby Gang alkaa selvittää kuka tai mikä on sattumusten takana. Tutkimusten aikana ryhmän epäilykset alkavat kohdistua Amyyn, jonka he epäilevät olevan noita.
4 4 Teacher’s Pet Opettajan lemmikki Bruce Seth Green David Greenwalt 24. maaliskuuta 1997 4V04
Angel varoittaa Buffya kaupunkiin saapuneesta vampyyristä, jonka toisen käden paikalla on jättimäinen terä. Sunnydalen lukion biologian opettaja löytyy päättömänä ja Scooby Gang olettaa Angelin kertoman vampyyrin olevan surman takana. Scooby Gang alkaa jäljittää vampyyria. Biologian opettajan sijainen Natalie French hurmaa lukion pojat ja värvää heidät tekemään tiedeprojektia kanssaan.
5 5 Never Kill a Boy on the First Date Treffit vampyyrin kanssa David Semel Rob Des Hotel & Dean Batali 31. maaliskuuta 1997 4V05
Buffyn hiljainen ja ujo luokkatoveri Owen pyytää tyttöä ulos. Giles saa selville ennustuksen, jonka mukaan vampyyri Voideltu nousee ja liittyy Mestarin joukkoihin. Hän yrittää taivutella Buffya Sunnydalen ruumishuoneelle tutkimaan liikenneonnettomuuden uhria, jonka hän uskoo olevan Voideltu. Buffy kieltäytyy, minkä seurauksena Giles suuntaa itse ruumishuoneelle. Ruumishuoneella joukko vampyyreita saartaa hänet.
6 6 The Pack Hyeenalauma Bruce Seth Green Matt Kiene & Joe Reinkemeyer 7. huhtikuuta 1997 4V06
Sunnydalen lukion oppilaat vierailevat paikallisessa eläintarhassa, jonne on vastikään tuotu hyeenoita Afrikasta. Xander ja joukko muita oppilaita livahtavat katsomaan karanteenissa olevia eläimiä. Buffy ja Willow hämmästyvät, kun Xander ja muut eläimiä katsomassa olleet alkavat käyttäytyä varsin eläimellisesti. Giles sivuuttaa asian pelkkänä teini-ikäisten käytöksenä, mutta tytöt epäilevät asian takana olevan muutakin.
7 7 Angel Tuhon enkeli Scott Brazil David Greenwalt 14. huhtikuuta 1997 4V07
Buffy ja Angel taistelevat vampyyrijoukkoa vastaan. Taistelun päätyttyä he ajautuvat suutelemaan. Kesken suudelman Angel vetäytyy pois ja järkytyksekseen Buffy huomaa tämän olevan vampyyri. Angel pakenee paikalta. Angelin luoja, vampyyri Darla, puree Joycea ja tämä viedään sairaalaan. Buffy on varma Angelin olevan äitinsä hyökkäyksen takana ja kokoaa aseensa tappaakseen vampyyrin.
8 8 I, Robot... You, Jane Sinulle on postia Stephen Posey Ashley Gable & Thomas A. Swyden 28. huhtikuuta 1997 4V08
Skannatessaan lukion kirjaston kirjoja tietokoneelle Scooby Gang vapauttaa tietämättään demoni Molochin kirjastaan, jonne tämä oli satoja vuosia sitten suljettu. Tietokoneen välityksellä demoni alkaa vallata ihmisiä ja tekee näistä käskyläisiään. Willow tutustuu internetissä mukavaan poikaan ja alkaa chattailla tämän kanssa. Opettaja Jenny Calender kiusoittelee Gilesia.
9 9 The Puppet Show Kahlenukke Ellen S. Pressman Rob Des Hotel & Dean Batali 5. toukokuuta 1997 4V09
Sunnydalen lukiossa järjestetään kykykilpailu, jonka Giles on lupautunut ohjaamaan. Lukion uusi rehtori Snyder pakottaa loputkin Scooby Gangin jäsenet osallistumaan kisaan. Eräs kykykilpailun osaanottaja murhataan ja häneltä viedään sydän. Giles epäilee asialla olleen elimiä keräilevän demonin. Scooby Gang ottaa tehtäväkseen jäljittää demonin, jonka he uskovat soluttautuneen kykykilpailuun.
10 10 Nightmares Painajaisia Bruce Seth Green Tarina: Joss Whedon
Käsikirjoitus: David Greenwalt
12. toukokuuta 1997 4V10
Sunnydalen asukkaiden pahimmat painajaiset vaikuttaisivat käyvän toteen ja Scooby Gang ryhtyy tutkimaan tapahtumien syytä. Buffy epäilee lukionsa kampuksella näkemällään salaperäisellä pikkupojalla olevan jotakin tekemistä asian kanssa. Scooby Gangille selviää, että pikkupoika on sairaalassa koomassa makaava Billy ja heidän tehtäväkseen tulee saada Billy jälleen heräämään.
11 11 Out of Mind, Out of Sight Näkymätön uhka Reza Badiyi Tarina: Joss Whedon
Käsikirjoitus: Ashley Gable & Thomas A. Swyden
19. toukokuuta 1997 4V11
Näkymätön voima hakkaa pojan lukion pukuhuoneessa ja Scooby Gang ryhtyy selvittämään syyllistä. Kesken tutkimusten tapahtuu toinen hyökkäys, kun Harmony työnnetään alas koulun portaita. Scooby Gang epäilee tekijän olevan kadonnut oppilas Marcie, joka on muuttunut näkymättömäksi. He ottavat suojelukseensa koulun suosituimman tytön Cordelian, jonka he arvaavat olevan Marcien seuraava kohde.
12 12 Prophecy Girl Ennustus Joss Whedon Joss Whedon 2. kesäkuuta 1997 4V12
Xander pyytää Buffya ulos, mutta tyttö kieltäytyy. Buffy kuulee Gilesin ja Angelin keskustelevan ennustuksesta, jonka mukaan Buffy on kohtaava Mestarin ja kuoleva koitoksessa. Pelästynyt Buffy raivostuu ja haluaa lopettaa tappajan tehtävät. Mestarin on aika nousta vankilastaan maan pinnalle ja vampyyri Voideltu saapuu hakemaan tappajaa, kohtaamaan ikivanhan vampyyrin.

Toinen tuotantokausi (1997–1998)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Esityspäivä Yhdysvalloissa Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaaja Kirjoittaja
13 1 15. syyskuuta 1997 When She Was Bad Pahan kosketus Joss Whedon Joss Whedon
Buffy palaa Sunnydaleen, vietettyään kesän isänsä luona Los Angelesissa. Buffy ei vaikuta omalta itseltään ja Scooby Gang uskoo sen johtuvan tytön hetkellisen kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä. Buffy näkee näyn, jossa Mestari surmaa hänet. Voideltu vampyyrijoukkoineen kidnappaa Gilesin, Cordelian, Willown ja neiti Calenderin herättääkseen heidän avullaan Mestarin takaisin henkiin.
14 2 22. syyskuuta 1997 Some Assembly Required Haudan takaa Bruce Seth Green Ty King
Buffy ja Angel löytävät haudan, josta on viety ruumis. Scooby Gang saa selville muitakin hautoja löytyneen tyhjänä. Giles epäilee ryöstäjien suunnittelevan zombiarmeijan tekoa. Cordelia löytää kasan ruumiinosia koulun roskalaatikosta ja miehen teoria osoittautuu vääräksi. Samaan aikaan kaksi koulun oppilasta yrittää löytää kasaamalleen zombienaiselle täydellisen pään ja lopulta he päätyvät Cordeliaan.
15 3 29. syyskuuta 1997 School Hard Kovaa koulua John T. Kretchmer David Greenwalt, Joss Whedon
Häirikköoppilaan maineessa oleva Buffy saa tehtäväkseen järjestää lukion vanhempainillan. Vampyyritkin valmistelevat omia suunnitelmiaan, sillä pyhän Vigeousin yö lähestyy. Sunnydale saa uusia tulokkaita, kun vampyyrikaksikko Spike ja Drusilla saapuvat kaupunkiin. Spiken päämääränä on palauttaa Drusilla jälleen täysiin voimiinsa ja siinä sivussa hänen aikeenaan on surmata tappaja.
16 4 6. lokakuuta 1997 Inca Mummy Girl Inkamuumio Ellen S. Pressman Matt Kiene, Joe Reinkemeyer
Sunnydalen lukion oppilaat vierailevat kulttuuriviikon kunniaksi museossa katsomassa muinaista inkamuumiota. Kaupunkiin saapuu vaihto-oppilaita ympäri maailmaa ja Buffy on lupautunut majoittamaan eteläamerikkalaisen Ampatan. Xander ihastuu Ampataan. Samaan aikaan joku imee voimia kaupungin asukkaista ja muuttaa heidät siten muumioiksi. Scooby Gang epäilee inkamuumion nousseen haudastaan.
17 5 13. lokakuuta 1997 Reptile Boy Liskomies David Greenwalt David Greenwalt
Cordelia kutsutaan collegeveljeskunnan juhliin ja hän saa houkuteltua Angelin kanssa riidelleen Buffyn mukaansa. Willow ja Giles tutkivat hautausmaalta löytynyttä veristä rannekorua ja heille selviää sen omistajan kadonneen collegen alueelle. Veljeskunnan juhlissa Cordelia isketään tainnoksiin ja Buffyn juoma myrkytetään. He heräävät kahlittuina seinään, valmiina uhrattavaksi veljeskunnan demonille.
18 6 27. lokakuuta 1997 Halloween Halloween Bruce Seth Green Carl Ellsworth
Rehtori Snyder pakottaa Buffyn, Xanderin ja Willown vahtimaan lapsia, kun nämä Halloweenina kiertävät keräämässä karkkia. Scooby Gang hankkii puvut, Ethan Raynen vasta perustetusta kaupasta. Halloween-kierroksella tapahtuu kummia ja pukujen kantajat muuttuvat pukujensa mukaisiksi. Spike käyttää tilanteen hyödykseen ja lähtee etsimään Buffya tappaakseen vihdoinkin tämän.
19 7 3. marraskuuta 1997 Lie to Me Valehtelija Joss Whedon Joss Whedon
Buffyn vanha tuttava ja ihastus Billy Fordham Los Angelesista yllättää tytön muuttamalla Sunnydaleen. Ford paljastaa Buffylle tietävänsä tämän olevan tappaja. Buffy on iloinen, ettei hänen tarvitse salata velvollisuuksia ystävältään. Hänen tietämättään Ford kuitenkin kuuluu vampyyreita palvovaan kulttiin. Poika tekee sopimuksen Spiken kanssa; jos Ford toimittaa tappajan Spikelle, muuttaa mies Fordin vampyyriksi.
20 8 10. marraskuuta 1997 The Dark Age Pimeyden voimat Bruce Seth Green Dean Batali, Rob Des Hotel
Sunnydaleen saapuu kuolleita tai tajuttomia henkilöitä valtaava demoni. Eräs demonin valtaama ruumiis kuuluu Gilesin vanhalle ystävälle ja tämä kutsutaan ruumishuoneelle tunnistamaan ystävänsä. Nähtyään ruumiin, Giles masentuu ja vetäytyy Buffyn seurasta. Buffy hämmentyy valvojansa käytöksestä. Ethan Rayne palaa kaupunkiin. Scooby Gangille selviää demonin olevan Ethanin ja Gilesin perässä.
21 9 17. marraskuuta 1997 What's My Line, Part One Vierailijat, osa yksi David Solomon Howard Gordon, Marti Noxon
Sunnydalen lukiolla järjestetään uranvalintaviikot ja Scooby Gang miettii tulevia ammattejaan. Spike ja Drusilla tekevät suuria suunnitelmia ja palkkaavat Tarakan ritarikunnan järjestämään harhautuksen Buffylle. Ensimmäinen Tarakan lähettämä salamurhaaja yrittää surmata Buffyn luistinradalla. Sillä välin toinen salamurhaaja yllättää Cordelian ja Xanderin. Salaperäinen nainen hyökkää Buffyn kimppuun.
22 10 24. marraskuuta 1997 What's My Line, Part Two Vierailijat, osa kaksi David Semel Marti Noxon
Buffyn kimppuun käynyt nainen osoittautuu vampyyrintappaja Kendraksi, jonka Buffyn pikainen kuolema Mestarin käsissä on aktivoinut. Spike joukkoineen vangitsee Angelin. Scooby Gang ja Kendra saavat selville, että Spike yrittää elvyttää Drusillan kadonneet voimat rituaalin avulla. Rituaaliin tarvitaan Drun luojaa, Angelia. Kaksi tappajaa yhdistävät voimansa, pelastaakseen Angelin Spiken kynsistä.
23 11 8. joulukuuta 1997 Ted Ted Bruce Seth Green David Greenwalt, Joss Whedon
Joyce esittelee Buffylle uuden miesystävänsä Tedin. Ted on mukava ja tulee toimeen kaikkien muiden paitsi Buffyn kanssa. Buffy epäilee miehessä olevan jotakin pahasti vialla. Xander ja Cordelia jatkavat salasuhdettaan suutelemalla lukion siivouskomerossa. Buffy ja Ted ajautuvat rajuun yhteenottoon ja riidan aikana Buffy vahingossa tönäisee Tedin alas portaita surmaten näin miehen.
24 12 12. tammikuuta 1998 Bad Eggs Pahan otteessa David Greenwalt Marti Noxon
Buffy, Willow, Xander ja muut luokkatoverit saavat koulutehtäväkseen harjoitella vastuullisuutta hoitamalla munia. Munissa on kuitenkin jotakin kummaa, sillä niiden sisällä asuvat olennot kykenevät ottamaan ihmiset hallintaansa. Xander ja Cordelia jatkavat tapailunsa peittelyä. Buffy ja Angel lämmittelevät suhdettaan. Kaksi teksasilaisvampyyria ilmestyy Buffyn harmiksi maisemiin.
25 13 19. tammikuuta 1998 Surprise Yllätys Michael Lange Marti Noxon
Scooby Gang järjestää Buffylle yllätyssyntymäpäiväjuhlat. Voimiinsa palannut Drusilla ja pyörätuoliin joutunut Spike suunnittelevat hekin omia juhliaan. He aikovat koota jälleen yhteen Tuomari -nimisen demonin. Demonin osia sisältäviä paketteja saapuu Sunnydaleen. Yksi paketeista päätyy Scooby Gangin käsiin ja he pääsevät selville vampyyrikaksikon suunnitelmista. Angel ja Buffy rakastelevat ensi kertaa.
26 14 20. tammikuuta 1998 Innocence Enkeli vai paholainen? Joss Whedon Joss Whedon
Angel muuttuu mustalaiskirouksen seurauksena takaisin pahaksi vampyyri Angelukseksi. Tuomarin kootuksi saaneet Spike ja Drusilla odottavat malttamattomina päästäkseen näkemään demonin kyvyt. Angelus liittyy vampyyrikaksikon joukkoihin ja lähtee Drusillan kanssa kokeilemaan Tuomarin taitoja. Scooby Gangille selviää Angelin muodonmuutos ja Willow saa tietää Xanderin ja Cordelian suhteesta.
27 15 27. tammikuuta 1998 Phases Täydenkuun kirous Bruce Seth Green Rob Des Hotel, Dean Batali
Xanderin ja Cordelian herkkä hetki kuunvalossa keskeytyy, kun ihmissusi hyökkää heidän kimppuunsa. Buffy ja Scooby Gang ryhtyvät jäljittämään olentoa. Partioidessaan Buffy ja Giles törmäävät metsästäjä Cainiin, joka hänkin on ihmissuden perässä. Scooby Gang saa kilpakumppanin Cainistä. Willow haluaisi edetä suhteessaan Ozin kanssa. Oz tajuaa olevansa etsitty ihmissusi.
28 16 10. helmikuuta 1998 Bewitched, Bothered, and Bewildered Noidutut James A. Contner Marti Noxon
Cordelian ystävät kiusoittelevat häntä suhteesta epäsuosittuun Xanderiin. Cordelia saa tarpeekseen ja jättää Xanderin ystävänpäivän alla. Murtunut Xander päättää kostaa entiselle tyttöystävälleen ja kiristää noita Amyn taikomaan rakkausloitsun Cordeliaan. Loitsu menee kuitenkin kammottavalla tavalla pieleen, kun jokainen Sunnydalen nainen vampyyreita myöten rakastuu Xanderiin.
29 17 24. helmikuuta 1998 Passion Intohimon aave Michael E. Gershman Ty King
Angelus jatkaa Buffyn piinaamista ja muun muassa varjostaa tätä. Huolestunut Buffy tiedustelee Gilesilta tapaa perua Angelin saama kutsu Summersien taloon. Angeluksen alun perin kironneeseen mustalaissukuun kuuluva Jenny Calender, yrittää selvittää onko Angeluksen sielu mahdollista manata takaisin. Angelus, Spike ja Drusilla saavat vihiä neiti Calenderin suunnitelmista ja Angelus lähtee pysäyttämään naisen.
30 18 3. maaliskuuta 1998 Killed by Death Kuolema kierroksella Deran Serafian Rob Des Hotel, Dean Batali
Sairastunut Buffy taistelee Angeluksen kanssa hautausmaalla, kunnes pyörtyy. Scooby Gang vie hänet Sunnydalen sairaalaan, minne hänet määrätään muutamaksi päiväksi lepäämään. Yöllä Buffy näkee kuumehoureissaan demonin sairaalan käytävillä ja kuinka henkilökunta kantaa pois jälleen yhtä kuollutta lasta. Sairasosaston muilta lapsilta hän saa kuulla demonin tulevan öisin tappamaan heitä.
31 19 28. huhtikuuta 1998 I Only Have Eyes For You Menneisyyden riivaamat James Whitmore, Jr. Marti Noxon
Buffy kuulee kuinka nuori pariskunta riitelee ja ehtii väliin juuri ennen kuin poika ehtii surmata tyttöystävänsä. Pari ei osaa selittää outoa käytöstään ja pojan käyttämä ase häviää salaperäisesti. Seuraavana päivänä Giles todistaa täsmälleen samankaltaisen keskustelun opettajan ja siivoojan välillä, mutta tällä kertaa riitely johtaa kuolemaan. Giles uskoo Jenny Calenderin hengen olevan syypää tapahtumiin.
32 20 5. toukokuuta 1998 Go Fish Vesipedot David Semel Elin Hampton
Jokin syö koulun uimajoukkueen jäseniä ja jättää heistä vain nahat jälkeensä. Buffy varjostaa erästä joukkueen jäsentä, kun Angelus hyökkää tämän kimppuun ja juo tämän verta. Buffyn yllätykseksi Angelus kuitenkin sylkäisee pojan veren ulos suustaan ja tyttö alkaa epäillä joukkueen käyttävän jonkinlaisia aineita. Xander päättää soluttautua uimajoukkueeseen, mikä miellyttää suuresti Cordeliaa.
33 21 12. toukokuuta 1998 Becoming, Part One Tulevaisuuden avaimet, osa yksi Joss Whedon Joss Whedon
Angelus, Spike ja Drusilla saavat haltuunsa demoni Acathlan, jonka avulla Angelus haluaa tuhota maailman. Angelus ei kuitenkaan onnistu herättämään demonia jälleen henkiin. Vampyyrikolmikko kidnappaa Gilesin, saadakseen selville oikean henkiinherätysrituaalin. Buffy löytää neiti Calenderin levykkeen, jolle opettaja on tallentanut ohjeet Angeluksen sielun palauttamiseksi. Kendra palaa Sunnydaleen.
34 22 19. toukokuuta 1998 Becoming, Part Two Tulevaisuuden avaimet, osa kaksi Joss Whedon Joss Whedon
Buffy löytää pahoin loukkaantuneen Scooby Gangin ja kuolleen Kendran koulun kirjastosta. Paikalle saapuneet poliisit epäilevät häntä Kendran murhasta ja Buffy pakenee. Angel ja Drusilla kiduttavat Gilesia, saadakseen tämän kertomaan Acathlan herättävästä rituaalista. Spike pettää vampyyrikaksikon ja liittoutuu Buffyn kanssa. Joyce saa tietää Buffyn olevan vampyyrintappaja. Willow yrittää loitsuin palauttaa Angelin sielun.

Kolmas tuotantokausi (1998–1999)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Esityspäivä Yhdysvalloissa Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaaja Kirjoittaja
35 1 29. syyskuuta 1998 Anne Anne Joss Whedon Joss Whedon
Buffy on Angelin kuoleman jälkeen lähtenyt Sunnydalesta ja palannut takaisin entiseen kotikaupunkiinsa Los Angelesiin. Siellä hän käyttää nimeä Anne ja työskentelee pienessä kahvilassa elättääkseen itsensä. Hän ei kuitenkaan pysty pakenemaan tappajan velvollisuuksiaan ja joutuu pian taistelemaan demoneita vastaan. Kotona Sunnydalessa Scooby Gang yrittää pitää kaupungin vampyyrikannan kurissa.
36 2 6. lokakuuta 1998 Dead Man's Party Kuolleen miehen juhlat James Whitmore, Jr. Marti Noxon
Buffy on äitinsä ja ystäviensä iloksi palannut takaisin Sunnydaleen, mutta hänellä on vaikeuksia sopeutua entiseen elämäänsä kotona. Juhlistaakseen Buffyn paluuta ja piristääkseen tämän mieltä, Scooby Gang ja Joyce päättävät järjestää tytölle juhlat. Joycen ostama nigerialainen naamio kuitenkin sotkee juhlat ja aiheuttaa suuria vaikeuksia nostattamalla zombielauman.
37 3 13. lokakuuta 1998 Faith, Hope & Trick Usko, toivo ja kepponen James A. Contner David Greenwalt
Buffy kaipaa entistä poikaystäväänsä, surmaamaansa vampyyri Angelia ja epäröi suostua koulutoverinsa Scott Hopen pyyntöön lähteä kanssaan ulos. Kendran kuoleman seurauksena aktivoitunut vampyyrintappaja Faith, saapuu kaupunkiin Vanavedessään hänellä on vampyyrit herra Trick ja Kakistos, jotka Scooby Gangin olisi tapettava. Angelin kartanossa tapahtuu kummia, kun vampyyri palaa helvetistä.
38 4 20. lokakuuta 1998 Beauty and the Beasts Kaunotar ja hirviöt James Whitmore, Jr Marti Noxon
Sunnydalen metsistä löydetään pahoin raadeltu ruumis ja Scooby Gang epäilee ihmissusi Ozin päässeen vahingossa ulos häkistään, tuhotöitään tekemään. Buffy sen sijaan löytää helvetistä palanneen Angelin, joka käyttäytyy kuin villieläin. Tyttö alkaa epäillä Angelilla olleen jotain tekemistä metsästä löytyneen ruumiin kanssa ja salaa tämän paluun muulta Scooby Gangiltä.
39 5 3. marraskuuta 1998 Homecoming Kotiinpaluu David Greenwalt David Greenwalt
Sunnydalen koulussa järjestetään Homecoming-tanssiaiset, joiden ohessa kruunataan tanssiaisten kuningatar. Cordelia ja Buffy haluavat molemmat saada tittelin ja käyvät kamppailuun sen puolesta. Samaan aikaan herra Trick päättää järjestää Tappaja-jahti tapahtuman, jonka tarkoituksena on hoitaa molemmat tappajat pois päiviltä.
40 6 10. marraskuuta 1998 Band Candy Makeaa mahan täydeltä Michael Lange Jane Espenson
Rahoittaakseen koulun orkesterin toimintaa, rehtori Snyder pakottaa oppilaat myymään karkkipatukoita. Myös Buffy, Willow ja Xander osallistuvat ja onnistuvat myymään patukoita sekä Joycelle, että Gilesille. Pahaksi onneksi karkkipatukoilla on outoa sivuvaikutuksia ja niitä syövät aikuiset alkavat käyttäytyä kuin teini-ikäiset. Herra Trick ja pormestari juonittelevat uhrausta demonille ihmisvauvojen muodossa.
41 7 17. marraskuuta 1998 Revelations Paljastuksia James A. Contner Doug Petrie
Faithin uusi valvoja Gwendolyn Post saapuu Sunnydaleen. Hän kertoo demoni Lagosin olevan kaupungissa ja havittelevan Mynhegonin hansikasta, voimakasta taikaesinettä. Scooby Gang kokoaa voimansa ja alkaa itse jäljittää hansikasta. Buffy etsii apua Angelilta hansikkaan löytämiseksi. Xander saa tietää vampyyrin paluusta ja kertoo tämän muulle Scooby Gangille.
42 8 24. marraskuuta 1998 Lover's Walk Rakkaus vai kirous? David Semel Dan Vebber
Drun jättämä Spike palaa Sunnydaleen kostaakseen Buffylle ja Angelille. Sattumalta hän kuulee mahdollisuudesta valmistaa lemmenjuomaa ja muuttaa suunnitelmiaan. Hän kidnappaa Xanderin ja Willown, kiristääkseen tytön valmistamaan Drulle lemmenjuomaa. Hakiessaan aineksia juomaan, Spike kohtaa jälleen Buffyn ja Angelin. Cordelialla ja Ozille selviää, että Willow ja Xander ovat ihastuneet toisiinsa.
43 9 8. joulukuuta 1998 The Wish Toivomus David Greenwalt Marti Noxon
Cordelia ystävystyy Sunnydalen koulun uuden oppilaan Anyan kanssa tietämättä, että tämä on todellisuudessa kostodemoni Anyanka. Vahingossa hän tulee möläyttäneeksi Anyankalle, että toivoisi ettei Buffy olisi koskaan saapunut Sunnydaleen. Anyanka toteuttaa toivomuksen ja Cordelia herää oudossa todellisuudessa, jossa Herra ja vampyyrit ovat vallanneet Sunnydalen.
44 10 15. joulukuuta 1998 Amends Hyvitys Joss Whedon Joss Whedon
Salaperäinen Ensimmäinen paha vainoaa Angelia ja kiduttaa tätä näyttäytymällä tälle, tämän tappamien ihmisten muodossa. Vaikka Buffy yrittää vakuuttaa toisin, alkaa Angel uskoa, ettei kykene hallitsemaan sisällään olevaa pahaa vampyyria Angelusta. Toisaalla Willow ja Oz tekevät sovinnon. Buffy ja Joyce kutsuvat Faithin viettämään joulua luokseen.
45 11 12. tammikuuta 1999 Gingerbread Sunnydalen noidat James Whitmore, Jr Jane Espenson
Buffy ja Joyce viettävät yhteistä äiti-tytär-aikaa partioimalla ympäri Sunnydalea. Partiointi keskeytyy, kun he törmäävät leikkipuistossa kahden kuolleen lapsen ruumiisiin. Lapsilla on kehossaan outo merkki ja se saa koko kaupungin epäilemään noitakultin olleen asialla. Joyce perustaa yhdistyksen, jonka tarkoitus on hävittää noidat kaupungista.
46 12 19. tammikuuta 1999 Helpless Avuton James A. Contner David Fury
Buffy menettää yllättäen tappajan kykynsä. Valvojien neuvoston edustajat saapuvat Sunnydaleen, mukanaan vaarallinen vampyyri. Tappajan kykyjä koettelevassa testissä, Buffy on tarkoitus lukita hylättyyn taloon kaksin vampyyrin kanssa. Hänen on tapettava vampyyri ja selviydyttävä ulos talosta ilman erityisiä kykyjään. Kaikki menee kuitenkin pieleen, kun vampyyri ryöstäytyy neuvoston hallinnasta.
47 13 26. tammikuuta 1999 The Zeppo Piru irti James Whitmore, Jr Dan Vebber
Cordelian kiusoittelun seurauksena Xander kokee identiteettikriisin ja päättää löytää oman paikkansa maailmassa. Hän hankkii itselleen auton ja ajelee ympäri Sunnydalea sitä esittelemässä. Pahaksi onnekseen hän törmää koulun kiusaajaan Jackiin, joka ottaa Xanderin avukseen tihutöihinsä. Samaan aikaan Scooby Gang yrittää estää helvetinsuun avautumisen.
48 14 9. helmikuuta 1999 Bad Girls Pahat tytöt Michael Lange Doug Petrie
Erotetun Gilesin tilalle, tulee Buffylle ja Faithille uusi valvoja, Wesley Wyndham-Pryce. Hän lähettää tappajansa etsimään erästä amulettia. Yhteisellä etsintäretkellä Faith selittää Buffylle tappajan filosofiaansa ja Buffy alkaa kiinnostua Faithin huolettomasta tyylistä ja asenteesta. Heidän villi retkensä päättyy julmalla tavalla, Faithin puukottaessa ja surmatessa vahingossa ihmisen.
49 15 16. helmikuuta 1999 Consequences Jatkokertomusleikki Michael Gershman Marti Noxon
Buffy huolestuu, kun Faith ei osoita katumusta tapettuaan miehen. Buffy itse tuntee syyllisyyttä Faithin teosta ja tunnustaa tapahtuneen Scooby Gangille. Xander ja Angel yrittävät tahoillaan puhua järkeä Faithille. Wesley käynnistää suunnitelman, viedäkseen Faithin Englantiin valvojien neuvoston eteen. Salassa Scooby Gangilta, Faith liittoutuu pormestarin kanssa.
50 16 23. helmikuuta 1999 Doppelgängland Kaksoisolento Joss Whedon Joss Whedon
Kostodemonista ihmiseksi muuttunut Anya palaa Scooby Gangin elämään. Hän haluaisi saada takaisin taikavoimansa palauttavan amuletin luomastaan rinnakkaisulottuvuudesta ja etsii apua noita Willowlta. Kaksikon tekemä loitsu ei onnistu, eikä se tuo amulettia takaisin. Sen sijaan pieleen mennyt loitsu tuo Sunnydaleen rinnakkaissulottuvuuden vampyyriksi muuttuneen Willown, joka alkaa keräämään kannattajajoukkoa.
51 17 16. maaliskuuta 1999 Enemies Viholliset David Grossman Doug Petrie
Faith ja pormestari juonittelevat Angeluksen paluuta. Faithin on tarkoitus vietellä Angel ja näin saada tämä menettämään jälleen sielunsa. Tämä kuitenkin epäonnistuu ja Angel vakuuttaa Faithille rakkauttaan Buffyyn. Sattumalta paikalle osunut Buffy käsittää viettelytilanteen väärin ja hänen ja Faithin välit kiristyvät. Pormestari palkkaa velhon poistamaan Angelin sielun.
52 18 21. syyskuuta 1999 Earshot Kuulolla Regis Kimble Jane Espenson
Tapellessaan demonin kanssa, Buffy tulee vahingossa saaneeksi siltä kyvyn lukea ajatuksia. Aluksi kyky vaikuttaa pelkästään hauskalta, mutta sitten Buffy uuden kykynsä avulla kuulee jonkun suunnittelevan joukkomurhaa Sunnydalen koululla. Scooby Gang ryhtyy tutkimaan asiaa ja samalla Buffyn kyky alkaa luisua tämän hallinnasta kauhistuttavin seurauksin.
53 19 4. toukokuuta 1999 Choises Valintoja James A. Contner David Fury
Buffyn ja muiden Sunnydalen koulun oppilaiden on aika miettiä tulevaisuutensa suuntaa, sillä koulusta valmistuminen lähenee uhkaavasti. Buffy masentuu, sillä hän tuntee olevansa ikuisesti tuomittu vain vampyyrintappajaksi ja siten pysymään koko elämänsä Sunnydalessa. Pormestari vastaanottaa salaperäisen laatikon, jonka sisältö kiinnostaa Scooby Gangia. Willow joutuu vaaraan tiedusteluretkellä kaupungintalolle.
54 20 11. toukokuuta 1999 The Prom Tanssiaiset David Solomon Marti Noxon
Sunnydalen koulussa järjestetään päättäjäistanssiaiset. Entinen kostodemoni Anya pyytää Xanderia kanssaan tanssiaisiin ja hetken epäröityään poika suostuu. Buffy haluaisi mennä tanssiaisiin Angelin kanssa, mutta saa pettyä. Angel kertoo tytölle jättävänsä tämän ja kaiken lisäksi muuttavansa pois Sunnydalesta. Joku usuttaa demonikoiria hyökkäämään tanssiaisiin.
55 21 18. toukokuuta 1999 Graduation Day, Part One Päättäjäiset, osa yksi Joss Whedon Joss Whedon
Pormestari valmistautuu päättäjäisiin, joissa hän aikoo muuttua demoniksi. Järkyttyneeltä Anyalta Scooby Gang saa lisätietoa pormestarin kauhistuttavusta aikeista. Faith myrkyttää Angelin antaakseen Buffylle ja Scooby Gangille tekemistä. Ainoa parannuskeino myrkkyyn on tappajan veri ja Buffy lähtee metsästämään Faithia pelastaakseen rakastamansa miehen.
56 22 13. heinäkuuta 1999 Graduation Day, Part Two Päättäjäiset, osa kaksi Joss Whedon Joss Whedon
Epäonnistuttuaan toimittaa Angelille Faithin verta, Buffy tarjoaa omaa vertaan Angelille, joka on pakotettu ottamaan tarjouksen vastaan. Buffyn verenhukka on niin suuri, että tämä joutuu sairaalaan. Sairaalassa makaa myös pahoin loukkaantunut Faith, joka on koomassa. Pormestari valmistautuu nousemaan ja Scooby Gang kokoaa joukkoja häntä vastaan. Taistelu huipentuu Sunnydalen koululla.

Neljäs tuotantokausi (1999–2000)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Esityspäivä Yhdysvalloissa Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaaja Kirjoittaja
57 1 5. lokakuuta 1999 The Freshman Keltanokka Joss Whedon Joss Whedon
Buffy, Willow ja Oz aloittavat opintonsa Sunnydalen yliopistossa ja Buffylla on jälleen vaikeuksia sopeutua. Yliopistolla he tutustuvat muun muassa opiskelija Riley Finniin ja psykologian professori Maggie Walshiin. Valvojan työstä erotettu Giles ottaa rennosti ja viettää aikaa rakastajattarensa kanssa. Xander palaa matkoiltaan Sunnydaleen. Kampuksen vampyyrijengi aiheuttaa tappajalle päänvaivaa.
58 2 12. lokakuuta 1999 Living Conditions Ärsyttävä kämppäkaveri David Grossman Marti Noxon
Buffyn huonetoveri Cathy raivostuttaa tyttöä omalaatuisuudellaan ja tiukoilla säännöillään. Partioidessaan Buffy joutuu tappeluun demonin kanssa, mutta ei onnistu tappamaan sitä. Seuraavana yönä Buffy ja Cathy näkevät molemmat samaa unta kummallisesta rituaalista. Buffy alkaa epäillä Cathyn olevan demoni, mikä saa Scooby Gangin huolestumaan hänen mielenterveydestään.
59 3 19. lokakuuta 1999 The Harsh Light of Day Ärsyttävä päivänsäde James A. Contner Jane Espenson
Buffy lämmittelee suurin toivein suhdetta yliopistotoveriinsa Parkeriin ja päätyy harrastamaan seksiä tämän kanssa. Vampyyriksi muuttunut Harmony palaa Sunnydaleen uuden poikaystävänsä kanssa. Poikaystävä paljastuu Scooby Gangin vanhaksi tutuksi, vampyyri Spikeksi, joka on palannut kaupunkiin etsimään Amarran kiveä. Anya ei ole saada Xanderia mielestään ja haluaisi maata hänen kanssaan.
60 4 26. lokakuuta 1999 Fear, Itself Pelon kokokuva Tucker Gates David Fury
Yliopistolla järjestetään Halloween-juhlat. Epäonnistunut suhde Parkerin kanssa vaivaa Buffya, eikä häntä haluta juhlia, mutta Scooby Gangin kannustama hän suostuu lähtemään juhliin. Opiskelijoiden järjestämässä Kauhujen talossa ei kaikki ole kohdallaan, sillä siellä pelot vaikuttavat muuttuvan todeksi. Sissipukuisia miehiä hiippailee yliopiston alueella.
61 5 2. marraskuuta 1999 Beer Bad Kaljasieppo David Solomon Tracey Forbes
Xander saa töitä yliopiston baarista. Parker masentaa yhä Buffya ja tämä hukuttaakin surujaan baarissa uusien juomatovereidensa kanssa. Baarin oluella on outoja sivuvaikutuksia ja se saa juojansa taantumaan luolamiesten tasolle. Myös Buffy tovereineen alkaa käyttäytyä alkukantaisesti. Willow läksyttää Parkeria Buffyn huonosta kohtelusta.
62 6 9. marraskuuta 1999 Wild at Heart Piilevä peto David Grossman Marti Noxon
Oz tuntee mystistä vetoa Veruca-nimiseen laulajaan. Yöllä häkistään karannut ihmissusi-Oz kohtaa toisen ihmissuden ja sudet ajautuvat tappeluun. Aamulla ihmissusi paljastuu Verucaksi, joka selittää ettei halua hillitä sisällä olevaa suttaan lukitsemalla itseään häkkiin. Oz hämmästelee Verucan huoletonta asennetta. Sissit kaappaavat Spiken.
63 7 16. marraskuuta 1999 The Initiative Aloite James A. Contner Doug Petrie
Spike viedään valtion salaisen tutkimusryhmän, demoneja tutkivan ja eliminoivan Aloitteen maanalaiseen tukikohtaan. Vampyyri olettaa Buffyn olevan Aloitteen takana, mutta todellisuudessa Aloitteen johdossa on professori Walsh. Samaan aikaan salaa Aloitteen sissinä työskentelevä Riley tajuaa ihastuneensa Buffyyn. Spiken päähän asennetaan siru, joka estää häntä vahingoittamasta ihmisiä.
64 8 23. marraskuuta 1999 Pangs Lemmentuskia Michael Lange Jane Espenson
Xander on saanut töitä uuden kulttuuritalon rakennustyömaalta. Kesken työmaan avajaisseremonioiden Xander tipahtaa maan läpi vanhaan kirkkoon, mikä Scooby Gangin tietämättä herättää muinaisen intiaanihengen. Buffy haluaa viettää täydellisen kiitospäivän ja on lupautunut kokkaamaan. Aloitteesta paennut ja nälissään oleva Spike etsii itselleen turvapaikkaa. Kaupunkiin palannut Angel vakoilee Buffya.
65 9 30. marraskuuta 1999 Something Blue Syrjähyppy Nick Marck Tracey Forbes
Buffyn ja Rileyn suhde kehittyy ja nämä suunnittelevat yhteistä eväsretkeä. Retken pilaa Willow, joka on surkeana Ozin lähdön takia. Willow tekee taian lievittääkseen suruaan, mutta taika epäonnistuu. Pieleen mennyt taika saa kuitenkin Willown sanat käymään toteen, minkä seurauksena Giles sokeutuu, Xander alkaa vetää puoleensa demoneja, sekä Scooby Gangin vangitsema Spike ja Buffy rakastuvat.
66 10 14. joulukuuta 1999 Hush Vaiteliasta väkeä Joss Whedon Joss Whedon
Yliopiston wiccakokouksessa Willow tutustuu ujoon noitatyttö Taraan ja Giles saa vieraan Englannista. Koko Sunnydalen väestö menettää puhekykynsä, kun ääniä varastavat demonit Herrasmiehet saapuvat kaupunkiin. Buffy ja Riley saavat tietää totuuden toistensa taustoista, kun he ovat pakotettuja taistelemaan yhdessä Herrasmiehiä vastaan. Myös Willow ja Tara yhdistävät voimansa demoneja vastaan.
67 11 18. tammikuuta 2000 Doomed Tuomittu James A. Contner Marti Noxon, David Fury & Jane Espenson
Buffy ja Riley setvivät suhdettaan paljastusten jälkeen. Buffy haluaisi seurustella tavallisen pojan kanssa, eikä ole varma voiko tapailla Aloitteen jäsentä. Maanjäristys vavisuttaa Sunnydalea ja maailma on jälleen vaarassa, kun joukko demoneita yrittää avata helvetinsuun. Scooby Gang, Riley, sekä Spike palaavat Sunnydalen lukion raunioille, estääkseen demonien aikeet. Spike tajuaa voivansa yhä satuttaa toisia demoneita.
68 12 25. tammikuuta 2000 A New Man Viinan kirous Michael Gershman Jane Espenson
Giles tuntee ulkopuolisuutta Buffyn syntymäpäiväjuhlissa ja masentuu entisestään, kun kuulee professori Walshin valittavan Buffyn isähahmon puutetta. Metsästäessään demonia hautausmaalla, Giles tapaa jälleen vanhan ystävänsä Ethan Raynen, jonka kanssa hän lähtee baariin. Baarissa Giles valittaa Ethanille elämästään ja Ethan vitsailee myrkyttäneensä Gilesin juoman. Aamulla Giles herää demonina.
69 13 8. helmikuuta 2000 The I in Team Huippuyksilö James A. Contner David Fury
Buffy otetaan mukaan Aloitteen toimintaan ja partiojoukkoihin. Tämä ei erityisemmin ilahduta professori Walshia, joka pelkää Buffyn pääsevän perille salaisuuksistaan. Willow on huolestunut siitä, ettei Scooby Gang enää vietä aikaa yhdessä. Aloite jahtaa jälleen Spikea, joka etsiytyy turvaan Gilesin luo. Professori Walsh antaa Buffylle tehtävän, josta tämän ei ole määrä selviytyä.
70 14 15. helmikuuta 2000 Goodbye Iowa Hyvästi Iowa David Solomon Marti Noxon
Riley järkyttyy kuullessaan professori Walshin yrittäneen tapattaa Buffyn. Walshin oma kuolema ajaa Aloitteen sekasorron valtaan ja hänen kokoamansa Adam-hirviö pakenee sen tiloista ulkomaailmaan. Walshilta salaa lääkkeitä saanut Riley on sekavassa tilassa ja Buffy ja Xander soluttautuvat Aloitteen tiloihin, saadakseen selville mikä häntä vaivaa. Willow ja Tara tekevät taikoja yhdessä.
71 15 22. helmikuuta 2000 This Year's Girl Tämän vuoden tyttö Michael Gershman Doug Petrie
Vampyyrintappaja Faith herää miltei vuoden mittaisesta koomastaan ja saa huomata Buffyn kukistaneen pormestarin. Hän päättää kostaa Buffylle ja Scooby Gangille. Buffy on huolestunut Rileysta, joka on hoidettava Aloitteen tiloissa. Kun uutiset Faithista saavuttavat Scooby Gangin, alkavat he etsiä tyttöä. Faith saa lahjan edesmenneeltä pormestarilta ja ottaa vangiksi Joycen.
72 16 29. helmikuuta 2000 Who Are You Kuka sinä olet Joss Whedon Joss Whedon
Faith ja Buffy ovat vaihtaneet kehoja. "Faith" pidätetään tämän vastusteluista huolimatta ja "Buffy" jää nauttimaan vapaudestaan. Faith ottaa ilon irti Buffyn ruumiista ja muun muassa harrastaa seksiä tietämättömän Rileyn kanssa. Tara alkaa epäillä, ettei kaikki ole kohdallaan "Buffyn" suhteen ja kertoo epäilyistään Willowlle. Samaan aikaan Buffy Faithin ruumiissa on joutunut valvojien neuvoston käsiin.
73 17 4. huhtikuuta 2000 Superstar Supertähti David Grossman Jane Espenson
Ennen niin huomaamattomasta Jonathanista on yhtäkkiä tullut suuri tähti, jota myös Scooby Gang ihailee ja jolta he etsivät apua kiperiin tilanteisiin. Sunnydalea terrorisoi outo demoni, jota vastaan Jonathan kuitenkin on haluton taistelemaan. Buffy käy epäluuloiseksi ja alkaa epäillä, että Jonathan ei olekaan sitä miltä näyttää. Buffy ja Riley yrittävät selvitellä välejään, Rileyn maattua Faithin kanssa.
74 18 25. huhtikuuta 2000 Where The Wild Things Are Kyltymätön rakkaus David Solomon Tracey Forbes
Buffyn ja Rileyn suhteessa on jälleen kaikki hyvin ja pari juhlistaa sitä harrastamalla runsaasti seksiä. Scooby Gangille selviää, että Adam kokoaa seuraajia. Rileyn asuntolassa järjestetään juhlat, joihin Scooby Gang ottaa osaa. Buffy ja Riley viettävät jälleen aikaa kahden makuuhuoneessaan, mikä herättää asuntolan pahanilkiset henget. Scooby Gangin tehtäväksi jää pelastaa rakastavaiset.
75 19 2. toukokuuta 2000 New Moon Rising Kuutamolla James A. Contner Marti Noxon
Willown entinen poikaystävä, ihmissusi Oz palaa Sunnydaleen. Hänellä on Willowlle iloisia uutisia: hän on oppinut hillitsemään sisäisen sutensa. Willow on hämmentynyt pojan paluusta ja tunnustaa Buffylle rakastuneensa Taraan. Willown tuoksu Taran yllä saa Ozin menettämään itsehillintänsä ja muuttumaan ihmissudeksi. Hän yrittää hyökätä Taran kimppuun, mutta tulee Aloitteen sotilaiden vangitsemaksi.
76 20 9. toukokuuta 2000 The Yoko Factor Vaarallista elämää David Grossman Doug Petrie
Sirunsa poistoa innolla odottava Spike, on liittoutunut Adamin kanssa ja saa tältä tehtäväkseen rikkoa Scooby Gangin välit. Buffy on matkustanut Los Angelesiin tapaamaan Angelia. Hän palaa Sunnydaleen Angel perässään seuraten. Angel ja mustasukkainen Riley joutuvat tappeluun. Willow kertoo Scooby Gangille suhteestaan Taraan. Spike lietsoo riitoja Scooby Gangin jäsenten välillä.
77 21 16. toukokuuta 2000 Primeval Alkusumu James A. Contner David Fury
Buffy etsii Rileyta, joka on Adamin luona. Rileyn rinnassa olevan sirun avulla Adam kykenee kontrolloimaan häntä. Buffy tajuaa Spiken juonen ja Scooby Gang korjaa välinsä. Yhdessä he lähtevät Aloitteeseen pelastamaan Rileyn ja tuhoamaan Adamin. Päihittääkseen Adamin Buffy, Willow, Xander ja Giles suorittavat monimutkaisen rituaalin, joka yhdistää heidän voimansa Buffyyn.
78 22 23. toukokuuta 2000 Restless Levottomat Joss Whedon Joss Whedon
Buffy on päihittänyt Adamin, ja Aloite lakkautettu. Buffy, Willow, Xander ja Giles päättävät levähtää Summersien talolla elokuvaa katsellen, mutta vaipuvat kaikki pian uneen. Heidän suorittamansa yhdistymisrituaali on kuitenkin suututtanut alkukantaisen Ensimmäisen tappajan, joka alkaa vainota heitä läpi unimaailman. Unessa Buffy tapaa Taran, joka muistuttaa tyttöä palaamaan ennen aamunkoittoa (engl. Dawn).

Viides tuotantokausi (2000–2001)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Esityspäivä Yhdysvalloissa Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaaja Kirjoittaja
79 1 26. syyskuuta 2000 Buffy vs. Dracula Buffy vastaan Dracula David Solomon Marti Noxon
Buffy tapaa Draculan, joka saa tytön tärisemään sekä pelosta että ihastuksesta. Draculalla on lamaannuttava vaikutus Buffyyn, minkä tämä turhaan yrittää salata ystäviltään. Rileyn ja Buffyn välit kiristyvät Rileyn mustasukkaisuuden vuoksi. Xander joutuu Draculan lumouksen alle ja hänestä tulee vampyyrin apulainen. Giles suunnittelee lähtöä takaisin Englantiin.
80 2 3. lokakuuta 2000 The Real Me Todellinen minä David Grossman David Fury
Pikkusisko Dawn ärsyttää käytöksellään Buffya, mistä tämä jaksaa valittaa muulle Scooby Gangille. Ostoksilla ollessaan Buffy, Giles ja Dawn löytävät ruumiin Sunnydalen taikakaupasta. Elämäänsä kyllästynyt ja itsensä hyödyttömäksi tunteva Giles kiinnostuu taikakaupasta. Vampyyri Harmony on palannut kaupunkiin ja haluaa tappaa Buffyn. Hän kidnappaa Dawnin houkutellakseen Buffyn ansaan.
81 3 10. lokakuuta 2000 The Replacement Jakautunut persoona James A. Contner Jane Espenson
Xander päättää hankkia oman asunnon, mistä erityisesti Anya ilahtuu. Giles järjestelee ostamaansa taikakauppaa avajaisia varten. Scooby Gang taistelee demoni Tothia vastaan Sunnydalen kaatopaikalla. Tothin loitsu osuu vahingossa Xanderiin, joka vaikuttaa kuitenkin olevan kunnossa. Aamulla Xander herää kaatopaikalla ja lähtee takaisin kaupunkiin vain huomatakseen, että toinen Xander elää jo hänen elämäänsä.
82 4 17. lokakuuta 2000 Out of My Mind Sekopää David Grossman Rebecca Rand Kirshner
Summersien perheen äiti Joyce pyörtyy ja viedään sairaalaan. Sairaalassa harjoittelija Ben vakuuttaa Buffylle ja Dawnille Joycen olevan kunnossa. Rileyn sydämessä todetaan olevan vikaa. Aloitteen entiset sotilaat tarjoutuvat hoitamaan sydämen kuntoon. Spike ja Harmony kidnappaavat sotilaiden lääkärin, poistattaakseen Spiken päässä olevan sirun. Spike tajuaa kauhukseen ihastuneensa Buffyyn.
83 5 24. lokakuuta 2000 No Place Like Home Oma koti kullan kallis David Solomon Doug Petrie
Buffy löytää omituisen taikaesineen. Taikakaupassa vietetään menestyksekkäitä avajaisia ja Anya saa töitä kaupasta. Joycen päänsäryt jatkuvat ja Buffy päättää tehdä taian saadakseen selville, mistä äidin vaivat aiheutuvat. Taian seurauksena Buffy tajuaa, ettei Dawn ole hänen sisarensa. Buffy saa tietää Dawnin olevan todellisuudessa ihmiseksi muutettu Avain, jota salaperäinen Glory etsii.
84 6 7. marraskuuta 2000 Family Perhe Joss Whedon Joss Whedon
Tara tuntee Scooby Gangin seurassa itsensä ulkopuoliseksi, kun taas Scooby Gangillä on vaikeuksia ymmärtää häntä. Taran syntymäpäivät koittavat ja hänen perheensä saapuu Sunnydaleen. Buffy kertoo Gilesille Dawnin alkuperästä, mutta salaa asian muulta Scooby Gangiltä. Buffy muuttaa takaisin kotiin voidakseen paremmin suojella Dawnia, tyttöä etsivältä Glorylta.
85 7 14. marraskuuta 2000 Fool For Love Höynähtänyt Nick Marck Doug Petrie
Buffy loukkaantuu taistellessaan vampyyria vastaan. Saadakseen tietää edellisten tappajien viimeisistä hetkistä, hän pyytää Spikea kertomaan tämän murhaamista vampyyrintappajista. Spike kertoo Buffylle historiansa vampyyrina. Päänsäryistä kärsivä Joyce viettää yön sairaalassa ja hänelle tehdään kokeita. Riley partioi hautausmaalla Anyan, Xanderin ja Willown kanssa.
86 8 21. marraskuuta 2000 The Shadow Varjo Daniel Attias David Fury
Syy Joycen päänsäryille selviää, kun hänen päästään löydetään aivokasvain. Buffy järkyttyy äitinsä sairaudesta. Glory taikoo esiin jättiläiskäärmeen löytääkseen Avaimensa. Riley ja Spike piikittelevät toisiaan ja Spike vähättelee pojan merkitystä Buffyn elämässä. Gloryn käärme löytää Dawnin. Riley tarjoaa itseään vampyyrin juotavaksi.
87 9 28. marraskuuta 2000 Listening to Fear Pelon tunnit David Solomon Rebecca Rand Kirshner
Maahan iskeytyy meteoriitti, jonka sisältä kuoriutuu avaruusolento. Scooby Gang yrittää jäljittää sitä ja Riley kutsuu entisen työnantajansa armeijan avuksi. Avaruusolento vaeltaa Sunnydalen sairaalaan, sillä sitä houkuttavat mielenvikaiset ihmiset. Aivokasvaimen takia hetkittäisistä mielenterveysongelmista kärsivä Joyce pääsee kotiin, minne avaruusolento seuraa häntä.
88 10 19. joulukuuta 2000 Into the Woods Lähtö Marti Noxon Marti Noxon
Joycen aivokasvain leikataan onnistuneesti, mitä Buffy ja Riley juhlistavat harrastamalla seksiä. Spike vakoilee Rileyta ja saa tietää pojan vapaaehtoisesti antavan vampyyrien imeä verta itsestään. Buffyyn ihastunut Spike hakee tytön paikalle ja Buffy järkyttyy Rileyn nähdessään. Rileylle tarjotaan työtä armeijasta, mutta työn vastaanottaminen edellyttää lähtöä Sunnydalesta.
89 11 9. tammikuuta 2001 Triangle Peikkomaan poika Christopher Hibler Jane Espenson
Saadakseen tietoja Glorysta, Giles matkustaa Englantiin tapaamaan valvojien neuvostoa. Anya ja Willow saavat tehtäväkseen vastata taikakaupasta Gilesin matkan ajan. Buffy yrittää toipua Rileyn yllättävästä lähdöstä. Taikakaupassa Anya ja Willow eivät ole tulla toimeen ja riitelevät yhtenään. Vahingossa he onnistuvat taikomaan vangitun peikko Olafin jälleen vapaaksi ja peikko lähtee tuhoamaan Sunnydalea.
90 12 23. tammikuuta 2001 Checkpoint Testit Nick Marck Doug Petrie, Jane Espenson
Valvojien neuvosto saapuu Englannista Sunnydaleen. Neuvosto on kuitenkin haluton luovuttamaan tietojaan Glorysta, ellei Buffy suostu kykyjään mittaaviin testeihin. Glory vierailee Buffyn kotona ja yrittää painostaa tätä luovuttamaan Avaimen. Glory kohtaa Dawnin. Byzantiumin ritareiksi itseään kutsuva ryhmä hyökkää Buffyn kimppuun. Valvojien neuvosto paljastaa häkellyttävän tiedon Glorysta.
91 13 6. helmikuuta 2001 Blood Ties Verisiteet Michael Gershman Steven S. DeKnight
Buffy juhlii syntymäpäiviään ja kertoo Scooby Gangille Dawnin olevan Avain. Dawn murtautuu Spiken kanssa taikakauppaan ja Gilesin päiväkirjoista myös kaksikolle selviää Dawnin todellinen henkilöllisyys. Syvästi järkyttynyt Dawn karkaa kotoa ja etsiytyy sairaalaan Benin luokse. Benille hän tunnustaa olevansa Avain, mikä saa yllättäen Benin muuttumaan Gloryksi.
92 14 13. helmikuuta 2001 Crush Rakastuneet Daniel Attias David Fury
Spiken entinen rakastettu Drusilla palaa Sunnydaleen, jättäen jälkeensä vanan ruumiita. Dawn kertoo Buffylle Spiken olevan ihastunut tähän. Myöhemmin Spike yrittää kertoa Buffylle rakastavansa tyttöä, mutta Buffy ei tahdo kuunnella. Dru ja Spike tapaavat jälleen. Dru vangitsee Buffyn, minkä jälkeen Spike tekee saman Drulle. Todistaakseen rakkautensa Buffyyn, Spike tarjoutuu surmaamaan Drusillan.
93 15 20. helmikuuta 2001 I Was Made To Love You Robottirakkautta James A. Contner Jane Espenson
Scooby Gang tapaa April-nimisen tytön, joka etsii poikaystäväänsä Warrenia. Scooby Gang tajuaa pian tytön olevan Warrenin itselleen rakentama robotti. Buffy etsii Warrenin käsiinsä ja läksyttää tätä. Väärinkäsityksen seurauksena April ymmärtää Warrenin olevan rakastunut Buffyyn ja mustasukkainen robotti hyökkää tytön kimppuun. Kotona Buffy löytää äitinsä Joycen elottomana sohvalta.
94 16 27. helmikuuta 2001 The Body Ruumis Joss Whedon Joss Whedon
Äitinsä elottomana löytänyt Buffy soittaa hätäkeskukseen, mutta edes ensihoitajat eivät saa Joycea elvytettyä. Buffy hakee Dawnin koulusta ja kertoo tälle heidän äitinsä kuolemasta. Scooby Gang suree Joycea. Scooby Gang viettää jälleen aikaa Sunnydalen sairaalassa. Dawn livahtaa katsomaan äitiään ruumishuoneelle, eikä huomaa kuinka eräs ruumis herää eloon.
95 17 17. huhtikuuta 2001 Forever Ajasta iäisyyteen Marti Noxon Marti Noxon
Joyce haudataan. Hautajaisten jälkeen Dawn yöpyy Willown ja Taran luona ja kyselee näiltä henkiinherättämisrituaaleista. Los Angelesista saapunut Angel lohduttaa Buffya. Ben lipsauttaa Gloryn palvelijalle Avaimen olevan ihmismuodossa. Spike lupautuu auttamaan Dawnia Joycen henkiinherättämisessä ja yhdessä he lähtevät etsimään rituaaliin tarvittavia välineitä.
96 18 24. huhtikuuta 2001 Intervention Sekaantuminen Michael Gershman Jane Espenson
Giles vie Buffyn autiomaahan oppimaan lisää tappajan velvollisuudesta. Spiken Warrenilta tilaama Buffyn näköinen robotti Buffybot valmistuu. Spike ottaa robotin heti käyttöön. Glory on saanut tietää Avaimen olevan ihmismuodossa Buffyn suojeluksessa ja alkaa tarkkailla tämän lähipiiriä, nähdäkseen kuka tappajalle merkitsee eniten. Buffybot on ohjelmoitu keskittymään Spikeen ja Glory alkaa luulla hänen olevan Avain.
97 19 [1. toukokuuta 2001 Tough Love Rakkauden polte David Grossman Rebecca Rand Kirshner
Dawn on lintsannut koulusta ja hänen rehtorinsa pitää puhuttelun Buffylle. Buffy pelästyy menettävänsä Dawnin huoltajuuden ja päättää ryhdistäytyä. Willow ja Tara riitelevät ensimmäistä kertaa, minkä seurauksena Tara pakenee heidän asunnostaan. Glory jatkaa pyrkimyksiään löytää Avain ja saa tietoonsa Taran olevan Scooby Gangin uusin jäsen. Glory lähtee etsimään Taraa luullen tätä Avaimeksi.
98 20 8. toukokuuta 2001 Spiral Kierre James A. Contner Steven DeKnight
Glory saa tietää Dawnin olevan Avain. Scooby Gang tajuaa, että Dawnia suojellakseen heidän on paettava jumalatarta Sunnydalesta. Scooby Gang lähtee Sunnydalesta, mutta Byzantiumin ritarit hyökkäävät maantiellä heidän kimppuunsa. Giles loukkaantuu pahoin taistelussa ja Scooby Gang pakenee pienelle huoltoasemalle, jäljellä olevien ritarien piirittäessä heidät. Ben kutsutaan hoitamaan Gilesia.
99 21 15. toukokuuta 2001 The Weight of the World Maailman tuska David Solomon Doug Petrie
Ben on muuttunut Gloryksi, joka on napannut Dawnin mukaansa. Huoltoasemalla Scooby Gangillä on vaikeuksia muistaa mitä tapahtui, ja Spike turhautuu heihin. Buffy vaipuu katatoniseen tilaan, eikä reagoi mihinkään. Willow matkustaa Buffyn mieleen auttaakseen tappajaa. Spike ja Xander jäljittävät Glorya. Glorylla ja Benillä on ongelmia jakamansa vartalon kanssa.
100 22 22. toukokuuta 2001 The Gift Uhrilahja Joss Whedon Joss Whedon
Glory ja Dawn valmistautuvat rituaaliin, jonka on määrä avata ovi Gloryn kotiulottuvuuteen. Buffy ryhdistäytyy ja alkaa suunnitella jumalattaren tuhoamista. Seuraamalla mielenvikaista Taraa, Scooby Gang löytää tien Gloryn luo ja käy taisteluun jumalatarta ja tämän joukkoja vastaan. Heidän on myös taisteltava aikaa vastaan, sillä rituaali on jo ehtinyt alkaa. Rituaalin alkaminen pakottaa Buffyn tekemään vaikean päätöksen.

Kuudes tuotantokausi (2001–2002)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Esityspäivä Yhdysvalloissa Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaaja Kirjoittaja
101 1 2. lokakuuta 2001 Bargaining, Part One Paluu, osa yksi David Grossman Marti Noxon
Scooby Gang yrittää taistella pimeyden voimia vastaan ja Buffybotin avulla pitää yllä illuusiota, että Buffy olisi yhä hengissä. Willow pelkää Buffyn joutuneen helvetinulottuvuuteen ja olevan kamalissa tuskissa. Hän, Xander, Anya ja Tara päättävät herättää Buffyn henkiin. Giles palaa kotiinsa Englantiin. Paikallinen demonijengi saa selville, että tappaja onkin pelkkä robotti ja päättää hyökätä Sunnydaleen.
102 2 2. lokakuuta 2001 Bargaining, Part Two Paluu, osa kaksi David Grossman David Fury
Demonijengi ajaa Willown, Xanderin, Anyan ja Taran Buffyn haudalta. Nämä pakenevat luulleen rituaalinsa epäonnistuneen ja joutuvat erilleen toisistaan. Buffy herää henkiin haudassaan ja ulos päästäkseen joutuu kaivautumaan maan läpi. Peloissaan ja hämmentyneenä hän lähtee harhailemaan ympäri Sunnydalea, jota pitkin melskaa myös demonijengi. Buffybot tuhoutuu taistellessaan demoneita vastaan.
103 3 9. lokakuuta 2001 After Life Vaikea paluu David Solomon Jane Espenson
Dawn vie Buffyn Summersien talolle ja yrittää auttaa isosiskoaan sopeutumaan henkiinherätykseensä. Spike ja Buffy tapaavat jälleen. Willow, Xander, Anya ja Tara iloitsevat Buffyn paluusta ja he kummastelevat tytön masentunutta käytöstä. Buffyn henkiinherättämisrituaalin mukanaan tuoma demoni alkaa riivata Scooby Gangin jäseniä. Buffy tekee Spikelle tunnustuksen kuolleena viettämästään ajasta.
104 4 16. lokakuuta 2001 Flooded Vesihuuhtelu Doug Petrie Doug Petrie, Jane Espenson
Summersien talon kellarista hajoaa vesiputki. Korjauksen hinta saa Buffyn tajuamaan taloutensa kurjan kunnon. Hän vierailee pankissa ja yrittää saada lainaa, juuri kun demoni hyökkää pankkiin. Scooby Gang alkaa jäljittää demonia. Demonin työnantajat, nörttitrioon kuuluvat Warren, Jonathan ja Andrew tekevät suunnitelmia Buffyn päänmenoksi. Giles palaa Sunnydaleen.
105 5 23. lokakuuta 2001 Life Serial Elämä jatkuu Nick Marck David Fury, Jane Espenson
Buffy hakee jälleen suuntaa elämälleen. Hän käynnistää opintonsa Sunnydalen yliopistolla, mutta ei tunne enää sopeutuvansa yliopiston ilmapiiriin. Hän yrittää kykyjään myös Xanderin rakennustyömaalla ja Gilesin taikakaupassa. Nörttitrio puolestaan on päättänyt hankaloittaa tappajan elämää kaikin tavoin ja he pitävät kilpailun siitä kuka parhaiten onnistuu häiritsemään Buffya. Buffy etsiytyy Spiken seuraan.
106 6 30. lokakuuta 2001 All the Way Kuoleman suudelma David Solomon Steven S. DeKnight
Xander ja Anya ilmoittavat Scooby Gangille menneensä kihloihin. Dawn juhlii Halloweenia karkaamalla ystävänsä kanssa kahden pojan matkaan, tajuamatta että pojissa on jotakin pahasti vialla. Buffy vierittää vastuuta Gilesin hartioille, eikä tämä miellytä miestä. Willow ja Tara riitelevät Willown lisääntyneestä taikomisesta. Willow tekee taian, joka saa Taran unohtamaan riidan.
107 7 6. marraskuuta 2001 Once More, with Feeling Vielä kerran tunteella Joss Whedon Joss Whedon
Sunnydaleen saapuu demoni, joka saa kaupungin asukkaat puhkeamaan lauluun. Aluksi harmittomalta vaikuttava laulaminen saa laulajan syttymään liekkeihin ja palamaan kuoliaaksi. Tara ymmärtää Willown lumonneen hänet. Demoni kidnappaa Dawnin, jonka tämä luulee kantavan amulettiaan. Giles on huolissaan siitä, että Buffy on tullut liian riippuvaiseksi muista ja lähettää tytön yksin demonia vastaan. Buffy ja Spike suutelevat.
108 8 13. marraskuuta 2001 Tabula Rasa Jäähyväiset David Grossman Rebecca Rand Kirshner
Willow on järkyttynyt tajutessaan, että toi Buffyn takaisin taivaasta ja Taran tietävän lumouksesta. Hän päättää tehdä taian saadakseen tytöt unohtamaan kokemuksensa, mutta tulee vahingossa liioitelleeksi ja saa koko Scooby Gangin unohtamaan henkilöllisyytensä. Taikakaupassa heräävä Scooby Gang yrittää selvitellä taustojaan, mutta Spiken velkoja perimään tulleet demonit piirittävät heidät ja pakottavat ryhmän pakenemaan. Tämäkin jakso päättyy Spiken ja Buffyn muhinointiin.
109 9 20. marraskuuta 2001 Smashed Rakkaus tekee kipeää Turi Meyer Drew Z. Greenberg
Willown taikomiseen vihastunut Tara jättää tytön. Willow purkaa yksinäisyyttään ja voimiaan rotaksi muuttuneeseen Amyyn ja onnistuu muuttamaan tämän takaisin ihmiseksi. Amy ja Willow juhlivat yhdessä yökerho Bronzessa. Spike tajuaa, ettei hänen päässään oleva siru enää aiheuta miehelle kipua tämän satuttaessa Buffya. Spike ja Buffy harrastavat ensimmäistä kertaa yhdessä seksiä.
110 10 27. marraskuuta 2001 Wrecked Kaikki romuna David Solomon Marti Noxon
Aamulla Buffy on häpeissään maattuaan Spiken kanssa. Amy esittelee taikojen täyttämän yön uuvuttaman Willown mustaa magiaa tuntevalle Rackille, joka antaa voimaansa tyttöjen käyttöön. Willow tulee riippuvaiseksi Rackilta saamastaan voimasta ja vierailee jälleen tämän talossa tuoden mukanaan myös vahtimansa Dawnin. Myöhemmin heidän lähtiessään talosta hyökkää demoni tyttöjen kimppuun.
111 11 8. tammikuuta 2002 Gone Näkymättömät David Fury David Fury
Willow on päättänyt jättää taikuuden ja Buffy ja Dawn tyhjentävät talonsa taikaesineistä. Sosiaalityöntekijä vierailee Summerseille, eikä Buffy anna kovin hyvää kuvaa itsestään. Buffy masentuu ajatellessaan menettävänsä Dawnin huoltajuuden. Kaupungilla nörttitrio testaa uutta asettaan, näkymättömyyssädettä, joka osuu vahingossa kampaajalta tulevaan Buffyyn ja muuttaa tytön näkymättömäksi.
112 12 29. tammikuuta 2002 Doublemeat Palace Roskaruokaa tarjouksessa Nick Marck Jane Espenson
Rahaa kipeästi tarvitseva Buffy saa töitä Sunnydalen pikaruokapaikasta Doublemeat Palacesta. Doublemeat Palacesta häviää useita työntekijöitä ja Buffy alkaa epäillä pikaruokapaikan hampurilaisen erikoislisukkeen olevan kadonneiden työntekijöiden liha. Kostodemoni Halfrek, Anyan vanha ystävä demoniajoilta, saapuu Sunnydaleen osallistuakseen Anyan ja Xanderin häihin.
113 13 5. helmikuuta 2002 Dead Things Orjatar James A. Contner Steven S. DeKnight
Nörttitrio yrittää taikakeinoin tehdä Warrenin entisestä tyttöystävästä Katrinasta seksiorjansa. Katrinan lumous kuitenkin haihtuu ja tytön yrittäessä paeta Warren tulee surmanneeksi hänet. Trio keksii vierittää vastuun Katrinan kuolemasta Buffyn harteille. Buffy pyytää Taraa tutkimaan menikö jokin vikaan hänen henkiinherättämisrituaalissaan. Lopulta hän uskoutuu noidalle olevansa seksisuhteessa Spiken kanssa.
114 14 12. helmikuuta 2002 Older and Far Away Suljetut ovet Michael Gershman Drew Z. Greenberg
Dawn vierailee koulun uuden opinnonohjaajan luona. Tyttö uskoutuu tälle olevansa yksinäinen ja toivoo, ettei kukaan lähtisi enää hänen luotaan. Summersien talossa vietetään Buffyn syntymäpäiviä Scooby Gangin ja muutaman tuttavan kesken. Juhlat eivät ota loppuakseen, mikä lopulta herättää Scooby Gangin mielenkiinnon. He huomaavat olevansa jumissa talossa. Taran ja Willown suhde lämpenee jälleen.
115 15 26. helmikuuta 2002 As You Were Rakkaita muistoja Doug Petrie Doug Petrie
Buffyn entinen poikaystävä, Aloitteen joukkoihin kuulunut Riley palaa Sunnydaleen työtehtävissä. Hänen tehtävänään on napata Tohtoriksi nimetty demoni, joka välittää vaarallisia demoninmunia. Riley esittelee hämmentyneelle Buffylle uuden vaimonsa Samin. Scooby Gang ilahtuu nähdessään jälleen Rileyn. Anyan ja Xanderin häävieraat saapuvat ja majoittuvat heidän kotiinsa. Buffy päättää suhteensa Spiken kanssa.
116 16 5. maaliskuuta 2002 Hell's Bells Paholaisen hääkellot David Solomon Rebecca Rand Kirshner
Anyan ja Xanderin hääpäivä koittaa. Hääpaikalla on vilinää kun Xanderin sukulaiset kohtaavat Anyan kutsumat demoniystävät. Xander on hermostunut tulevasta vihkimisestä. Hermostuneisuutta ei helpota mystinen vieras, joka väittää tulevansa tulevaisuudesta ja olevansa Xander itse. Vanha mies vaatii Xanderia jättämään Anyan ja näyttää tälle avioliitosta koituvan synkän tulevaisuuden.
117 17 12. maaliskuuta 2002 Normal Again Poikkeustilassa Rick Rosenthal Diego Gutierrez
Nörttitrio lähettää Buffyn kimppuun demonin, joka saa tytön todellisuuden ja mielikuvituksen rajat hämärtymään. Buffy herää sairaalassa, jossa hän näkee jälleen äitinsä ja isänsä. Nämä vakuuttavat tytölle Sunnydalen olevan vain hänen päässään olevaa harhaa ja tytön pääsevän takaisin todelliseen maailmaan, kun kaikki hänen Sunnydalen ystävänsä ovat kuolleet. Jonathanin ja trion muiden jäsenten välit kiristyvät.
118 18 30. huhtikuuta 2002 Entropy Kaikki sekaisin James A. Contner Drew Z. Greenberg
Kostodemoniksi jälleen muuttunut Anya palaa Sunnydaleen ja yrittää saada jonkun toivomaan Xanderille kamalaa kohtaloa. Dawn ja Buffy viettävät yhteistä aikaa ja Willow ja Tara käyvät yhdessä ulkona. Anya ja Spike lohduttautuvat toistensa seurassa taikakaupassa ja nauttivat runsaasti alkoholia. Scooby Gang saa selville nörttitrion sijoittaneen kameroita, vakoilemaan heidän elämäänsä. He näkevät Spiken ja Anyan ja Spike paljastaa Xanderille suhteensa Buffyyn.
119 19 7. toukokuuta 2002 Seeing Red Veristä leikkiä Michael Gershman Steven DeKnight
Tara ja Willow palaavat yhteen. Nörttitrio varastaa taikaesineen, joka antaa kantajalleen mahtavia voimia. Warren rehvastelee uusilla voimillaan Bronzessa, missä Xander näkee hänet. Spike yrittää raiskata Buffyn. Käytöksestään järkyttynyt vampyyri päättää lähteä Sunnydalesta. Buffy tuhoaa nörttien taikaesineen. Suuttunut Warren saapuu Summersien talolle aseen kanssa ja ampuu haavoittaen Buffya ja tappaen Taran.
120 20 14. toukokuuta 2002 Villains Koston enkeli David Solomon Marti Noxon
Buffy kiidätetään sairaalaan leikattavaksi, samalla kun Willow yrittää Summersien talolla turhaan herättää kuollutta Taraa takaisin henkiin. Willow täyttyy vihalla ja lähtee taikakaupalle varustaakseen itsensä magialla, minkä jälkeen hän matkaa sairaalaan ja parantaa taikavoimin Buffyn. Yhdessä Willow, Xander ja Buffy lähtevät ajamaan Warrenia takaa. Summersien talolla Dawn löytää Taran ruumiin.
121 21 21. toukokuuta 2002 Two to Go Kivun kääntöpiiri, osa yksi Bill L. Norton Doug Petrie
Vihan ja kostohalun täyttämä Willow on murhannut Warrenin ja lähtee etsimään nörttitrion kahta muuta jäsentä, jotka Scooby Gang on ottanut suojelukseensa. Willow saapuu taikakaupalle, missä hän ja Buffy joutuvat tappeluun. Noidan ja tappajan ottaessa yhteen, Jonathan ja Andrew pakenevat taikakaupasta. Giles saapuu Englannista auttamaan taistossa Willowta vastaan. Afrikassa Spike taistelee demonia vastaan.
122 22 21. toukokuuta 2002 Grave Kivun kääntöpiiri, osa kaksi James A. Contner David Fury
Giles hyökkää Willowta vastaan ja saa tämän kahlehdittua. Buffy kertoo Gilesille Sunnydalen tapahtumista. Willow saa Anyan purkamaan häntä kahleissa pitävän loitsun. Jonathan ja Andrew pakenevat Sunnydalesta. Willow päättää yrittää tuhota maailman ja Xanderin tehtäväksi jää estää maailmanloppu. Afrikassa taistelun voittanut Spike saa palkkioksi takaisin sielunsa.

Seitsemäs tuotantokausi (2002–2003)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Esityspäivä Yhdysvalloissa Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaaja Kirjoittaja
123 1 24. syyskuuta 2002 Lessons Avajaiset David Solomon Joss Whedon
Buffy ja Dawn taistelevat kostonhenkiä vastaan uudelleen rakennetussa Sunnydalen lukiossa. Spike ponnistelee mielenterveytensä kanssa ja Giles kuntouttaa Willowta Englannissa.
124 2 1. lokakuuta 2002 'Beneath You' Pinnan alta Nick Marck Doug Petrie
Seurauksena Anyan antamasta toivomuksesta, jengi kohtaa jättimäisen maanalaisen madon. Buffy saa selville että Spikella on taas sielu ja Willow valmistautuu palaamaan kotiin Englannista.
125 3 8. lokakuuta 2002 Same Time, Same Place Kotiinpaluu James A. Contner Jane Espenson
Buffy, Xander ja Dawn eivät pysty löytämään Willowta, joka tahattomasti teki itsensä näkymättömäksi ystävilleen ja toisinpäin. Sunnydalessa tekee pahojaan myös demoni, joka poistaa uhreiltaa ihon ja muut epäilevät Willow tekevän murhia.
126 4 15. lokakuuta 2002 Help Avun tarpeessa Rick Rosenthal Rebecca Rand Kirshner
Uutena neuvojana Sunnydalen lukiossa Buffy yrittää auttaa oppilaita, mukaan lukien Cassie Newtonia, joka ennustaa oman kuolemansa. Valitettavasti Tappajasta ei ole vastusta kohtalolle.
127 5 22. lokakuuta 2002 Selfless Noiduttu David Solomon Drew Goddard
Anyan toteutettua erityisen raa’an toivomuksen Buffysta tuntuu, että hänen on tapettava Anya. Xander yrittää estää häntä, mutta ongelma ratkeaa, kun Anya pyytää toivomuksen peruutettavaksi suurella hinnalla.
128 6 5. marraskuuta 2002 Him Pelin henki Michael Gershman Drew Z. Greenberg
Dawn ja Buffy sekä Willow ja Anya ihastuvat koulun jalkapalloilijaan, jonka takki on lumottu. Spikesta ja Xanderista tulee vastahakoisesti kämppiksiä.
129 7 12. marraskuuta 2002 Conversations with Dead People Pahan pauloissa Nick Marck Jane Espenson & Drew Goddard
Buffy juttelee entisen luokkatoverinsa (nykyinen vampyyrin) kanssa, Joyce vierailee Dawnin luona ja Willow’n luona käy huijari, jolla on viesti Taralta. Sillä välin Jonathan ja Andrew palaavat Meksikosta.
130 8 19. marraskuuta 2002 Sleeper Kuin unessa Alan J. Levi David Fury & Jane Espenson
Dawnin ja Willow’n toipuessa kaoottisesta yöstä Summersien talossa Buffy tutkii murhia, jotka saattavat olla Spiken tekosia.
131 9 26. marraskuuta 2002 Never Leave Me Erottamattomat David Solomon Drew Goddard
Spikea pidetään lukkojen takana Summersien talossa, sillä välin kun muu jengi pohtii jälkiseurauksia hänen tekemistään murhista. Andrew yrittää vapauttaa jotakin, mutta päätyy hänkin vankiksi Summersien taloon.
132 10 17. joulukuuta 2002 Bring on the Night Uhanalaiset David Grossman Marti Noxon & Doug Petrie
Giles saapuu kolmen tappajaehdokkaan kanssa, jengi selvittää ensimmäisen pahan alkuperää pelastaakseen Spiken ja Buffy taistelee supervampyyria vastaan.
133 11 7. tammikuuta 2003 Showtime Näytön paikka Michael Grossman David Fury
Buffy seivästää supervampyyrin välienselvittelyssä, antaa oppitunnin tappajaehdokkaille ja pelastaa Spiken. Giles ja Anya etsivät neuvoja Beljoxan silmältä.
134 12 21. tammikuuta 2003 Potential Kovassa koulussa James A. Contner Rebecca Rand Kirshner
Buffy ja Spike opettavat tappajaehdokkaita samalla kun Willow tekee loitsun joka paljastaa uuden ehdokkaan Sunnydalesta.
135 13 4. helmikuuta 2003 The Killer in Me Tappaja sisimmässäni David Solomon Drew Z. Greenberg
Amyn kirouksen seurauksena Willow muuttuu Warrenin näköiseksi, suudeltuaan Kennedyä. Buffy ottaa yhteyttä hallitukseen Spiken oikkuilevan sirun takia.
136 14 11. helmikuuta 2003 First Date Kohtalokas deitti David Grossman Jane Espenson
Buffy hyväksyy rehtori Woodin illalliskutsun, joka paljastaa olevansa entisen tappajan poika. Anya on kateellinen Xanderin treffikaverista joka, niin kuin tavallista, paljastuu demoniksi.
137 15 18. helmikuuta 2003 Get It Done Hämärän rajamailla Doug Petrie Doug Petrie
Yksi ehdokkaista tekee itsemurhan ja Buffy pitää kovan puhuttelun heille. Buffy hyppää portaalin läpi tietoa etsiäkseen. Muut yrittävät tuoda häntä takaisin.
138 16 25. helmikuuta 2003 Storyteller Videolla kerrottua Marita Grabiak Jane Espenson
Andrew tekee videota Buffysta, hänen ystävistään ja taistelusta pahuutta vastaan Sunnydalessa. Samalla aikaa Sunnydalen lukiossa helvetinsuu vaikuttaa oppilaisiin. Xander ja Anya harkitsevat uudelleen suhdettaan.
139 17 25. maaliskuuta 2003 Lies My Parents Told Me Valheiden verkossa David Fury David Fury & Drew Goddard
Giles ja Buffy koettavat selvittää, mikä laukaisee Spiken väkivaltaisen käytöksen. Spike saa mieleensä muistikuvia ajalta, jolloin oli vielä ihminen ja ajalta juuri vampyyriksi muuttumisensa jälkeen. Rehtori Woods yrittää tappaa Spiken.
140 18 15. huhtikuuta 2003 Dirty Girls Pahat tytöt Michael Gershman Drew Goddard
Willow tuo Faithin Sunnydaleen. Saarnaaja Caleb houkuttelee tappajia ansaan. Buffy lähtee tappajaehdokkaiden kanssa taistelemaan, Calebia ja tuojia vastaan, mutta he joutuvat perääntymään.
141 19 29. huhtikuuta 2003 Empty Places Minkä taakseen jättää... James A. Contner Drew Z. Greenberg
Tappajat etsivät tietoja Calebista. Faith vie tappajaehdokkaat Bronzeen, jonne tulee poliiseja, ottamaan kiinni etsintäkuulutettua Faithia. Spike ja Andrew lähtevät tutkimusmatkalle, saadakseen tietoja Calebista. Tappajaehdokkaat ja Buffyn ystävät erottavat hänet johtajan tehtävästään.
142 20 6. toukokuuta 2003 Touched Hellyyden ehdoilla David Solomon Rebecca Rand Kirshner
Tappajaehdokkaat ottavat Faithin johdolla, yhden tuojan vangikseen, kuulustellakseen tätä. Andrew ja Spike palaavat tutkimusmatkaltaan. Spike suuttuu kun kuulee muiden erottaneen Buffyn. Tuojalta saamiensa tietojen perusteella Faith ja tappajaehdokkaat päättävät hyökätä tuojien asevarastoon. Spike viettää yön Buffyn kanssa. Spiken puheiden rohkaisemana Buffy tekee päätöksen, että hän lähtee hakemaan Calebilta sitä, mikä on hänen omaansa. Faith ja tappajaehdokkaat joutuvat ansaan.
143 21 13. toukokuuta 2003 End of Days Päiväsi ovat luetut Marita Grabiak Jane Espenson & Doug Petrie
Buffy pelastaa Faithin ja tappajaehdokkaat. Giles ja Willow selvittävät viikatteen arvoitusta. Buffy laittaa Xanderin viemään Dawn turvaan. Ensimmäinen ja Caleb yhdistyvät lisätäkseen Calebin voimia. Andrew ja Anya hakevat ensiaputarvikkeita autiosta sairaalasta. Buffy tapaa viimeisen suojelijan, joka kertoo hänelle viikatteesta. Caleb yllättää heidät ja tappaa suojelijan ja yrittää tappaa myös Buffyn. Angel ilmaantuu pelastamaan Buffyn.
144 22 20. toukokuuta 2003 Chosen Vapauden voitto Joss Whedon Joss Whedon
Willow tekee taian, joka saa kaikki maailman tappajaehdokkaat muuttumaan tappajiksi. Seuraa eeppinen taistelu maailman kohtalosta.

Yhdysvalloissa 20. huhtikuuta 1999 tapahtuneen Columbinen verilöylyn takia, samaa aihetta sivuava jakso Kuulolla siirrettiin esitettäväksi myöhempään ajankohtaan. Sen alkuperäinen esitysajankohta olisi ollut noin viikko kouluammuskelun jälkeen. Lopulta se esitettiin saman vuoden syyskuussa. Myös jakson Päättäjäiset, osa kaksi esityspäivää siirrettiin samasta tapahtumasta johtuen.[1]

  1. School Daze ew.com. Arkistoitu 4.10.2012. Viitattu 28.8.2010. (englanniksi)