Luettelo televisiosarja Dynastian jaksoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee 1980-luvun televisiosarjaa. Vuonna 2017 alkaneesta sarjasta on oma artikkelinsa.

Tämä on luettelo televisiosarja Dynastian jaksoista.

Dynastia (engl. Dynasty) on yhdysvaltalainen prime time -saippuasarja, jota alettiin esittää ABC-televisiokanavalla tammikuussa 1981. Sarjasta tuli kansainvälinen menestys, ja sitä tehtiin yhteensä 9 tuotantokautta (220 jaksoa). Dynastia poiki myös 49-osaisen spin-off-sarjan Colbyt (The Colbys, 1985–1987) ja minisarjan Dynastia – viimeinen luku (Dynasty: The Reunion, 1991).

Syksyllä 2017 yhdysvaltalainen The CW -televisiokanava alkoi esittää Dynastiasta uutta, nykyaikaista versiota.

Dynastia Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen televisioon Dynastia ilmestyi kesäkuussa 1984, kun Mainos-TV alkoi esittää sitä perjantai-iltaisin Kymmenen uutisten jälkeen. Elokuussa 1984 sarja siirtyi kakkosverkosta ykkösverkkoon, ja se sai uuden ohjelmapaikan keskiviikkoillasta. Toukokuussa 1986 Dynastia palasi jälleen vanhalle paikalleen perjantai-iltaan. Keväällä 1989 sarjaa lähetettiin hetken aikaa kaksi jaksoa viikossa (perjantaina ja keskiviikkona), mutta sen jälkeen Carringtonien elämää seurattiin taas vain perjantaisin. Syyskuussa 1990 Dynastia siirtyi Kolmoskanavalle, jossa se sai vakinaisen paikan maanantai-illan ohjelmistosta. Sarja pysyi siellä helmikuuhun 1992 asti, jolloin kaikki jaksot oli esitetty.

MTV3 näytti Dynastian toiveuusintana 2000-luvun alussa. Sarjaa lähetettiin viitenä päivänä viikossa (maanantaista perjantaihin) kymmenen kuukauden ajan. Uusintakierros aloitettiin kesäkuussa 2000. Kesän aikana ohjelma nähtiin kanavalla alkuillasta, mutta syyskuussa se siirrettiin alkuiltapäivään.

Tuotantokaudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Jaksoja Ensiesitys Yhdysvalloissa Ensiesitys Suomessa Uusintaesitys Suomessa
alkoi päättyi alkoi päättyi alkoi päättyi
1. 15 12. tammikuuta 1981 20. huhtikuuta 1981 1. kesäkuuta 1984 5. syyskuuta 1984 5. kesäkuuta 2000 23. kesäkuuta 2000
2. 22 4. marraskuuta 1981 4. toukokuuta 1982 12. syyskuuta 1984 20. helmikuuta 1985 26. kesäkuuta 2000 25. heinäkuuta 2000
3. 24 29. syyskuuta 1982 20. huhtikuuta 1983 27. helmikuuta 1985 30. toukokuuta 1986 26. heinäkuuta 2000 28. elokuuta 2000
4. 27 28. syyskuuta 1983 9. toukokuuta 1984 6. kesäkuuta 1986 12. joulukuuta 1986 29. elokuuta 2000 4. lokakuuta 2000
5. 29 26. syyskuuta 1984 15. toukokuuta 1985 31. heinäkuuta 1987 12. helmikuuta 1988 5. lokakuuta 2000 14. marraskuuta 2000
6. 31 25. syyskuuta 1985 21. toukokuuta 1986 26. huhtikuuta 1989 10. marraskuuta 1989 15. marraskuuta 2000 27. joulukuuta 2000
7. 28 24. syyskuuta 1986 6. toukokuuta 1987 3. syyskuuta 1990 25. maaliskuuta 1991 28. joulukuuta 2000 5. helmikuuta 2001
8. 22 23. syyskuuta 1987 30. maaliskuuta 1988 1. huhtikuuta 1991 26. elokuuta 1991 6. helmikuuta 2001 7. maaliskuuta 2001
9. 22 3. marraskuuta 1988 11. toukokuuta 1989 2. syyskuuta 1991 3. helmikuuta 1992 8. maaliskuuta 2001 6. huhtikuuta 2001

Ensimmäinen tuotantokausi (1981)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# # Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Ensiesitys
Yhdysvalloissa
Esitykset
Suomessa
1. 1. ”Kohtalokas nainen” ”Oil – Part 1” Ralph Senensky Esther Shapiro
Richard Shapiro
12. tammikuuta 1981 1. kesäkuuta 1984
5. kesäkuuta 2000
2. 2. ”Hilpeyttä ja haikeutta” ”Oil – Part 2” Ralph Senensky Esther Shapiro
Richard Shapiro
12. tammikuuta 1981 8. kesäkuuta 1984
6. kesäkuuta 2000
3. 3. ”Tahdotko sinä...” ”Oil – Part 3” Ralph Senensky Esther Shapiro
Richard Shapiro
12. tammikuuta 1981 15. kesäkuuta 1984
7. kesäkuuta 2000
4. 4. ”Keskeytynyt kuherruskuukausi” ”The Honeymoon” Robert C. Thompson Edward DeBlasio
Chester Krumholz
19. tammikuuta 1981 22. kesäkuuta 1984
8. kesäkuuta 2000
5. 5. ”Rahahuolia ja lemmensuruja” ”The Dinner Party” Don Medford Chester Krumholz 26. tammikuuta 1981 29. kesäkuuta 1984
9. kesäkuuta 2000
6. 6. ”Fallon ja Steven” ”Fallon’s Wedding” Philip Leacock Edward DeBlasio
Norman Katkov
Richard Shapiro
2. helmikuuta 1981 6. heinäkuuta 1984
12. kesäkuuta 2000
7. 7. ”Sekavat suhteet” ”The Chauffeur Tells a Secret” Ralph Senensky Edward DeBlasio 16. helmikuuta 1981 13. heinäkuuta 1984
13. kesäkuuta 2000
8. 8. ”Vallankumouksellisia voimia” ”The Bordello” Philip Leacock Edward DeBlasio 23. helmikuuta 1981 20. heinäkuuta 1984
14. kesäkuuta 2000
9. 9. ”Säröilevä liitto” ”Krystle’s Lie” Philip Leacock
Don Medford
Edward DeBlasio
2. maaliskuuta 1981 27. heinäkuuta 1984
15. kesäkuuta 2000
10. 10. ”Kiusaus” ”The Necklace” Philip Leacock
Don Medford
Edward DeBlasio
2. maaliskuuta 1981 3. elokuuta 1984
16. kesäkuuta 2000
11. 11. ”Kasvukipuja” ”The Beating” Don Medford Edward DeBlasio
9. maaliskuuta 1981 10. elokuuta 1984
19. kesäkuuta 2000
12. 12. ”Smaragdikoru” ”The Birthday Party” Burt Brinckerhoff Edward DeBlasio
Richard Shapiro
16. maaliskuuta 1981 15. elokuuta 1984
20. kesäkuuta 2000
13. 13. ”Viha ja rakkaus” ”The Separation” Gabrielle Beaumont Edward DeBlasio
23. maaliskuuta 1981 22. elokuuta 1984
21. kesäkuuta 2000
14. 14. ”Ensimmäinen aste” ”Blake Goes To Jail” Don Medford Edward DeBlasio
13. huhtikuuta 1981 29. elokuuta 1984
22. kesäkuuta 2000
15. 15. ”Todistajat” ”The Testimony” Don Medford Edward DeBlasio
20. huhtikuuta 1981 5. syyskuuta 1984
23. kesäkuuta 2000

Toinen tuotantokausi (1981–1982)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# # Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Ensiesitys
Yhdysvalloissa
Esitykset
Suomessa
16. 1. ”Oikeusistunto” ”Enter Alexis” Gabrielle Beaumont Edward DeBlasio 4. marraskuuta 1981 12. syyskuuta 1984
26. kesäkuuta 2000
17. 2. ”Miehinen mies” ”The Verdict” Gabrielle Beaumont Edward DeBlasio 11. marraskuuta 1981 19. syyskuuta 1984
27. kesäkuuta 2000
18. 3. ”Äiti” ”Alexis’ Secret” Richard Kinon Edward DeBlasio 18. marraskuuta 1981 26. syyskuuta 1984
28. kesäkuuta 2000
19. 4. ”Ruusun piikit” ”Fallon’s Father” Bob Sweeney Mann Rubin 25. marraskuuta 1981 3. lokakuuta 1984
29. kesäkuuta 2000
20. 5. ”Ystävä ja liikeystävä” ”Reconciliation” Jerome Courtland Edward DeBlasio 2. joulukuuta 1981 10. lokakuuta 1984
30. kesäkuuta 2000
21. 6. ”Potilaat” ”Viva Las Vegas” Alf Kjellin Edward DeBlasio 9. joulukuuta 1981 17. lokakuuta 1984
3. heinäkuuta 2000
22. 7. ”Ainut poika” ”The Miscarriage” Irving J. Moore Edward DeBlasio 16. joulukuuta 1981 31. lokakuuta 1984
4. heinäkuuta 2000
23. 8. ”Elämisen ilot ja surut” ”The Mid-East Meeting” Gabrielle Beaumont Elizabeth Wilson
Richard Wilson
7. marraskuuta 1984 20. heinäkuuta 1984
5. heinäkuuta 2000
24. 9. ”Kilpailu” ”The Psychiatrist” Irving J. Moore Shimon Wincelberg 13. tammikuuta 1982 14. marraskuuta 1984
6. heinäkuuta 2000
25. 10. ”Hyvät ja huonot uutiset” ”Sammy Jo and Steven Marry” Jerome Courtland Edward DeBlasio 21. marraskuuta 1984 3. elokuuta 1984
7. heinäkuuta 2000
26. 11. ”Päätöksiä” ”The Car Explosion” Irving J. Moore Edward DeBlasio 27. tammikuuta 1982 28. marraskuuta 1984
10. heinäkuuta 2000
27. 12. ”Sokea” ”Blake’s Blindness” Jeff Bleckner Loraine Despres 3. helmikuuta 1982 5. joulukuuta 1984
11. heinäkuuta 2000
28. 13. ”Kuulusteluja” ”The Hearing” Bob Sweeney Shimon Wincelberg 10. helmikuuta 1982 12. joulukuuta 1984
12. heinäkuuta 2000
29. 14. ”Salaisuus” ”The Iago Syndrome” Jerome Courtland
Alf Kjellin
Shimon Wincelberg 17. helmikuuta 1982 19. joulukuuta 1984
13. heinäkuuta 2000
30. 15. ”Juhlat” ”The Party” Gwen Arner Edward DeBlasio 24. helmikuuta 1982 2. tammikuuta 1985
14. heinäkuuta 2000
31. 16. ”Taistelijat” ”The Baby” Jerome Courtland Edward DeBlasio 3. maaliskuuta 1982 9. tammikuuta 1985
17. heinäkuuta 2000
32. 17. ”Perhe” ”Mother And Son” Lawrence Dobkin Edward DeBlasio 10. maaliskuuta 1982 16. tammikuuta 1985
18. heinäkuuta 2000
33. 18. ”Koe ja koettelemus” ”The Gun” Philip Leacock Edward DeBlasio 24. maaliskuuta 1982 23. tammikuuta 1985
19. heinäkuuta 2000
34. 19. ”Tuntematon tekijä” ”The Fragment” Edward Ledding
Irving J. Moore
Edward DeBlasio 7. huhtikuuta 1982 30. tammikuuta 1985
20. heinäkuuta 2000
35. 20. ”Kina, riita, tappelu” ”The Shakedown” Philip Leacock Daniel Benton 14. huhtikuuta 1982 6. helmikuuta 1985
21. heinäkuuta 2000
36. 21. ”Prinssi” ”The Two Princes” Irving J. Moore Edward DeBlasio 28. huhtikuuta 1982 13. helmikuuta 1985
24. heinäkuuta 2000
37. 22. ”Rikkaana olemisen kirous” ”The Cliff” Jerome Courtland Edward DeBlasio 4. toukokuuta 1982 20. helmikuuta 1985
25. heinäkuuta 2000

Kolmas tuotantokausi (1982–1983)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# # Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Ensiesitys
Yhdysvalloissa
Esitykset
Suomessa
38. 1. ”Vetoomus” ”The Plea” Irving J. Moore Edward DeBlasio 29. syyskuuta 1982 27. helmikuuta 1985
26. heinäkuuta 2000
39. 2. ”Eteenpäin, kauas ja korkealle” ”The Roof” Gwen Arner Edward DeBlasio 6. maaliskuuta 1985 19. syyskuuta 1984
27. heinäkuuta 2000
40. 3. ”Muutoksien aika” ”The Wedding” Irving J. Moore Jeffrey Lane 20. lokakuuta 1982 13. maaliskuuta 1985
28. heinäkuuta 2000
41. 4. ”Testamentti” ”The Will” Gwen Arner Katherine Coker 27. lokakuuta 1982 20. maaliskuuta 1985
31. heinäkuuta 2000
42. 5. ”Perintöruhtinas” ”The Siblings” Irving J. Moore Daniel Benton 3. marraskuuta 1982 27. maaliskuuta 1985
1. elokuuta 2000
43. 6. ”Adam ja Jeff” ”Mark” Philip Leacock Edward DeBlasio 10. marraskuuta 1982 3. huhtikuuta 1985
2. elokuuta 2000
44. 7. ”Kunnes jälleen tapaamme” ”Kirby” Irving J. Moore Edward DeBlasio 17. marraskuuta 1982 10. huhtikuuta 1985
3. elokuuta 2000
45. 8. ”Kuumat rytmit” ”La Mirage” Irving J. Moore Stephen Black 24. marraskuuta 1982 17. huhtikuuta 1985
4. elokuuta 2000
46. 9. ”Suhteet sekaisin” ”Acapulco” Philip Leacock Leah Markus 1. joulukuuta 1982 24. huhtikuuta 1985
7. elokuuta 2000
47. 10. ”Kyyneleitä” ”The Locket” Jerome Courtland Dick Nelson 8. joulukuuta 1982 8. toukokuuta 1985
8. elokuuta 2000
48. 11. ”Houreet” ”The Search” Alf Kjellin Edward DeBlasio 15. joulukuuta 1982 15. toukokuuta 1985
9. elokuuta 2000
49. 12. ”Toivo ja epätoivo” ”Samantha” Bob Sweeney Edward DeBlasio 29. joulukuuta 1982 22. toukokuuta 1985
10. elokuuta 2000
50. 13. ”Danny” ”Danny” Alf Kjellin Dick Nelson 5. tammikuuta 1983 29. toukokuuta 1985
11. elokuuta 2000
51. 14. ”Sairauskertomus” ”Madness” Irving J. Moore Stephen Kandel 12. tammikuuta 1983 5. kesäkuuta 1985
14. elokuuta 2000
52. 15. ”Hätä ei lue lakia” ”Two Flights To Haiti” Jerome Courtland Edward DeBlasio 26. tammikuuta 1983 14. elokuuta 1985
15. elokuuta 2000
53. 16. ”Peili ja pelko” ”The Mirror” Philip Leacock Edward DeBlasio 4. helmikuuta 1983 21. elokuuta 1985
16. elokuuta 2000
54. 17. ”Taistelulinjat” ”Battle Lines” Jerome Courtland Dick Nelson 16. helmikuuta 1983 28. elokuuta 1985
17. elokuuta 2000
55. 18. ”Todellisuutta etsimässä” ”Reunions In Singapore” Gwen Arner Edward DeBlasio 25. helmikuuta 1983 4. syyskuuta 1985
18. elokuuta 2000
56. 19. ”Rakkaus” ”Fathers And Sons” Jerome Courtland Edward DeBlasio 3. maaliskuuta 1983 11. syyskuuta 1985
21. elokuuta 2000
57. 20. ”Kahden kerroksen väkeä” ”The Downstairs Bride” Philip Leacock Dick Nelson 9. maaliskuuta 1983 18. syyskuuta 1985
22. elokuuta 2000
58. 21. ”Äänestys” ”The Vote” Glynn Turman Edward DeBlasio 16. maaliskuuta 1983 25. syyskuuta 1985
23. elokuuta 2000
59. 22. ”Onnenonkija” ”The Dinner” Philip Leacock Edward DeBlasio 30. maaliskuuta 1983 2. lokakuuta 1985
24. elokuuta 2000
60. 23. ”Liljalammikon kaunokaiset” ”The Threat” Bob Sweeney Edward DeBlasio 13. huhtikuuta 1983 9. lokakuuta 1985
25. elokuuta 2000
61. 24. ”Kilpailijattaret” ”The Cabin” Irving J. Moore Edward DeBlasio 20. huhtikuuta 1983 30. toukokuuta 1986
28. elokuuta 2000

Neljäs tuotantokausi (1983–1984)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# # Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Ensiesitys
Yhdysvalloissa
Esitykset
Suomessa
62. 1. ”Tuska ja tunteet” ”The Arrest” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
28. syyskuuta 1983 6. kesäkuuta 1986
29. elokuuta 2000
63. 2. ”Kostajat” ”The Bungalow” Alf Kjellin Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
5. lokakuuta 1983 13. kesäkuuta 1986
30. elokuuta 2000
64. 3. ”Viesti” ”The Note” Jerome Courtland Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
19. lokakuuta 1983 27. kesäkuuta 1986
31. elokuuta 2000
65. 4. ”Kuulustelu” ”The Hearing – Part 1” Robert Scheerer Eileen Pollock
Robert Pollock
Dennis Turner
26. lokakuuta 1983 4. heinäkuuta 1986
1. syyskuuta 2000
66. 5. ”Myötä- ja vastamäet” ”The Hearing – Part 2” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
2. marraskuuta 1983 11. heinäkuuta 1986
4. syyskuuta 2000
67. 6. ”Yllätykset” ”Tender Comrades” Philip Leacock Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
9. marraskuuta 1983 18. heinäkuuta 1986
5. syyskuuta 2000
68. 7. ”Myrkky” ”Tracy” Curtis Harrington Eileen Pollock
Robert Pollock
Frank Salisbury
16. marraskuuta 1983 25. heinäkuuta 1986
6. syyskuuta 2000
69. 8. ”Sekavat suhteet” ”Dex” Lorraine Senna Eileen Pollock
Robert Pollock
Dennis Turner
23. marraskuuta 1983 1. elokuuta 1986
7. syyskuuta 2000
70. 9. ”Kirbyn painajainen” ”Peter De Vilbis” Jerome Courtland Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
30. marraskuuta 1983 8. elokuuta 1986
8. syyskuuta 2000
71. 10. ”Selvät sävelet” ”The Proposal” Curtis Harrington Eileen Pollock
Robert Pollock
Dennis Turner
7. joulukuuta 1983 15. elokuuta 1986
11. syyskuuta 2000
72. 11. ”Karuselli” ”Carousel” Philip Leacock Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
21. joulukuuta 1983 22. elokuuta 1986
12. syyskuuta 2000
73. 12. ”Tahdon” ”The Wedding” Irving J. Moore Eileen Pollock
Robert Pollock
Michael Russnow
28. joulukuuta 1983 29. elokuuta 1986
13. syyskuuta 2000
74. 13. ”Sormus” ”The Ring” Curtis Harrington Eileen Pollock
Robert Pollock
Dennis Turner
4. tammikuuta 1984 5. syyskuuta 1986
14. syyskuuta 2000
75. 14. ”Ritarit” ”Lancelot” Irving J. Moore Eileen Pollock
Robert Pollock
Millee Taggart
11. tammikuuta 1984 12. syyskuuta 1986
15. syyskuuta 2000
76. 15. ”Ahdistuksen ajat” ”Seizure” Georg Stanford Brown Eileen Pollock
Robert Pollock
Dennis Turner
18. tammikuuta 1984 19. syyskuuta 1986
18. syyskuuta 2000
77. 16. ”Totuuden hetkiä” ”A Little Girl” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
1. helmikuuta 1984 26. syyskuuta 1986
19. syyskuuta 2000
78. 17. ”Ei aina käy niin” ”The Accident” Jerome Courtland Priscilla English
Eileen Pollock
Robert Pollock
22. helmikuuta 1984 3. lokakuuta 1986
20. syyskuuta 2000
79. 18. ”Rakastaa, ei rakasta...” ”The Vigil” Philip Leacock Eileen Pollock
Robert Pollock
Michael Russnow
Dennis Turner
29. helmikuuta 1984 10. lokakuuta 1986
21. syyskuuta 2000
80. 19. ”Askel askeleelta” ”Steps” Irving J. Moore Eileen Pollock
Robert Pollock
Dennis Turner
7. maaliskuuta 1984 17. lokakuuta 1986
22. syyskuuta 2000
81. 20. ”Äidit” ”The Voice – Part 1” Georg Stanford Brown Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
14. maaliskuuta 1984 24. lokakuuta 1986
25. syyskuuta 2000
82. 21. ”Menneisyyden varjot” ”The Voice – Part 2” Jerome Courtland Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
21. maaliskuuta 1984 31. lokakuuta 1986
26. syyskuuta 2000
83. 22. ”Tehtävä Hongkongissa” ”The Voice – Part 3” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
28. maaliskuuta 1984 7. marraskuuta 1986
27. syyskuuta 2000
84. 23. ”Onnen päivät” ”Birthday” Kim Friedman Susan Miller
Eileen Pollock
Robert Pollock
4. huhtikuuta 1984 14. marraskuuta 1986
28. syyskuuta 2000
85. 24. ”Dollareita” ”The Check” Jerome Courtland Eileen Pollock
Robert Pollock
Dennis Turner
11. huhtikuuta 1984 21. marraskuuta 1986
29. syyskuuta 2000
86. 25. ”Hyviä ja huonoja uutisia” ”The Engagement” Irving J. Moore Eileen Pollock
Robert Pollock
Dennis Turner
18. huhtikuuta 1984 28. marraskuuta 1986
2. lokakuuta 2000
87. 26. ”Salajuonet” ”New Lady In Town” Jerome Courtland Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
2. toukokuuta 1984 5. joulukuuta 1986
3. lokakuuta 2000
88. 27. ”Myrsky” ”The Nightmare” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Eileen Pollock
Robert Pollock
9. toukokuuta 1984 12. joulukuuta 1986
4. lokakuuta 2000

Viides tuotantokausi (1984–1985)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# # Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Ensiesitys
Yhdysvalloissa
Esitykset
Suomessa
89. 1. ”Kadonnut jäljettömiin” ”Disappearance” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Camille Marchetta
26. syyskuuta 1984 31. heinäkuuta 1987
5. lokakuuta 2000
90. 2. ”Kiinnitys” ”The Mortgage” Jerome Courtland Camille Marchetta
Dennis Turner
10. lokakuuta 1984 7. elokuuta 1987
6. lokakuuta 2000
91. 3. ”Caracas” ”Fallon” Gwen Arner Edward DeBlasio
Camille Marchetta
17. lokakuuta 1984 14. elokuuta 1987
9. lokakuuta 2000
92. 4. ”Kyyneleitä” ”The Rescue” Irving J. Moore Camille Marchetta
Dennis Turner
24. lokakuuta 1984 21. elokuuta 1987
10. lokakuuta 2000
93. 5. ”Syyllinen vai syytön” ”The Trial” Gwen Arner Paul Savage
Joel Steiger
31. lokakuuta 1984 28. elokuuta 1987
11. lokakuuta 2000
94. 6. ”Tuomio” ”The Verdict” Jerome Courtland Elinor Karpf
Steven Karpf
Camille Marchetta
Joel Steiger
7. marraskuuta 1984 4. syyskuuta 1987
12. lokakuuta 2000
95. 7. ”Tuntematon” ”Amanda” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Camille Marchetta
Joel Steiger
14. marraskuuta 1984 11. syyskuuta 1987
13. lokakuuta 2000
96. 8. ”Salaiset sisaret” ”The Secret” Jerome Courtland Camille Marchetta
Dennis Turner
21. marraskuuta 1984 18. syyskuuta 1987
16. lokakuuta 2000
97. 9. ”Istanbul” ”Domestic Intrigue” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Camille Marchetta
Joel Steiger
28. marraskuuta 1984 25. syyskuuta 1987
17. lokakuuta 2000
98. 10. ”Taistelija” ”Krystina” Jerome Courtland Will Lorin
Camille Marchetta
5. joulukuuta 1984 2. lokakuuta 1987
18. lokakuuta 2000
99. 11. ”Syrjähyppy” ”Swept Away” Irving J. Moore Camille Marchetta
Dennis Turner
12. joulukuuta 1984 9. lokakuuta 1987
19. lokakuuta 2000
100. 12. ”Joululahjat” ”That Holiday Spirit” Curtis Harrington Susan Baskin
Edward DeBlasio
Camille Marchetta
19. joulukuuta 1984 16. lokakuuta 1987
20. lokakuuta 2000
101. 13. ”Tukalat tunteet” ”The Avenger” Irving J. Moore Susan Baskin
Camille Marchetta
Dennis Turner
2. tammikuuta 1985 23. lokakuuta 1987
23. lokakuuta 2000
102. 14. ”Tytär” ”The Will” Nancy Malone Susan Baskin
Camille Marchetta
Noreen Stone
9. tammikuuta 1985 30. lokakuuta 1987
24. lokakuuta 2000
103. 15. ”Aarre” ”The Treasure” Curtis Harrington Susan Baskin
Elinor Karpf
Steven Karpf
Camille Marchetta
16. tammikuuta 1985 6. marraskuuta 1987
25. lokakuuta 2000
104. 16. ”Ulkomaansuhteet” ”Foreign Relations” Kim Friedman Susan Baskin
Edward DeBlasio
Camille Marchetta
23. tammikuuta 1985 13. marraskuuta 1987
26. lokakuuta 2000
105. 17. ”Tyyntä ja myrskyä” ”Triangles” Irving J. Moore Susan Baskin
Camille Marchetta
Dennis Turner
30. tammikuuta 1985 20. marraskuuta 1987
27. lokakuuta 2000
106. 18. ”Acapulco” ”The Ball” Jerome Courtland Susan Baskin
Camille Marchetta
John Pleshette
6. helmikuuta 1985 27. marraskuuta 1987
30. lokakuuta 2000
107. 19. ”Mustasukkaisuutta” ”Circumstantial Evidence” Curtis Harrington Donald R. Boyle
Edward DeBlasio
Camille Marchetta
13. helmikuuta 1985 4. joulukuuta 1987
31. lokakuuta 2000
108. 20. ”Eroaikeet” ”The Collapse” John Patterson Donald R. Boyle
Camille Marchetta
20. helmikuuta 1985 11. joulukuuta 1987
1. marraskuuta 2000
109. 21. ”Elämän ja kuoleman kysymys” ”Life And Death” Irving J. Moore Donald R. Boyle
Camille Marchetta
Dennis Turner
27. helmikuuta 1985 18. joulukuuta 1987
2. marraskuuta 2000
110. 22. ”Huominen” ”Parental Consent” Kim Friedman Donald R. Boyle
Edward DeBlasio
Camille Marchetta
6. maaliskuuta 1985 25. joulukuuta 1987
3. marraskuuta 2000
111. 23. ”Kyllä” ”Photo Finish” Robert Scheerer Donald R. Boyle
Camille Marchetta
Susan Miller
13. maaliskuuta 1985 1. tammikuuta 1988
6. marraskuuta 2000
112. 24. ”Unelmarakastajat” ”The Crash” Irving J. Moore Camille Marchetta
Dennis Turner
20. maaliskuuta 1985 8. tammikuuta 1988
7. marraskuuta 2000
112. 25. ”Kadoksissa” ”Reconciliation” Nancy Malone Edward DeBlasio
Camille Marchetta
27. maaliskuuta 1985 15. tammikuuta 1988
8. marraskuuta 2000
114. 26. ”Isä ja tytär” ”Sammy Jo” Irving J. Moore Susan Baskin
Camille Marchetta
Dennis Turner
3. huhtikuuta 1985 22. tammikuuta 1988
9. marraskuuta 2000
115. 27. ”Kasvot väkijoukossa” ”Kidnap” Jerome Courtland Susan Baskin
Camille Marchetta
Dennis Turner
10. huhtikuuta 1985 29. tammikuuta 1988
10. marraskuuta 2000
116. 28. ”Vallantavoittelijat” ”The Heiress” Irving J. Moore Susan Baskin
Edward DeBlasio
Camille Marchetta
8. toukokuuta 1985 5. helmikuuta 1988
13. marraskuuta 2000
117. 29. ”Kuninkaalliset häät” ”Royal Wedding” Jerome Courtland Susan Baskin
Edward DeBlasio
Camille Marchetta
15. toukokuuta 1985 12. helmikuuta 1988
14. marraskuuta 2000

Kuudes tuotantokausi (1985–1986)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# # Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Ensiesitys
Yhdysvalloissa
Esitykset
Suomessa
118. 1. ”Kiirastuli” / ”Iskun jälkeen” ”The Aftermath” Robert Scheerer Edward DeBlasio
Diana Gould
25. syyskuuta 1985 26. huhtikuuta 1989
15. marraskuuta 2000
119. 2. ”Kohtalokas unelma” / ”Kotiinpaluu” ”The Homecoming” Kim Friedman Diana Gould
Dennis Turner
2. lokakuuta 1985 3. toukokuuta 1989
16. marraskuuta 2000
120. 3. ”Kalifornialaiset” ”The Californians” Gwen Arner Edward DeBlasio
Diana Gould
9. lokakuuta 1985 10. toukokuuta 1989
17. marraskuuta 2000
121. 4. ”Ystäviä ja vihollisia” / ”Miehen mitta” ”The Man” Don Medford Diana Gould
Scott Hamner
Dennis Turner
16. lokakuuta 1985 17. toukokuuta 1989
20. marraskuuta 2000
122. 5. ”Oppitunnit Ritan kanssa” / ”Kaksoisolento” ”The Gown” Robert Scheerer Diana Gould
Scott Hamner
Dennis Turner
30. lokakuuta 1985 19. toukokuuta 1989
21. marraskuuta 2000
123. 6. ”Suuri erehdys” / ”Jättiläiset, 1/2” ”The Titans – Part 1” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Diana Gould
Scott Hamner
13. marraskuuta 1985 24. toukokuuta 1989
22. marraskuuta 2000
124. 7. ”Luottamus” / ”Jättiläiset, 2/2” ”The Titans – Part 2” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Diana Gould
Scott Hamner
13. marraskuuta 1985 26. toukokuuta 1989
23. marraskuuta 2000
125. 8. ”Valepukuiset” / ”Ratkaisu” ”The Decision” Gwen Arner Diana Gould
Scott Hamner
Robert Seidenberg
20. marraskuuta 1985 2. kesäkuuta 1989
24. marraskuuta 2000
126. 9. ”Häikäilemätöntä peliä” / ”Lupaus” ”The Proposal” Robert Scheerer Edward DeBlasio
Diana Gould
Scott Hamner
27. marraskuuta 1985 9. kesäkuuta 1989
27. marraskuuta 2000
127. 10. ”Hyväksikäytetyt” / ”Epäluuloja” ”The Close Call” Irving J. Moore Diana Gould
Scott Hamner
4. joulukuuta 1985 16. kesäkuuta 1989
28. marraskuuta 2000
128. 11. ”Kuplia” / ”Erimielisyyksiä” ”The Quarrels” Kim Friedman Diana Gould
Scott Hamner
Dennis Turner
11. joulukuuta 1985 23. kesäkuuta 1989
29. marraskuuta 2000
129. 12. ”Kiristystä ja uhkailua” / ”Intohimoja” ”The Roadhouse” Jerome Courtland Edward DeBlasio
Diana Gould
Scott Hamner
18. joulukuuta 1985 30. kesäkuuta 1989
30. marraskuuta 2000
130. 13. ”Myrkky” / ”Rengas kiristyy” ”The Solution” Irving J. Moore Diana Gould
Scott Hamner
Robert Seidenberg
25. joulukuuta 1985 7. heinäkuuta 1989
1. joulukuuta 2000
131. 14. ”Horjuva terveys” ”Suspicions” Nancy Malone Diana Gould
Scott Hamner
8. tammikuuta 1986 14. heinäkuuta 1989
4. joulukuuta 2000
132. 15. ”Hätätapaus” ”The Alarm” Kim Friedman Edward DeBlasio
Diana Gould
Scott Hamner
15. tammikuuta 1986 21. heinäkuuta 1989
5. joulukuuta 2000
133. 16. ”Lähihoitajat” ”The Vigil” Irving J. Moore Diana Gould
Scott Hamner
Dennis Turner
22. tammikuuta 1986 28. heinäkuuta 1989
6. joulukuuta 2000
134. 17. ”Onnettomuus” ”The Accident” Kim Friedman Edward DeBlasio
Diana Gould
Scott Hamner
29. tammikuuta 1986 4. elokuuta 1989
7. joulukuuta 2000
135. 18. ”Kruunupää” ”Souvenirs” Robert Scheerer Diana Gould
Scott Hamner
5. helmikuuta 1986 11. elokuuta 1989
8. joulukuuta 2000
136. 19. ”Avioero” ”The Divorce” Irving J. Moore Susan Baskin
Diana Gould
Scott Hamner
12. helmikuuta 1986 18. elokuuta 1989
11. joulukuuta 2000
137. 20. ”Hylkääminen” ”The Dismissal” Irving J. Moore Diana Gould
Scott Hamner
Dennis Turner
19. helmikuuta 1986 25. elokuuta 1989
12. joulukuuta 2000
138. 21. ”Ben” ”Ben” Kim Friedman Edward DeBlasio
Diana Gould
Scott Hamner
27. helmikuuta 1985 1. syyskuuta 1989
13. joulukuuta 2000
139. 22. ”Naamiaiset” ”Masquerade” Jerome Courtland Diana Gould
Scott Hamner
Robert Seidenberg
5. maaliskuuta 1986 8. syyskuuta 1989
14. joulukuuta 2000
140. 23. ”Haasteita” ”The Subpoenas” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Diana Gould
Scott Hamner
12. maaliskuuta 1986 15. syyskuuta 1989
15. joulukuuta 2000
141. 24. ”Oikeudenkäynti, 1/2” ”The Trial – Part 1” Michel Hugo Diana Gould
Scott Hamner
Dennis Turner
19. maaliskuuta 1986 22. syyskuuta 1989
18. joulukuuta 2000
142. 25. ”Oikeudenkäynti, 2/2” ”The Trial – Part 2” Don Medford Diana Gould
Scott Hamner
Dennis Turner
26. maaliskuuta 1986 29. syyskuuta 1989
19. joulukuuta 2000
143. 26. ”Äänestys” ”The Vote” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Diana Gould
Scott Hamner
2. huhtikuuta 1986 6. lokakuuta 1989
20. joulukuuta 2000
144. 27. ”Varoitus” ”The Warning” Don Medford Diana Gould
Scott Hamner
9. huhtikuuta 1986 13. lokakuuta 1989
21. joulukuuta 2000
145. 28. ”Kyyneleitä” ”The Cry” Irving J. Moore Diana Gould
Scott Hamner
16. huhtikuuta 1986 20. lokakuuta 1989
22. joulukuuta 2000
146. 29. ”Kuilun reunalla” ”The Rescue” Nancy Malone Diana Gould
Scott Hamner
Dennis Turner
30. huhtikuuta 1986 27. lokakuuta 1989
25. joulukuuta 2000
147. 30. ”Kieroa peliä” ”The Triple-Cross” Don Medford Diana Gould
Scott Hamner
14. toukokuuta 1986 3. marraskuuta 1989
26. joulukuuta 2000
148. 31. ”Kosto” ”The Vendetta” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Diana Gould
Scott Hamner
21. toukokuuta 1986 10. marraskuuta 1989
27. joulukuuta 2000

Seitsemäs tuotantokausi (1986–1987)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# # Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Ensiesitys
Yhdysvalloissa
Esitykset
Suomessa
149. 1. ”Voitto” ”The Victory” Don Medford Edward DeBlasio
Laurence Heath
24. syyskuuta 1986 3. syyskuuta 1990
28. joulukuuta 2000
150. 2. ”Sysitty” ”Sideswiped” Gwen Arner Edward DeBlasio
Laurence Heath
1. lokakuuta 1986 10. syyskuuta 1990
29. joulukuuta 2000
151. 3. ”Polttopiste” ”Focus” Don Medford Laurence Heath
James Kearns
15. lokakuuta 1986 17. syyskuuta 1990
1. tammikuuta 2001
152. 4. ”Palkkio” ”Reward” Irving J. Moore Laurence Heath
Harold Stone
22. lokakuuta 1986 24. syyskuuta 1990
2. tammikuuta 2001
153. 5. ”Syyte” ”The Arraignment” Georg Stanford Brown Laurence Heath
Dennis Turner
5. marraskuuta 1986 1. lokakuuta 1990
3. tammikuuta 2001
154. 6. ”Romanssi” ”Romance” Nancy Malone Mart Crowley
Laurence Heath
12. marraskuuta 1986 8. lokakuuta 1990
4. tammikuuta 2001
155. 7. ”Erikoistehtävä” ”The Mission” Don Medford Edward DeBlasio
Laurence Heath
19. marraskuuta 1986 15. lokakuuta 1990
5. tammikuuta 2001
156. 8. ”Valinta” ”The Choice” Irving J. Moore Laurence Heath
Harold Stone
26. marraskuuta 1986 22. lokakuuta 1990
8. tammikuuta 2001
157. 9. ”Salaisuus” ”The Secret” Don Medford Laurence Heath
Dennis Turner
3. joulukuuta 1986 29. lokakuuta 1990
9. tammikuuta 2001
158. 10. ”Kirje” ”The Letter” Georg Stanford Brown Edward DeBlasio
Laurence Heath
10. joulukuuta 1986 5. marraskuuta 1990
10. tammikuuta 2001
159. 11. ”Tanssiaiset” ”The Ball” Nancy Malone Edward DeBlasio
Laurence Heath
17. joulukuuta 1986 12. marraskuuta 1990
11. tammikuuta 2001
160. 12. ”Pelko” ”Fear” Michel Hugo Laurence Heath
Dennis Turner
31. joulukuuta 1986 19. marraskuuta 1990
12. tammikuuta 2001
161. 13. ”Onnettomuus” ”The Rig” Irving J. Moore Laurence Heath
Harold Stone
7. tammikuuta 1987 26. marraskuuta 1990
15. tammikuuta 2001
162. 14. ”Vanha rakkaus, 1/2” ”A Love Remembered – Part 1” Robert Scheerer Edward DeBlasio
Laurence Heath
14. tammikuuta 1987 3. joulukuuta 1990
16. tammikuuta 2001
163. 15. ”Vanha rakkaus, 2/2” ”A Love Remembered – Part 2” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Laurence Heath
21. tammikuuta 1987 10. joulukuuta 1990
17. tammikuuta 2001
164. 16. ”Muotokuva” ”The Portrait” Nancy Malone Edward DeBlasio
Joanna Emerson
Laurence Heath
28. tammikuuta 1987 31. joulukuuta 1990
18. tammikuuta 2001
165. 17. ”Syntymäpäivä” ”The Birthday” Robert Scheerer Laurence Heath
Dennis Turner
4. helmikuuta 1987 7. tammikuuta 1991
19. tammikuuta 2001
166. 18. ”Koetus” ”The Test” Nancy Malone Laurence Heath
Dennis Turner
11. helmikuuta 1987 14. tammikuuta 1991
22. tammikuuta 2001
167. 19. ”Äidit” ”The Mothers” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Laurence Heath
Rita Lakin
25. helmikuuta 1987 21. tammikuuta 1991
23. tammikuuta 2001
168. 20. ”Leikkaus” ”The Surgery” Gwen Arner Frank Furino
Laurence Heath
Rita Lakin
4. maaliskuuta 1987 28. tammikuuta 1991
24. tammikuuta 2001
169. 21. ”Autotalli” ”The Garage” Don Medford Laurence Heath
Rita Lakin
Dennis Turner
11. maaliskuuta 1987 4. helmikuuta 1991
25. tammikuuta 2001
170. 22. ”Häitä odotellessa” ”The Shower” Irving J. Moore Joanna Emerson
Laurence Heath
Rita Lakin
18. maaliskuuta 1987 11. helmikuuta 1991
26. tammikuuta 2001
171. 23. ”Mekko” ”The Dress” Gwen Arner Frank Furino
Laurence Heath
Rita Lakin
25. maaliskuuta 1987 18. helmikuuta 1991
29. tammikuuta 2001
172. 24. ”Äidin tyttö” ”Valez” Nancy Malone Laurence Heath
Rita Lakin
Dennis Turner
1. huhtikuuta 1987 25. helmikuuta 1991
30. tammikuuta 2001
173. 25. ”Alivuokralaisasunto” ”The Sublet” Don Medford Edward DeBlasio
Laurence Heath
Rita Lakin
8. huhtikuuta 1987 4. maaliskuuta 1991
31. tammikuuta 2001
174. 26. ”Tunnustus” ”The Confession” Irving J. Moore Laurence Heath
Rita Lakin
A.J. Russell
22. huhtikuuta 1987 11. maaliskuuta 1991
1. helmikuuta 2001
175. 27. ”Skandaali” ”The Affair” Don Medford Frank Furino
Laurence Heath
Rita Lakin
29. huhtikuuta 1987 18. maaliskuuta 1991
2. helmikuuta 2001
176. 28. ”Häähuoneen varjot” ”Shadow Play” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Laurence Heath
Rita Lakin
6. toukokuuta 1987 25. maaliskuuta 1991
5. helmikuuta 2001

Kahdeksas tuotantokausi (1987–1988)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# # Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Ensiesitys
Yhdysvalloissa
Esitykset
Suomessa
177. 1. ”Koettelemus, 1/2” ”The Siege – Part 1” Don Medford Edward DeBlasio 23. syyskuuta 1987 1. huhtikuuta 1991
6. helmikuuta 2001
178. 2. ”Koettelemus, 2/2” ”The Siege – Part 2” Don Medford Edward DeBlasio 30. syyskuuta 1987 8. huhtikuuta 1991
7. helmikuuta 2001
179. 3. ”Jälkipuinti” ”The Aftermath” Irving J. Moore Frank Furino 7. lokakuuta 1987 15. huhtikuuta 1991
8. helmikuuta 2001
180. 4. ”Ilmoitus” ”The Announcement” Don Medford Frank Furino 14. lokakuuta 1987 22. huhtikuuta 1991
9. helmikuuta 2001
181. 5. ”Sijaisäiti, 1/2” ”The Surrogate – Part 1” Nancy Malone James H. Brown
Barbara Esensten
28. lokakuuta 1987 29. huhtikuuta 1991
12. helmikuuta 2001
182. 6. ”Sijaisäiti, 2/2” ”The Surrogate – Part 2” Nancy Malone James H. Brown
Barbara Esensten
4. marraskuuta 1987 6. toukokuuta 1991
13. helmikuuta 2001
183. 7. ”Esivaalit” ”The Primary” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Jeff Ryder
18. marraskuuta 1987 13. toukokuuta 1991
14. helmikuuta 2001
183. 8. ”Vallan perijä” ”The Testing” Don Medford Edward DeBlasio
Jeff Ryder
25. marraskuuta 1987 20. toukokuuta 1991
15. helmikuuta 2001
185. 9. ”Juonittelua” ”The Setup” Harry Falk James H. Brown
Barbara Esensten
2. joulukuuta 1987 27. toukokuuta 1991
16. helmikuuta 2001
186. 10. ”Markkinat” ”The Fair” Don Medford James H. Brown
Barbara Esensten
9. joulukuuta 1987 3. kesäkuuta 1991
19. helmikuuta 2001
187. 11. ”Uudet pohatat” ”The New Moguls” Irving J. Moore Frank Furino
Jeff Ryder
23. joulukuuta 1987 10. kesäkuuta 1991
20. helmikuuta 2001
188. 12. ”Pelin rikkoja” ”The Spoiler” Nancy Malone Frank Furino
Jeff Ryder
30. joulukuuta 1987 17. kesäkuuta 1991
21. helmikuuta 2001
189. 13. ”Haastattelu” ”The Interview” Don Medford Edward DeBlasio
Jeff Ryder
6. tammikuuta 1988 24. kesäkuuta 1991
22. helmikuuta 2001
190. 14. ”Uusi imago” ”Images” Harry Falk Edward DeBlasio
Jeff Ryder
13. tammikuuta 1988 1. heinäkuuta 1991
23. helmikuuta 2001
191. 15. ”Kiväärin laukaus” ”The Rifle” Don Medford Frank Furino
Jeff Ryder
20. tammikuuta 1988 8. heinäkuuta 1991
26. helmikuuta 2001
192. 16. ”Rannerengas” ”The Bracelet” Irving J. Moore Frank Furino
Jeff Ryder
27. tammikuuta 1988 15. heinäkuuta 1991
27. helmikuuta 2001
193. 17. ”Varoitus” ”The Warning” Don Medford James H. Brown
Barbara Esensten
3. helmikuuta 1988 22. heinäkuuta 1991
28. helmikuuta 2001
194. 18. ”Adamin poika” ”Adam’s Son” Nancy Malone Edward DeBlasio
Jeff Ryder
10. helmikuuta 1988 29. heinäkuuta 1991
1. maaliskuuta 2001
195. 19. ”Skandaali” ”The Scandal” Irving J. Moore Frank Furino
Jeff Ryder
2. maaliskuuta 1988 5. elokuuta 1991
2. maaliskuuta 2001
196. 20. ”Oikeus ja kohtuus” ”The Trial” Ray Danton James H. Brown
Barbara Esensten
9. maaliskuuta 1988 12. elokuuta 1991
5. maaliskuuta 2001
197. 21. ”Kosinta” ”The Proposal” Don Medford Frank Furino
Jeff Ryder
16. maaliskuuta 1988 19. elokuuta 1991
6. maaliskuuta 2001
198. 22. ”Coloradolainen ruletti” ”Colorado Roulette” Irving J. Moore Edward DeBlasio
Jeff Ryder
30. maaliskuuta 1988 26. elokuuta 1991
7. maaliskuuta 2001

Yhdeksäs tuotantokausi (1988–1989)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# # Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Ensiesitys
Yhdysvalloissa
Esitykset
Suomessa
199. 1. ”Murtunut Krystle” ”Broken Krystle” Irving J. Moore James H. Brown
Barbara Esensten
David Paulsen
3. marraskuuta 1988 2. syyskuuta 1991
8. maaliskuuta 2001
200. 2. ”Soopelin kosketus” ”A Touch of Sable” Irving J. Moore David Paulsen
Ron Renauld
10. marraskuuta 1988 9. syyskuuta 1991
9. maaliskuuta 2001
201. 3. ”Jälleen kotona” ”She’s Back” Nancy Malone James H. Brown
Barbara Esensten
David Paulsen
1. joulukuuta 1988 16. syyskuuta 1991
12. maaliskuuta 2001
202. 4. ”Mystinen ruumis” ”Body Trouble” Dwight Adair Tita Bell
David Paulsen
Robert Wolfe
8. joulukuuta 1988 23. syyskuuta 1991
13. maaliskuuta 2001
203. 5. ”Alexiksen munaus” ”Alexis In Blunderland” Nancy Malone David Paulsen
Ron Renauld
15. joulukuuta 1988 30. syyskuuta 1991
14. maaliskuuta 2001
204. 6. ”Paljastavat kuvat” ”Every Picture Tells a Story” Bruce Bilson James H. Brown
Barbara Esensten
David Paulsen
22. joulukuuta 1988 7. lokakuuta 1991
15. maaliskuuta 2001
205. 7. ”Viimeinen varoitus” ”The Last Hurrah” Dwight Adair Tita Bell
David Paulsen
Robert Wolfe
5. tammikuuta 1989 14. lokakuuta 1991
16. maaliskuuta 2001
206. 8. ”Häät” ”The Wedding” Jerry Jameson Tita Bell
David Paulsen
Robert Wolfe
12. tammikuuta 1989 21. lokakuuta 1991
19. maaliskuuta 2001
207. 9. ”Lemmen paloa” ”Ginger Snaps” Kate Tilley David Paulsen
Clyde Ware
26. tammikuuta 1989 28. lokakuuta 1991
20. maaliskuuta 2001
208. 10. ”Murheita” ”Delta Woe” Dwight Adair Don Heckman
David Paulsen
2. helmikuuta 1989 4. marraskuuta 1991
21. maaliskuuta 2001
209. 11. ”Laivakauppoja” ”Tankers, Cadavers To Chance” Kate Tilley Roberto Loiederman
David Paulsen
9. helmikuuta 1989 18. marraskuuta 1991
22. maaliskuuta 2001
210. 12. ”Kovaa peliä” ”All Hands on Dex” Dwight Adair Don Heckman
David Paulsen
16. helmikuuta 1989 25. marraskuuta 1991
23. maaliskuuta 2001
211. 13. ”Vaarallista leikkiä” ”Virginia Reels” Bruce Bilson James H. Brown
Barbara Esensten
David Paulsen
23. helmikuuta 1989 2. joulukuuta 1991
26. maaliskuuta 2001
212. 14. ”Laskevan auringon talo” ”House Of The Falling Son” Alan Myerson David Paulsen
Ron Renauld
2. maaliskuuta 1989 9. joulukuuta 1991
27. maaliskuuta 2001
213. 15. ”Pojasta polvi paranee” ”The Son Also Rises” Ron Satlof Roberto Loiederman
David Paulsen
16. maaliskuuta 1989 16. joulukuuta 1991
28. maaliskuuta 2001
214. 16. ”Paljastuksia” ”Grimes And Punishment” Nancy Malone Tita Bell
David Paulsen
Robert Wolfe
23. maaliskuuta 1989 23. joulukuuta 1991
29. maaliskuuta 2001
215. 17. ”Isien pahat teot” ”Sins Of The Father” Bruce Bilson James H. Brown
Barbara Esensten
David Paulsen
30. maaliskuuta 1989 30. joulukuuta 1991
30. maaliskuuta 2001
216. 18. ”Todisteita” ”Tale Of The Tape” Dwight Adair Roberto Loiederman
David Paulsen
6. huhtikuuta 1989 6. tammikuuta 1992
2. huhtikuuta 2001
217. 19. ”Kaamea löytö” ”No Bones About It” Michael Lange Tita Bell
David Paulsen
Robert Wolfe
13. huhtikuuta 1989 13. tammikuuta 1992
3. huhtikuuta 2001
218. 20. ”Tuhlaajapojan paluu” ”Here Comes The Son” Jerry Jameson James H. Brown
Barbara Esensten
David Paulsen
27. huhtikuuta 1989 20. tammikuuta 1992
4. huhtikuuta 2001
219. 21. ”Menneisyyden haamut” ”Blasts From The Past” David Paulsen Tita Bell
David Paulsen
Robert Wolfe
4. toukokuuta 1989 27. tammikuuta 1992
5. huhtikuuta 2001
220. 22. ”Kadonneen aarteen metsästäjät” ”Catch 22” David Paulsen David Paulsen 11. toukokuuta 1989 3. helmikuuta 1992
6. huhtikuuta 2001
  • Jaksojen alkuperäiset esityspäivät on saatu Internet Movie Databasesta.
  • Jaksojen suomenkieliset nimet ja Suomen-esitysten ajankohdat on saatu Katso!-lehden (22–51/1984, 1–41/1985, 22–50/1986, 1–6/1988, 17–27/1989, 23–52/2000, 1–14/2001) ja Suomen Kuvalehden (30–52/1987, 27–44/1989, 35–52/1990, 1–52/1991, 1–5/1992) televisio-ohjelmasivuilta.