Luettelo Islannin nisäkkäistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo Islannin alueella tavatuista nisäkäslajeista. Lajit on ryhmitelty lahkoittain ja heimottain. Mukaan ei ole otettu sellaisia tarhakarkulaisia, jotka eivät ole muodostaneet Islantiin pysyvää kantaa.

  • (I) Istutettu - istutettu tai tarhauksesta villiytynyt vieraslaji, ihmisen alueelle tuoma laji
  • (S) Satunnainen harhailija - lajilla ei ole pysyvää kantaa Islannin alueella
  • (H) Hävinnyt - laji luokitellaan Islannista hävinneeksi
Pikkumetsähiiren uskotaan saapuneen Islantiin uudisasukkaiden mukana.
Lepakoita kulkeutuu Islantiin satunnaisesti kovien tuulten ja laivojen mukana.

Siipat (Vespertilionidae)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Naali on ainut Islantiin itsenäisesti levinnyt maanisäkäs. Sen uskotaan eläneen saarella viimeisimmästä jääkaudesta asti.
Jääkarhuja saapuu Islantiin silloin tällöin ajojäätä pitkin, mutta niille ei ole tarpeeksi merijäätä hylkeiden metsästykseen kannan vakiintumiseksi.
  • Mursu (Odobenus rosmarus) (S)
Poroja tuotiin Islantiin 1700-luvulla Norjasta.
  • Poro (Rangifer tarandus) (I)
Tavatuista hyljelajeista halli ja kirjohylje lisääntyvät Islannissa.
Ryhävalaita nähdään Islannin vesillä lähinnä kesällä, mutta jotkin yksilöt pysyvät alueella ympäri vuoden.
Valkokuonodelfiini on Islannin yleisin delfiinilaji.
  • Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder (toim.): Mammal Species of the World, 3rd edition Bucknell.edu. 2005. Bucknell University: Johns Hopkins University Press. Viitattu 2.6.2020. (englanniksi) (tieteelliset nimet ja luokittelu)
  • Suomen Lajitietokeskus Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Viitattu 2.6.2020. (lepakoiden suomenkieliset nimet)