Ljungaverk

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tehdasyhdyskuntaa 1980-luvulla.

Ljungaverk on vajaan tuhannen asukkaan teollisuusyhdyskunta Ången kunnassa Ruotsin Medelpadissa, Norlannin pääalueella. Ljunganjoen laaksossa noin 23 kilometriä kuntakeskus Ångestä itäkaakkoon sijaitseva Ljungaverk on vuodesta 2015 kuulunut Ljungaverk ja Fränstan taajamaan.

Ljungaverk oli 1910-luvulta 1990-luvulle tunnettu Kemanobel-yhtiön superfosfaattitehtaasta, joka käynnistyi vuonna 1912 omistajanaan Kemanobelin edeltäjä Stockholms Superfosfat Fabriks AB. Se rakensi ensin Hångstafalleniin vesivoimalan ja sitten sen lähelle paljon sähköenergiaa vaativan lannoitetehtaan. Ljungaverkiä on kutsuttu ”Ruotsin kemianteollisuuden kehdoksi”.[1]

Toisen maailmansodan aikana Ljungaverkissä valmistettiin raskasta vettä sekä natsi-Saksan että Yhdysvaltojen ydinasehankkeisiin[2].

1990-luvulla superfosfaattitehdas suljettiin, mutta paikkakunnalla on vielä pientä tuotantotoimintaa. Nykyisin koko Ången kunnan suurin yksityinen työnantaja on Ljungaverkissä 130 ihmistä työllistävä Permascand AB, joka valmistaa kemianteollisuuden tarvitsemia elektrodeja ja muita sähkökemiallisen teollisuuden tarvitsemia tuotteita[3]. Vuonna 1979 Ljungaverkiin perustettiin Kemanobelin ja suomalaisen Teknolonin puoliksi omistama kemianyritys Teknoscand AB, joka valmisti teflon- ja lujitemuovitekniikkaa yhdistäviä kemianteollisuuden laitteita[4][5]. Teknolonin omistaja Gary Sundberg työskenteli 1980-luvun alussa itsekin Ljungaverkissä, mukanaan perheensä ja vastasyntynyt tyttärensä, josta tuli laulaja-lauluntekijä Chisu[6].

  1. Persson, Bertil: Ljungaverk - den svenska kemiindustrins vagga Industrisamhällets kulturarv i Västernorrland. 2002. Arkistoitu 12.8.2010. Viitattu 9.8.2023.
  2. Edfast, Stig: Tungt vatten till kärnvapen tillverkades i Ljungaverk Sveriges Radio. 10.7.2015. Viitattu 9.8.2023.
  3. Providing electrochemical solutions for global green transition permascand.com. Viitattu 9.8.2023.
  4. Kärhä, Vesa: Edelläkävijä Suomen muoviteollisuutta perustamassa - Gary Sundberg 80 vuotta plastics.fi. 18.11.2021. Viitattu 9.8.2023.
  5. Puoliksi suomalainen teflon-yritys alkaa Ruotsissa. Helsingin Sanomat, 13.03.1979, s. 27. Näköislehti (maksullinen).
  6. Mattila, Ilkka: Ota kyytiin, Chisu! Helsingin Sanomat. 6.10.2011. Arkistoitu 10.10.2011. Viitattu 9.8.2023.