Liimapuu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liimapuita

Liimapuu on puusta tehdyistä pituussuuntaisesti tai ristikkäin (CLT) asetetuista rimamaisista lamelleista tai laudoista yhteenliimaamalla valmistettu elementti. Liimapuuta käytetään rakennusteollisuudessa, sekä jonkin verran huonekaluteollisuudessa. Suomessa rakentamiseen käytettävä liimapuu on havupuuta, lähes aina mäntyä. Huonekaluteollisuus käyttää useampia puulajeja.

Liimapuulevy on lautaa muistuttava massiivinen puumateriaali. Se tehdään puristamalla liimattuja rimoja tai kapeita lautoja toisiinsa, minkä jälkeen levy höylätään tai hiotaan joko käsin tai koneellisesti tasaiseksi. Liimapuulevy eroaa vanerista sikäli, että vanerissa on päällekkäisiä yhteen liimattuja puuviilulevyjä, liimapuussa taas vierekkäin toisiinsa liimattuja puukappaleita. Liimapuulevy on halvempaa kuin vastaavankokoinen lautamateriaali, sillä materiaalina voidaan käyttää mitoiltaan pienempää puutavaraa. Lisäksi liimapuulevyn etuna on, että se ei vääntyile kosteuden muutosten seurauksena yhtä paljon kuin leveä lauta, mikäli levy on liimattu niin, että puun ydinpuoli on vuoroittaisissa rimoissa tai laudoissa levyn eri puolilla.

Liimapuulevyn käyttö on yleistä huonekaluteollisuudessa ja tarve-esineiden tuotannossa.

Liimapuupalkki on lähinnä rakennusmateriaalina käytetty runkorakennemateriaali. Sitä käytetään usein jänneväleiltään suhteellisen suurien tilojen, kuten hallien tai kirkkojen vaakarakenteissa. Lisäksi liimapuupalkkeja käytetään usein siltarakentamisessa ja jopa laivanrakennuksessa. Liimapuupalkin etuna on vähäinen kosteuden muutoksista ja rakenteen jännityksistä aiheutuva vääntyily tai halkeilu verrattuna yhdestä puusta sahattuun massiiviseen palkkiin tai hirteen.

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.