Leninin patsas (Kotka)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matti Varik, Leninin patsas, 1979.

Kotkassa sijaitseva Leninin patsas on Vladimir Leninin muistomerkki, jonka on veistänyt virolainen kuvanveistäjä Matti Varik. Patsas paljastettiin 26. elokuuta 1979 ja se oli lahja Tallinnan ystävyyskaupungilta.[1] Patsas on rintakuva ja korkeudeltaan yli kaksi metriä. Materiaaleina on käytetty pronssia ja graniittia.[1] Patsas sijaitsi Kotkan keskustassa Kotkansaarella sen länsiosassa pienessä Pohjoispuistokadun puistikossa[2]. Leninin uskotaan yöpyneen puiston varrella olleessa puutalossa 1900-luvun alussa.[1] Kotkan kaupunki päätti siirtää patsaan maakuntamuseoon vuonna 2022. Kunnalle tehdyissä aloitteissa esitettiin, että patsas tulisi siirtää, koska se loukkaa Neuvostoliiton sotarikoksien uhreina menehtyneiden ihmisten muistoa.[3]

Patsashanke sai alkunsa Neuvostoliiton poliittisen johdon luvattua patsaan Kotkaan, tämän jälkeen Kotkan ystävyyskaupunki Tallinna määrättiin lahjoittamaan se.[4] Patsaan paljastajana toimi Neuvostoliiton suurlähettiläs Vladimir Sobolev, joka piti myös puheen, jossa kehuttiin Suomen ja Neuvostoliiton hyviä suhteita. Kotkan kaupungin puolelta patsaan vastaanotti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Arvi Forss. Luovutuspuheen piti Neuvosto-Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri Karl Vaino. Tilaisuuteen oli kutsuttu vieraiksi muun muassa Puolan, Itä-Saksan ja Tšekkoslovakian suurlähettiläät sekä Kymen läänin maaherra Erkki Huurtamo.[5] Patsas on joutunut 1980-luvulla vandalismin kohteeksi, jolloin sitä on värjätty punaisella maalilla.[1]

Suomessa oli Leninin patsaita julkisissa ulkotiloissa Kotkan lisäksi Turussa. Näiden lisäksi Tampereella patsaita on kaksi sisätiloissa Lenin-museossa.[1]

Leninin puuttuva käsivarsi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Krzysztof Bednarskin veistos Leninin puuttuva käsivarsi, 1995.

Vuonna 1995 osana Port of Kotka -taidenäyttelyä patsaan lähelle paljastettiin puolalaisen kuvanveistäjä Krzysztof Bednarskin veistos Leninin puuttuva käsivarsi.[1] Veistoksen käsivarsi näytti tietystä kulmasta katsoen yhdistyvän Leninin patsaaseen. Materiaaleina on käytetty pronssia ja graniittia.[1] Myös tämä teos poistettiin paikalta lokakuussa 2022.[6]

  1. a b c d e f g Tieaho, Matti: Lenin on tuunauksen pioneerityö 26.8.2009. Kymen Sanomat. Arkistoitu 3.9.2009. Viitattu 12.11.2009.
  2. Eija Anttila: Kotkan valtuusto päätti 100-vuotisjuhlakokouksessaan Leninin puiston nimeämisestä Kymensuu. 25.05.2022. Viitattu 9.8.2023.
  3. Kivimäki, Petri & Rautama, Heini: Suomen viimeinen iso Lenin-patsas poistuu katukuvasta Yle uutiset. 14.6.2022. Viitattu 14.6.2022.
  4. Krautsuk, Satu: Propagandafilmit tuovat neuvostonostalgiaa Kotkaan 15.5.2009. YLE Kymenlaakso. Viitattu 12.11.2009.
  5. Koski, Juha: Yli 3000 katsoi Leninin paljastuksen 21.8.2009. DuoKymi. Arkistoitu 7.3.2016. Viitattu 12.11.2009.
  6. Piiloon kärrätyn Leninin “tupakkakäden” ivaava viesti meni monelta ohi – taiteilija kertoo, miten hänen teostaan pitäisi tulkita Yle Uutiset. 5.10.2022. Viitattu 8.7.2023.