Lapset auringon alla

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lapset auringon alla
Kirjailija Miki Liukkonen
Kansitaiteilija Jussi Karjalainen
Genre kehitysromaani[1]
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2013
Sivumäärä 445
ISBN 978-951-0-39875-3
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Lapset auringon alla on Miki Liukkosen vuonna 2013 ilmestynyt romaani.[1][2] Se on Liukkosen esikoisromaani, jota ennen häneltä oli ilmestynyt kaksi runokokoelmaa.[3] Lapset auringon alla oli ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi.[4]

Romaani koostuu kahdesta osasta. Niistä ensimmäinen keskittyy ökyrikkaan Jonas Auerin elämään, jossa keskeisessä roolissa ovat nautintojen ohella erilaiset taidehankkeet. Hänen vierailullaan Keltaisen värin messuilla on merkittävä vaikutus kirjan tapahtumiin. Teoksen toisessa osassa puolestaan kerrotaan Auerin pojan Henry Guardueci-Auerin kasvutarina. Hän innostuu musiikista ja kiinnostuu lento-onnettomuudessa surmansa saaneen isänsä jättämästä perinnöstä sekä salaperäisestä uuszeniläisyydestä.[1][5]

Lapset auringon alla sisältää viittauksia muun muassa Michel Houellebecqin kirjoihin.[6] Siinä on myös metafiktiivisiä aineksia, joista eräs esimerkki on Auer-kertomuksen käsikirjoitukseen parannuksia peräänkuuluttava kustannustoimittaja.[5]

  1. a b c Lapset auringon alla Jyu.finna.fi. 2023. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.8.2023.
  2. Lapset auringon alla WSOY.fi. WSOY. Viitattu 7.8.2023.
  3. Petäjä, Jukka: Haiku-humala kieppuvan avaruuden alla Helsingin Sanomat. 10.11.2013. Sanoma Media Finland. Viitattu 7.8.2023.
  4. Salonen, Heljä: ”En mene lenkille, menen baariin” – ja sitten Miki Liukkonen, 32, lähes kuoli viinaan Iltalehti. 30.9.2021. Alma Media. Viitattu 7.8.2023.
  5. a b Komu, Eija: Miki Liukkonen: Lapset auringon alla Savon Sanomat. 19.11.2013. Keskisuomalainen Oyj. Viitattu 7.8.2023.
  6. Malinen, Aleksi: Lapset auringon alla Porin ylioppilaslehti. 18.12.2013. Porin ylioppilasyhdistys Pointer ry. Viitattu 7.8.2023.