Kylylahden kaivos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kylylahden kaivos on Suomen entinen kaivos, joka sijaitsi Polvijärvellä kilometrin päässä Polvijärven kirkonkylästä Kaaville päin. Louhinta kaivoksessa päättyi 15. marraskuuta 2020, ja viimeiset malmierät nostettiin maan pinnalle 19. marraskuuta samana vuonna. Kaivos ylitti toiminta-aikanaan odotukset tuotannon määrässä.[1]

Kaivoksesta louhittiin kuparia, kobolttia, nikkeliä, sinkkiä ja kultaa. Malmin louhinta tapahtui maanalaisesti. Kaivoksesta louhittiin vuosittain noin 550 000 tonnia malmia, joka kuljetettiin rikastettavaksi Kaavin Luikonlahdessa sijaitsevalle rikastamolle.

Kaivoksen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivoksen perusti Kylylahti Copper Oy, joka oli australialaisen Altona Mining Ltd:n suomalainen tytäryhtiö. Rakentamistyöt alkoivat syksyllä 2010. Ensimmäinen 700 metriä pitkä vinotunneli valmistui keväällä 2011.[2] Täyden kapasiteetin tuotanto oli suunnitelmien mukaan käynnissä kesällä 2012. Ruotsalainen monimetalliyhtiö Boliden AB osti Kylylahden kaivoksen kesällä 2014, ja se operoi kaivosta tuotannon päättymiseen saakka.[3] Enimmillään kaivos ja rikastamo työllistivät Bolidenilla noin 130 henkeä, ja tuotannon loppuvaiheessakin noin 92. Lisäksi tuotanto työllisti noin 100 henkilöä urakoitsijoiden kautta.[4]