Kuopion kaupunginkirjasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuopion kaupunginkirjasto
Kuopion kaupunginkirjaston pääkirjasto lokakuussa 2021.
Kuopion kaupunginkirjaston pääkirjasto lokakuussa 2021.
Sijainti Kuopio
Koordinaatit 62.89294°N, 27.68666°E
Tyyppi kaupunginkirjasto, maakuntakirjasto
Kokoelman koko Laskua 595 778 (2020)[1]
Lainauksia vuodessa Laskua 1 721 490 (2020)[1]
Budjetti Laskua 6,5 mij. euroa (2020)[1]
Johtaja Päivi Savinainen (kirjastotoimenjohtaja)[2]
Työntekijöitä Laskua 79,30 (2020)[1]
Kotisivut

Kuopion kaupunginkirjasto on vuonna 1872 perustettu Kuopiossa sijaitseva kirjasto. Vuodesta 1967 lähtien kirjasto oli myös silloisen Kuopion läänin alueellinen keskuskirjasto ja toimii ennen vuotta 2018 Pohjois-Savon maakuntakirjastona. Vuodesta 2018 alkaen kirjastolla on Etelä- ja Pohjois-Savon kirjastojen alueellinen kehittämistehtävä.[3][4] Maakuntakokoelmassa on myös paikallisten kirjailijoiden käsikirjoituksia.

Tilastoja - koronapandemia näkyi vuonna 2020

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2020 Kuopion kaupunginkirjastoon kuului Kuopion pääkirjaston ohella 13 sivutoimipistettä (sisältäen ostopalveluna mukana olevan Kaavin kirjaston ja Tuusniemen kirjaston) sekä yhden laitoskirjaston. Koronaviruspandemia vaikutti huomattavasti kirjaston toimintaa supistavasti. Kirjaston kokoelman kappalemäärä pieneni vuonna 2020 jonkin verran edellisvuodesta (muun muassa aikusten kauno- ja tietokirjallisuuden aineiston poiston myötä), mutta samalla esimerkiksi lasten kauno- ja tietokirjojen määrä kasvoi. Kirjastoa käytti 37 251 lainaajaa, joka oli noin 10 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Fyysisten kirjastokäyntien määrä pieneni edellisvuoden 1,3 miljoonasta noin 900 000 käyntiin; toisaalta verkkokäyntien määrä kasvoi lähes 160 000:lla runsaaseen 900 000:een. Koronapandemian aiheuttamista rajoituksista ja suosituksista huolimatta kirjastosta tehtiin yli 1,7 miljoonaa lainaa vuonna 2020. Aukiolotunteja kohden lainausten määrä lisääntyi kymmenisen prosenttia. E-aineiston hankinta ja käyttö lisääntyi tuntuvasti, esimerkiksi e-kirjoja lainattiin kuitenkin vasta noin 35 000 kertaa.[1]

Kuopion pääkirjasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopion pääkirjaston rakennus on arkkitehti Matti Hakalan suunnittelema ja se valmistui vuonna 1967.[5] Tätä ennen kirjasto sijaitsi samoissa tiloissa Kuopion museon kanssa. Keväällä 2021 valmistui arkkitehtien Aki Davidsson ja Jaana Tarkela suunnittelema Hila-uudisrakennus Kuopion museon ja kirjastotalon väliin. Tämä osaltaan yhdistää pääkirjaston ja museon jälleen, ja on nimetty kulttuuriperintöä vaalivaksi Kantti-kortteliksi.[6][7]

Näytä koordinaatit OSM-kartalla
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa

Kuopion kaupunginkirjastoon kuuluu pääkirjasto, 13 lähikirjastoa ja 3 kirjastoautoa. Kuopion kaupunginkirjasto tuottaa myös Kaavin ja Tuusniemen kuntien lähikirjastopalvelut ja Niuvanniemen oikeuspsykiatrisen sairaalan laitoskirjaston palvelut. Kaupunginkirjastoon kuuluu myös aineiston kotikuljetuspalvelu Kirjoja kotiin.[8] Kuopion kaupunginkirjaston toimipisteitä olivat toukokuussa 2021:

Kirjaston toimi-
pisteen nimi
Kunta Osoite Koordinaatit Kuva Lisätietoja (www-sivu)
Juankosken kirjasto Kuopio Juankoskentie 26, 73500 Juankoski 63.06497°N, 28.32834°E Juankosken lähikirjasto
Jynkän kirjasto Kuopio Maitotie 2, 70780 Kuopio 62.85543°N, 27.64232°E Jynkän lähikirjasto
Kaavin kirjasto Kaavi Kaavintie 24 B, 73600 Kaavi 62.9749°N, 28.4879°E Kaavin kirjasto
Karttulan kirjasto Kuopio Kissakuusentie 20, 72100 Karttula 62.89768°N, 26.96761°E Karttulan lähikirjasto
Kirjastoauto Aulis Kuopio Maaherrankatu 12, 70100 Kuopio Kirjastoauto Aulis
Kirjastoauto Elina Kuopio Maaherrankatu 12, 70100 Kuopio Kirjastoauto Elina
Koillis-Savon kirjastoauto Kuopio Juankoskentie 26, 73500 Juankoski Koillis-Savon kirjastoauto
Kuopion pääkirjasto Kuopio Maaherrankatu 12, 70100 Kuopio 62.89294°N, 27.68666°E Pääkirjasto
Kurkimäen kirjasto Kuopio Kurkimäentie 455, 71480 Kurkimäki 62.7814°N, 27.4873°E (uudisrakennus
kesällä 2021)
Kurkimäen lähikirjasto
Maaningan kirjasto Kuopio Keskusraitti 3, 71750 Maaninka 63.15521°N, 27.30113°E Maaningan lähikirjasto
Neulamäen kirjasto Kuopio Juontotie 6, 70150 Kuopio 62.88384°N, 27.61266°E Neulamäen lähikirjasto
Nilsiän kirjasto Kuopio Ukko-Paavontie 15, 73300 Nilsiä 63.20327°N, 28.08855°E Nilsiän lähikirjasto
Puijonlaakson kirjasto Kuopio Mailatie 2, 70200 Kuopio 62.90223°N, 27.64965°E Puijonlaakson lähikirjasto
Pyörön kirjasto Kuopio Jalkasenkatu 3, 70820 Kuopio 62.83910°N, 27.64224°E Pyörön lähikirjasto
Riistaveden kirjasto Kuopio Vaarutie 1, 71160 Riistavesi 62.91355°N, 28.16218°E Riistaveden lähikirjasto
Tuusniemen kirjasto Tuusniemi Keskitie 34-38, 71200 Tuusniemi 62.8115°N, 28.4879°E Tuusniemen lähikirjasto,
Tuusniemen kirjasto,
Tuusniemen kirjasto
Vehmersalmen kirjasto Kuopio Vehmersalmenkatu 27, 71310 Vehmersalmi Vehmersalmen lähikirjasto
  1. a b c d e Tilastohaku: Kuopion kaupunginkirjasto kirjastot.fi. Viitattu 13.5.2021.
  2. Pääkirjasto Kuopion kaupunginkirjasto, kuopio.finna.fi. Viitattu 13.5.2021.
  3. Kehittämistehtävää hoitavat kirjastot kirjastot.fi. Viitattu 1.4.2018.
  4. 660/2017 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yleisistä kirjastoista Finlex, finlex.fi. Viitattu 13.5.2021.
  5. Kuopion kaupunginkirjasto arksavo.fi. Viitattu 13.5.2021.
  6. Aulikki Elo: Hila voitti arkkitehtuurikilpailun: Näin kirjasto ja museo yhdistetään Savon Sanomat, savonsanomat.fi. 23.2.2017. Viitattu 13.5.2021.
  7. Uudistuneet Kuopion museo ja kirjasto Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 13.5.2021.
  8. Pääkirjasto Kuopion kaupunginkirjasto, kuopio.finna.fi. Viitattu 13.5.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]