Kuninkaansaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo helsinkiläisestä saaresta, mutta myös Rautalammilla on Kuninkaansaari. Kuninkaansaari on myös kirja.
Kuninkaansaari

Kuninkaansaari etelästä

Muut nimet
Kungsholmen
Sijainti
Kartta
Kuninkaansaari ja sinne Vallisaaresta johtava maapenger

Kuninkaansaari (ruots. Kungsholmen) on Helsingin edustalla oleva saari, joka sijaitsee Santahaminan ja Valli­saaren välissä ja on yhdistetty maa­penkerellä Valli­saareen. Saaren omistaa Metsähallitus, joka on luovuttanut sen vuokralle Puolustusvoimille.[1] Vuonna 2008 Puolustusvoimat luopui saaresta, ja sen siivoaminen siviilikäyttöön aloitettiin. [2] Saaren yleisökäyttö alkoi keväällä 2016.[3]

Saaren nimenä on vanhoissa kartoissa ollut muiden muassa Bockholmen (1640-luvulla), Båck-Hollmen (1775) ja KungsHolmen (1778). Viimeksi mainittu nimi tuli käyttöön Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n vierailtua Suomenlinnassa vuonna 1775. Vuodesta 1855 ruotsinkielinen nimi on ollut nykyisessä muodossa. Suomalaisena käännösnimenä oli 1920-luvulla käytössä Kuningassaari ja 1940-luvulta lähtien Kuninkaansaari.[4]

Kuninkaansaari on kuulunut Helsingin sisääntuloväyliä vartioineiden linnoitussaarten ketjuun. Linnoittamista alettiin vahvistaa, kun Suomi liitettiin Venäjään vuosien 1808–1809 sodan seurauksena.[1]

Kokonaisuuteen Vallisaari–Suomenlinna–Kuninkaansaari kuuluvalle saariryhmälle on luotu hoitosuunnitelma. Alue on valtakunnallisesti merkittävää maisema-aluetta.

Saarten käyttöä pohtineen työryhmän ehdotus julkistettiin maaliskuussa 2013. Työryhmän näkemyksen mukaan saaria on pyrittävä kehittämään niin, että ne avataan vaiheittain virkistys- ja ulkoilukäyttöön, ja matkailua niillä kehitetään hyödyntäen saarten kulttuuri- ja sotahistoriaa, luontoa ja yhteyttä Suomenlinnan maailmanperintökohteeseen. [5]

Kuninkaansaari avautui yhdessä Vallisaaren kanssa virkistyskäyttöön keväällä 2016.[3] Vallisaareen, josta pääsee kävellen Kuninkaansaareen, kulkee kesäisin (1.5.–30.9.) yhteysvene Kauppatorilta tunnin välein.[6]

  1. a b Kymen sanomat (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Puolustusvoimien saarten muuttaminen siviilikäyttöön hidasta[vanhentunut linkki]
  3. a b Vallisaaren ja Kuninkaansaaren kehittäminen - www.metsa.fi www.metsa.fi. Viitattu 22.6.2016.
  4. Olavi Terho ym. (toim.): Helsingin kadunnimet, s. 230–231. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, 1970, Helsinki.
  5. Työryhmän esityksen esittely, (Arkistoitu – Internet Archive) Valtioneuvoston tiedote, viitattu 24.3.2013
  6. Aavalines Verkkoportaali :: Kauppatori - Vallisaari www.aavalines.fi. Arkistoitu 10.8.2017. Viitattu 10.8.2017.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.