Kulttuuriympäristökasvatus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kulttuuriympäristökasvatus on kasvatuksen osa-alue, jonka avulla edistetään ympäristön kulttuuristen merkitysten tunnistamista, arvioimista ja arvostamista. Se tukee ympäristösuhteen ja kulttuuri-identiteetin muodostumista ja kulttuuristen oikeuksien toteutumista.

Kulttuuriympäristökasvatuksen tavoitteena on edistää ympäristön kulttuuristen merkitysten tunnistamista, arvioimista ja arvostamista. Se tukee ympäristösuhteen ja kulttuuri-identiteetin muodostumista. Myös kulttuuristen oikeuksien toteuminen on osa kulttuuriympäristökasvatuksen periaatteita [1]. Kulttuuriympäristökasvatus auttaa myös tulkitsemaan rakennuksia kysymällä miksi ja miten ne on rakennettu ja mitä ne voivat menneisyydestä kertoa. Rakennusperinnön ymmärtämisen avulla tuetaan etenkin lapsia ja nuoria vastuulliseen aikuisuuteen ja lisätään kykyä ottaa kantaa ympäristön suunnitteluun.[2]

Kulttuuriympäristökasvatus on käsitteenä alisteinen ympäristökasvatukselle. Se liittyy käsitteenä myös kestävän kehityksen kasvatukseen, jonka yksi ulottuvuus on kulttuurisesti kestävä kehitys. Lähikäsitteitä kulttuuriympäristökasvatukselle ovat mm. kotiseutukasvatus, kulttuurisesti kestävä kasvatus sekä kulttuuriperintökasvatus. Arkkitehtuurikasvatus[3] on kulttuuriympärisökasvatuksen osa-alue.

Kulttuuriympäristökasvatusta toteuttavat useat tahot kuten päiväkodit, koulut ja oppilaitokset, museot, kerhot ja vapaat harrastusryhmät sekä erilaiset yhdistykset ja verkostot. Kulttuuriympäristökavatuksen alalla toimivia järjestäytyneitä tahoja ovat mm. Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry. ja Suomen Ympäristökasvatuksen seura ry.,

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]