Kolmiliitto (1668)

Kolmiliitto oli Englannin, Ruotsin ja Alankomaiden kesken laadittu sopimus, joka laadittiin vastauksena Ranskan tekemille Espanjan Alankomaiden ja Franche-Comtén miehityksille. Kolmiliitto sisälsi sopimuksen puolustusliitosta, sitoumuksen velvoittaa Espanja ja Ranska tekemään rauha sekä erinäisiä salalausekkeita, jotka sisälsivät sovittelun Espanjan ja Portugalin välisen sodan päättämisestä ja rauhan täytäntöönpanosta tarvittaessa sotilaallisin voimin. Sopimus allekirjoitettiin toukokuussa 1668.

Kolmiliitto oli lyhytaikainen, koska sekä Ruotsi että Englanti tukivat Ranskaa Ranskan–Hollannin sodan alkaessa neljä vuotta myöhemmin, mutta se merkitsi hetkeä, jolloin Englanti ja hollantilaiset näkivät Ranskan yhteisenä uhkana. Tämä teki siitä suurliiton edeltäjän, joka taisteli vuosien 1688–1697 Yhdeksänvuotisessa sodassa ja vuosien 1701–1714 Espanjan perimyssodassa.

Taustaa

Osana vuoden 1659 Pyreneiden rauhansopimusta, Ranskan Ludvig XIV meni naimisiin espanjalaisen Filip IV:n vanhimman tyttären, Maria Theresan, kanssa. Lähes vuosisadan kestäneen konfliktin aiheuttamasta heikkenemisestä huolimatta Espanjan valtakunta säilyi valtavana maailmanlaajuisena liittovaltiona. Estääkseen Espanjan siirtymisen Ranskalle, Maria Theresa luopui perintöoikeuksistaan ​​ja vastineeksi Louisille luvattiin 500 000 kultaécun myötäjäiset, joita ei kuitenkaan koskaan maksettu.

Vuonna 1661 Ranskan valtiovarainministeri Jean-Baptiste Colbert väitti, että talouskasvu edellytti Espanjan Alankomaiden ja Antwerpenin sataman hallintaa. Tämä antaisi Ranskalle määräysvallan omassa vientikaupassaan, jota sillä hetkellä hallitsi Alankomaiden tasavalta. Tämä merkitsi kuitenkin konfliktia Espanjan, Leopold I:n ja hollantilaisten kanssa. Vuoden 1648 Münsterin rauha, joka vahvisti itsenäisyyden Espanjasta, sulki Scheldtin suiston, sulki Antwerpenin ja teki Amsterdamista Luoteis-Euroopan rikkaimman kauppakaupungin. Rauhansopimuksesta kiinnipitäminen oli Alankomaiden prioriteetti.

Vuoteen 1663 mennessä Ludvig XIV oli päätynyt siihen tulokseen, että Alankomaiden parlamentti ei koskaan suostuisi vapaaehtoisesti myönnytyksiin, ja alkoi suunnitella alueen valtaamista.[4] Vuoden 1662 Ranskan ja Hollannin Pariisin sopimuksen mukaisesti Ranska osallistui Toiseen Englannin–Hollannin sotaan heinäkuussa 1665.

Syyskuussa 1665 Filip kuoli jättäen nelivuotiaan poikansa Kaarle II:n Espanjan kuninkaaksi ja leskensä Maria Annan sijaishallitsijaksi. Ludvig XIV väitti myötäjäisten maksamattomuuden vuoksi, että Maria Theresan luopuminen oli pätemätön ja että Maria Theresan oikeudet lankesivat hänelle Jus Devolutionis -lain nojalla. Ludvig XIV nojautui tähän lakiin vaatiakseen suuren osan Espanjan Alankomaista. Huhtikuussa 1666 Kaarlen sisar Margareeta Teresia meni naimisiin Leopold I:n kanssa; tämä tarkoitti, että Leopold I perisi Kaarlen kuoleman jälkeen koko Espanjan valtakunnan.

Neuvottelut Englannin ja Hollannin sodan lopettamisesta aloitettiin Bredassa toukokuussa 1667. Ludvig XIV käynnisti vallansiirtosodan 24. toukokuuta ja syyskuuhun mennessä hänen joukkonsa olivat miehittäneet suuren osan Espanjan Alankomaista. Toukokuun 27. päivänä tehty Madridin sopimus päätti vuosien 1654–1660 Englannin ja Espanjan sodan ja Englanti suostui toimimaan välittäjänä Portugalin restauraatiosodan lopettamiseksi vastineeksi kaupallisista myönnytyksistä. Hollannin Medwayn hyökkäys kesäkuussa pakotti Englannin allekirjoittamaan Bredan sopimuksen 31. heinäkuuta ja neuvottelut yhteisestä rintamasta Ranskaa vastaan aloitettiin.

Ehdot

Kolmiliitto sisälsi kolme erillistä elementtiä; puolustusliitto, takuu vallankaappaussodan lopettamisesta ja salaiset lausekkeet. Espanja oli osittain vastuussa sodasta järjestämällä vuonna 1666 avioliiton Leopold I:n ja Margareeta Teresian välillä, joten sen oli vastattava osasta kustannuksista. Sopimuksen mukaan Ranska vetäytyisi Espanjan Alankomaista, mutta saisi pitää Lillen, Armentièresin, Berguesin, Douai Tournain, Oudenaarden, Courtrain, Veurnen, Binchen, Charleroin ja Athin.

Kolmiliitto takasi sen, että Espanja noudattaa määräyksiä salaisella lausekkeella, joka velvoitti sen lopettamaan sodan Portugalia vastaan. Kun Ludvig XIV selvästi valmisteli toimia, toinen lauseke sitoutti pakottamaan Ranskan takaisin vuoden 1659 rajoihinsa, jos se jatkaisi sotaa. Allekirjoituksen ehtona Ruotsi vaati 480 000 riikintaalerin korvausta kuluista, jotka aiheutuivat sen yrityksestä valloittaa Bremen vuonna 1666, ja jonka se väitti hyödyttävän Espanjaa. Hollantilaiset ja englantilaiset kieltäytyivät maksamasta ja siirsivät velvoitteen Espanjalle; Ruotsi allekirjoitti pitkittyneiden keskustelujen jälkeen 5. toukokuuta sopimuksen, joka kokosi yhteen Itämeren ja Pohjanmeren kolme suurvaltaa.

Jälkiseuraukset

Ranskan joukot saapuivat Franche-Comtéen 5. helmikuuta; kaksi viikkoa myöhemmin sen valloitus oli valmis ja Ludvig XIV päätti tehdä rauhan.[23] Huhtikuussa Ludvig XIV tapasi Englannin ja Hollannin edustajia Saint-Germain-en-Layessa sopiakseen ehdoista, joita käytettiin Aix-la-Chapellessa toukokuussa. Artiklassa 6 hollantilaiset ja englantilaiset sitoutuivat panemaan ne täytäntöön, jos Espanja ei noudata sitä. Tämä kuvastaa Ranskan vastaisen liiton "salaista" lauseketta. Todellisuudessa Englanti ei tukenut sotaa Espanjan kanssa Ranskan tai hollantilaisten puolesta, varsinkaan ottaen huomioon vuoden 1667 Madridin sopimuksen kaupalliset ehdot. Lisäksi kuninkaallinen laivasto ei ollut sellaisessa tilassa, että se voisi käydä sotaa.

Lyhyellä aikavälillä eriävät intressit heikensivät kolmiliittoa. Alankomaiden Johan de Witt ja Englannin Kaarle II näkivät kolmiliiton keinona parantaa neuvotteluasemiaan Ludvig XIV:n kanssa, mikä oli ristiriidassa molempien maiden sisäisen, voimakkaasti Ranskan vastaisen mielipiteen kanssa. Lisäksi englantilaiset olivat mieluummin rauhan kuin hollantilaisten puolella ja tätä myötä ratkaisemattomat kaupalliset kiistat johtivat kolmanteen Englannin–Hollannin sotaan. Ruotsille se tarjosi mahdollisuuden syrjäyttää alueelliset kilpailijansa Tanskan ja Norjan Alankomaiden ensisijaisena liittolaisena Itämerellä ja lopettaa vuoden 1656 Elbingin sopimuksessa määrätyt myönnytykset.

Tämä tarkoitti kuitenkin pitkäaikaisen Ranskan ja Hollannin liiton loppua ja ensimmäistä askelta Ranskan vastaisen liittouman luomisessa, joka jatkui Espanjan perimyssodan loppuun saakka vuonna 1714. Vuosina 1668–1674 parlamentti äänesti suurista summista kuninkaallisen laivaston vahvistamiseksi ja englantilainen diplomatia alkoi keskittyä Espanjan, Alankomaiden, Ranskan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan sijasta Ruotsiin, Brandenburgiin ja Tanskaan.

De Witt toivoi, että kolmoisliiton uhka pakottaisi Ludvig XIV:n hillitsemään vaatimuksiaan, mutta se osoitti hänen kykenevän hallitsemaan Alankomaiden parlamenttia vain tiettyyn rajaan asti. Bredan ja Kolmiliiton sopimuksia pidettiin Alankomaiden diplomaattisina voittoina, mutta vaikka De Witt ymmärsi ranskalaisten pyrkimysten torjumisesta aiheutuvan vaaran, hän ei onnistunut vakuuttamaan kollegoitansa. Ludvig XIV päätti nyt, että paras tapa hankkia Espanjan Alankomaat oli voittaa hollantilaiset ja aloitti valmistelut vuosien 1672–1678 Ranskan–Hollannin sotaan.