Knihtikontrahti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Knihtikontrahti oli vuonna 1789 Ruotsin kruunun ja Kuusamon, Kuolajärven ja Kemijärven pitäjien talonpoikien välillä tehty sopimus alueellisesta puolustuksesta Venäjää vastaan. Ruotsin ja Venäjän välillä oli alkanut sota 1788, eikä Ruotsilla riittänyt joukkoja suojamaan näitä Pohjois-Suomen pitäjiä venäläisten mahdollisilta hyökkäyksiltä. Pitäjien talonpojat sitoutuivat kesäkuussa 1789 pidetyissä kokouksissa asettamaan jääkärijoukon, johon kuului 47 sotamiestä, 2 rumpalia ja 57 jääkäriä, kustantamaan näille varustuksen aseita lukuun ottamatta sekä perustamaan torpat sotilaille. Lisäksi talonpojat suostuivat lähettämään poikiaan, vävyjään ja renkejään 55 miehen vahvuisena joukkona jokavuotisiin harjoituksiin yhdessä tämän vakinaisen väen kanssa. Harjoituksia pidettiin 14 päivää kesällä ja neljä päivää talvella suksien kanssa. Valtaosa väestä tuli Kuusamosta.[1][2][3]

Vastineeksi talonpojat vaativat vapautusta kaikesta muusta sotilaspestauksesta, maanmittauksesta, isostajaosta sekä maittensa veroituksesta ja muiden verojen korotuksista. Lisäksi vaadittiin, että uudistaloja ei saisi pitäjien alueelle perustaa ilman paikallisten suostumusta ja maanjaossa olisi vanhat tilat asetettava etusijalle. Paikkakuntien omaa sotaväkeä oli käytettävä tullirajan vartioimiseen, eikä sitä saisi rauhan eikä sodan aikana viedä komppanian piiriä kauemmas. Knihtikontrahti astui voimaan vuonna 1790.[2]

Vuonna 1865 knihtikontrahti katsottiin valtion puolelta rauenneeksi, koska Suomi oli liitetty Haminan rauhassa 1809 Venäjään, ja raja-alueilla vallitsi rauha. Pitäjien asukkaat eivät kuitenkaan tätä hyväksyneet. Valtio vaati isojaon suorittamista pitäjissä, mutta pitäjien asukkaiden mukaan maat oli knihtikontrahdin perusteella jo jaettu asukkaille. Vuonna 1879 annettiin asetus knihtikontrahdin muuttamisesta ja perustettiin väliaikaiset manttaalilukujen mukaiset lohkot, joiden ulkopuolinen maa jäi valtion haltuun. Laki knihtikontrahtipitäjien isojaosta tuli voimaan vuonna 1898, ja tilusten mittaus alkoi 1900-luvun alussa. Kuolajärvellä isojako saatiin päätökseen 1930-luvun lopulla, ja esimerkiksi Posiolla isojako päättyi vasta 1950-luvulla. Eniten kiistoja aiheutti yhteismaiden jakaminen osakkaille.[1][4]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • A. M. Heikinheimo : Kemijärven, Kuolajärven ja Kuusamon knihtikontrahdit ja niitä seuranneet toimenpiteet : agraaripoliittinen tutkimus. O.Y. Oman Kannan Kirjapaino, Oulu 1911, näköispainos Koillismaakunnan historiallisen kirjallisuuden tukisäätiö, Kemijärvi 1991

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]