Keskustori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Tampereen Keskustoria. Muita Keskustoreja on lueteltu täsmennyssivulla.
Keskustoria keväällä 2015.
Torille pystytetään joka vuosi suuri joulukuusi. Kuva on vuodelta 2010.

Keskustori on Tampereen keskustassa, Hämeenkadun varrella sijaitseva torialue. Keskustori sijaitsee Tammerkosken länsirannalla, ja sen lähistöllä on monia Tampereen tärkeitä rakennuksia. Keskustorin laidalla sijaitsevat muun muassa Raatihuone, Vanha kirkko ja Tampereen Teatteri. Torista käytettiin nimeä Kauppatori vuoteen 1936 asti. Tori on Tampereen keskeinen tapahtumapaikka: siellä pidetään konsertteja, markkinoita ja poliittisia tilaisuuksia. Keskustori on myös tärkeä joukkoliikenteen solmukohta, ja Tampereen keskusta rakentuu sen ympärille.

Tampereen vuoden 1822 asemakaavaluonnoksessa nykyinen Keskustori esiintyi nimellä Suurtori, rinnakkaisniminä olivat käytössä Isotori ja Kauppatori. Vuodelta 1830 peräisin olevissa palovakuutuskirjoissa toria kutsuttiin myös Kirkkotoriksi. Nykyinen nimi tuli käyttöön 1930-luvulla toteutetussa suuressa kadunnimiuudistuksessa. Uutta nimeä perusteltiin sillä, ettei torilla enää käyty kauppaa samalla tavoin kuin aikaisemmin. Näin ollen torin nimeämisperusteena on ainoastaan sen keskeinen sijainti.[1] Linja-autoliikenteen alkuaikoina 1920-luvulla silloinen Kauppatori oli paikallisliikenteen lisäksi kaikkien Tampereelta maaseudulle ja muihin kaupunkeihin suuntautuneiden linjojen lähtöpaikka. Vuonna 1929 tori jäi ainoastaan paikallisliikenteen linja-autojen käyttöön, kun kaukolinjat siirtyivät kahdelle erilliselle kaukolinja-autoasemalle ydinkeskustan ulkopuolelle ja tämän välivaiheen jälkeen vuonna 1938 nykyiselle linja-autoasemalle.[2]

Keskustoria ympäröivät rakennukset ja rakennelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 58. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
  2. Ossi Säpyskä: Pirkanmaan autoliikenteen vaiheet, s. 202. Tampere: Pirkanmaan Autoalan Veteraanit ry, 1988. ISBN 952-90019-3-2.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]