Keskustelu Wikipediasta:Ehdokkaat suositelluiksi luetteloiksi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tälläistä on toivottu, esimerkiksi täällä, täällä, täällä ja täällä. Loin ehdotuksen, joka perustuu suositeltujen sivujen pohjaan. Mielestäni on mielekkäämpää aloittaa suositelluilla kuin "hyvillä" luetteloilla. Tulihan artikkelienkin tapauksessa ss-status ensin. Kommentteja? kallerna 27. tammikuuta 2009 kello 21.19 (EET)[vastaa]

Vertaisarviointi on mielestäni ehdoton vaade myös suositelluille luetteloille. --Jaakonam 27. tammikuuta 2009 kello 22.02 (EET)[vastaa]
Lisäsin ehdotukseen perusvaatimuksien kohdalle myös maininnan luettelointikäytännöstämme (Wikipedia:Luettelo). --Jaakonam 27. tammikuuta 2009 kello 22.45 (EET)[vastaa]
Mielestäni ei ole syytä kieltää luetteloilta enempää ss- kuin ha- statusta, jos ne siihen muuten tasoltaan yltävät. Toistaiseksi kai ei yksikään ole vielä onnistunut. --Höyhens 28. tammikuuta 2009 kello 12.44 (EET)[vastaa]
Luettelo miekkailutermeistä on hyvä artikkeli. --Otrfan 28. tammikuuta 2009 kello 12.49 (EET)[vastaa]
Kaikki eivät ole kanssasi samaa mieltä. Monet ovat äänestäneet luetteloiden äänestyksissä vastaan vain siksi, että kyseessä on luettelo. kallerna 28. tammikuuta 2009 kello 13.38 (EET)[vastaa]
niin, ei kaikkien tässä maailmassa samaa mieltä tarvitse olla. --Höyhens 28. tammikuuta 2009 kello 13.40 (EET)[vastaa]

Voisi selkiyttää tilannetta, sillä nyt tosiaan luettelot saavat vastustusääniä vain sen takia että ovat luetteloja. Tällaisen kategorian myötä ainakin se ongelma poistuisi. Vertaisarviointia kannatan kuten Jaakonam.--Tanár 28. tammikuuta 2009 kello 19.36 (EET)[vastaa]

Tulipas tämä vihdoin. Jaakonamin toteamuksin, suositelluksi pyrkivälle luettelolle vertaisarviointi, totta kai. --Eetvartti (Kerro) 28. tammikuuta 2009 kello 19.38 (EET)[vastaa]

Vastustan suositeltuja luetteloja. Tälle ei ole vielä tarvetta. Nykyinen systeemi on ihan hyvä. )ft(tkix%D((Z(IOSDdti%% 28. tammikuuta 2009 kello 19.45 (EET)[vastaa]

Miten niin ei ole tarvetta, milloin tarve olisi? Kannatan. Tai sitten voisi kirjata käytäntöihi, että luetteloita voidaan valita suositelluiksi/hyviksi artikkeleiksi. --Epiq 1. helmikuuta 2009 kello 18.52 (EET)[vastaa]
Vähintääkin maininta, ettei vastustamista voi perustella yksinään sillä, että kyseessä on luettelo. --Eetvartti (Kerro) 2. helmikuuta 2009 kello 19.12 (EET)[vastaa]
Miten niin ei ole tarvetta? Kun minulla oli yksi luettelo ss-äänestyksessä, melkein kukaan ei hyväksynyt sitä sen luettelomaisuuden vuoksi. Mielestäni jokaisella Wikipedia-artikkelilla pitäisi olla mahdollisuus päästä suuren laajennuksen jälkeen edes jonkinlaiseen statukseen. --Javatyk 20. helmikuuta 2009 kello 13.03 (EET)[vastaa]

Kannatin jo 2005, kannatan edelleen. Keskustelu Wikipediasta:Suositellut sivut#Suositellut luettelot ja aihealueet. -tKahkonen 2. helmikuuta 2009 kello 23.27 (EET)[vastaa]

Ehdottomasti tämä pystyyn, kuten myös aihealueet. (Kannatin molempia jo 2005, kuten Kahkosen linkistä selviää). --Jannex 2. helmikuuta 2009 kello 23.34 (EET)[vastaa]

Jotta tähän asiaan saataisiin selkeä ratkaisu, niin olisiko aihetta järjestää äänestys tämän ehdotuksen tarpeellisuudesta? --MikkoK 3. helmikuuta 2009 kello 13.05 (EET)[vastaa]

En lähtisi äänestelemään turhia, annetaan tämän keskustelun olla vielä auki ja Ajankohtaista-osiossa linkitettynä. Tällä hetkellä on selvästi tilanne se, että yksi soraääni vastustaa koko ajatusta suositelluista luetteloista ja kahdeksan on sitä mieltä, että ne voitaisiin eriyttää suositellut sivut -sopasta. Tästä seuraava askel on siis käytäntöehdotuksen kehittäminen edelleen ja mahdollisten uusien ideoiden kirjaaminen. Osaisiko joku saksaa, jotta voidaan tarpeen vaatiessa varastaa jotain kenties käyttökelpoisesta mallista? --Jaakonam 4. helmikuuta 2009 kello 01.49 (EET)[vastaa]
Juu, yhden soraäänen vuoksi ei äänestetä, mutta mitä tuohon saksalaiseen versioon tulee, siinä on kyllä pari mielenkiintoista kriteeriä.
  • Suorasanainen esiteksti vaaditaan, tietenkin haetaan todistettavia asioita ja lähteitä mutta myös
  • täydellisyytttä eli listassa pitäisi olla kattavasti kaikki se mitä moiseen listaan voi kuulua kunhan se on merkittävää ja noudattaa muita wikiperiaatteita. Edelleen listan pitäisi
  • näyttää optisesti ja kielellisesti hyvältä, mitä tulee hahmottamiseen ja sujuvuuteen. -Näiltä osinhan mainittu balettiaskellista taitaa olla kriteereiltään riittävä saksalaisen mittapuun mukaan, vaikken täydellisyydestä osaa tietenkään sanoakaan. Voi olla etten ihan kaikkea ymmärtänyt näin ilman sanakirjaa. --Höyhens 6. helmikuuta 2009 kello 00.59 (EET)[vastaa]
Mitä sitten tuossa portaaleista puhuvat, lienee eri debatin aihe, mutta yleisesti ottaen meillä on jokseenkin kehitettävää tämmöisen hakemistopuun kanssa. Luokat ovat vähän sitä miksi ne vapaasti sattuvat syntymään, mutta asia kerrallaan. --Höyhens 6. helmikuuta 2009 kello 01.16 (EET)[vastaa]
Hup, sehän olikin miekkailutermeistä eikä balettiaskelista, väliäkö tuolla :D --Höyhens 6. helmikuuta 2009 kello 01.18 (EET)[vastaa]
Kun viime vuoden puolella hangattiin kuntoon luettelokäytäntö, hyväksyttyyn versioon päätyi mielestäni oleelliset asiat, joita osin näköjään saksalainen mallikin puoltaa. Pääpaino siis tulisi varmaankin olla luettelon peruskelvollisuudessa (ks. käytännön otsikot "Syitä tehdä luettelo" ja "Toteutustapoja"), lähteissä ja kieliasussa. Sen jälkeen arvioitaisiin määritelmää, joka avaa luettelon tarkoitusta eli suositellussa pitäisi olla vähintään muutaman virkkeen ingressityyppinen selostus siitä, mikä luettelo on, miten se on rajattu ja tarvittaessa aihepiirin lavennusta, etenkin jos kyseessä ei ole mikään selkeätä pässinlihaa oleva yhden asian datasheet, kuten se Luettelo Latvian presidenteistä. Lopuksi on sitten krumeluurin tarve, kuten lajiteltavat taulukot tai kuvat, jotka ovat plussaa, mutteivät pakollisia.
Saksalaisen mallin mukaan täydellisyyden vaatimus on vähän niin ja näin, koska meidän nykykäytännön mukaan esimerkiksi Luettelo Afrikan joista ei melko varmasti voisi saada ikinä suositellun statusta. Se on silti pienen debatin jälkeen kylläkin hyväksytty säilytyskelpoiseksi ja taisi sen sisarartikkeli Luettelo Aasian joista käydä vielä poistoäänestyksenkin kautta hakemassa tukea säilytykselle. Jos täydellisyysvaatimus on edellytys, seuraa pieni ristiriita: teoriassa nyt mikä tahansa artikkeli voi olla suositeltu sivu, kunhan se on kehitetty huippuunsa, mutta em. jokiartikkelit kaatuvat siihen, että ne luultavasti eivät ikinä voi sisältää kaikkia perusjoukkonsa alkioita.
Englanninkielisen Wikipedian suositellut luettelot eivät tätä täydellisyyspykälää edellytä (comprehensive on suom. kattava, laaja, mutta myös kokonaisvaltainen tai tyhjentävä eli täydellinen) ja sielläkin sanotaan, että luettelon on listattava käytännöllisyyden puitteissa kaikki rajauksen mukaiset asiat, tai vähintään tärkeimmät asiat.
Tämän tajunnanvirran jälkeen lisään tuohon alle selkeyden vuoksi muutaman konkreettisen ehdotuksen minimivaatimuksiksi, joita voi kannattaa tai vastustaa ja kommentoida. Lisätkää tarpeen mukaan muita vaatimuksia, jos unohdin jotakin oleellista. Katsotaan sitten hetken kuluttua, että voidaanko ja pitääkö niitä liittää itse käytäntöehdotukseen. --Jaakonam 6. helmikuuta 2009 kello 03.45 (EET)[vastaa]
Pakko olla eri mieltä sen verran, että tavanomaisen artikkelin teoreettiset mahdollisuudet päästä suositelluksi ovat joissakin tapauksissa näennäiset. Muistaakseni kuvitusta on vaaditu sellaisiltakin abstrakteilta aiheilta, joille se ei ole ominaista, ja toisaalta monista aiheista on yksinkertaisesti julkaistu niin vähän tai osittaista tietoa luotettavissa lähteissä (esimerkiksi monista tunnetuista henkilöistä on vain vähän tai ei ollenkaan tietoa ajalta ennen kuin he olivat tunnettuja), että aiheesta on käytännössä mahdotonta saada suositeltua artikkelia. Lisäksi hyvälle luettelolla on ominaista, että se on rajattu kunnolla, jolloin siltä kyllä voi vaatia täydellisyyttä. Esimerkiksi mainittu Luettelo Afrikan joista on määritelty seuraavasti: Luettelo Afrikan joista sisältää vähintään ne Afrikassa sijaitsevat joet, jotka ovat yli 1 000 km pitkiä tai joiden valuma-alue on yli 100 000 km². En tiedä, onko juuri tämä paras mahdollinen rajaus, mutta on selvää, että tämänkaltaisilla rajauksilla mistä tahansa luettelosta on aivan mahdollista saada täydellinen. Huonosti rajattu luettelo vertautuu huonosti määriteltyyn artikkelinaiheeseen, eikä sellaisia tule hyväksyä suositelluiksi. -- Piisamson 6. helmikuuta 2009 kello 04.54 (EET)[vastaa]
Onnetonta tässä nimenomaisessa jokiluettelossa on se, että määritelmän rajaus ei ollenkaan käy ilmi luettelon nimestä. Rajaus on siten vähän mielivaltainen, vaikkakin se on hyvin selkeä. Siitä seuraava kysymys onkin, että onko se luettelona ensinkään wikimerkittävä tai järkevä. Keinotekoinen rajaus voi olla tehokas, mutta missä on se luettelo alle 1000 km pitkistä joista jne.? Noh, ei ehkä kannata takertua yhteen luetteloon, joka on luultavasti ääripään poikkeus. --Jaakonam 6. helmikuuta 2009 kello 05.44 (EET)[vastaa]
Ei se ole sen keinotekoisempi rajaus kuin lukuisat luettelot "merkittävistä" tai "tunnetuista" asioista. Yhtä hyvin ko. luettelon voisi uudelleennimetä luetteloksi Afrikan merkittävimmistä joista. Luetteloissa tunnetuista asioista rajaus taitaa käytännössä olla "ne kohteet joista on tai pitäisi olla artikkeli Wikipediassa", jolloin rajauksen lähteenä on käytännössä Wikipedian poistokäytäntö.
Luettelon nimeen ei välttämättä kannata hirttäytyä, mutta toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että jos luetteloa Afrikan joista ei olisi rajattu mitenkään (keinotekoisesti tai muuten), mutta siitä silti puuttuisi huomattava määrä kohteita, se ei yksinkertaisesti olisi hyvä luettelo. Rajaus on toki niin oleellinen osa luetteloa, että jos kokee rajauksen liian keinotekoiseksi tai muuten huonoksi, se on aivan perusteltu syy vastustaa suositeltu-statusta. -- Piisamson 6. helmikuuta 2009 kello 16.07 (EET)[vastaa]
Englannninkielisessä suositellut listat ovat olleet jo monta vuotta. Heidän kriteerinsä: en:Wikipedia:Featured list criteria.
  1. Prose. It features professional standards of writing.
  2. Lead. It has an engaging lead section that introduces the subject, and defines the scope and inclusion criteria of the list.
  3. Comprehensiveness. It comprehensively covers the defined scope, providing a complete set of items where practical, or otherwise at least all of the major items; where appropriate, it has annotations that provide useful and appropriate information about entries.
  4. Structure. It is easy to navigate, and includes—where helpful—section headings and table sort facilities.
  5. Style. It complies with the Manual of Style and its supplementary pages.
  6. Visual appeal. It makes suitable use of text layout, formatting, tables, and colour; it has images if they are appropriate to the subject, with succinct captions or "alt" text; and it has a minimal proportion of red links.
  7. Stability. It is not the subject of ongoing edit wars and its content does not change significantly from day to day, except in response to the featured list process.
-tKahkonen 6. helmikuuta 2009 kello 16.31 (EET)[vastaa]

Suositellun luettelon minimivaatimuksia

[muokkaa wikitekstiä]
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Noin kolmen viikon ajan esillä oli ehdotus ja varovainen mutta mihinkään erityisesti sitomaton mielipidetiedustelu siitä, millaisia suositellun luettelon minimivaatimuksien pitäisi olla. Olen nyt arkistoinut tämän osuuden, tehnyt lyhyen yhteenvedon kustakin työhypoteesistä ja vienyt selvästi konsensuksen saavuttaneet ideat suoraan käytäntöehdotukseen edelleen muokattaviksi. Sanamuodot ovat kursiivilla lopputulosten perässä. --Jaakonam 26. helmikuuta 2009 kello 16.07 (EET)[vastaa]

Selkokielisen määritelmän ja rajausperusteen sisältävä johdantokappale on pakollinen

[muokkaa wikitekstiä]

Työhypoteesi: Vähintään muutaman virkkeen ja enintään muutaman tekstikappaleen mittainen selitys siitä, mikä luettelo on, mitä se sisältää, mihin aihepiiriin se liittyy ja miten se on rajattu etenkin jos rajaukseen on perusteita, joita luettelon nimestä ei suoraan käy ilmi.

  • Lopputulos: Konsensus 100 % kannatuksella.
  • Luettelossa tulisi olla johdanto, jossa kuvaillaan lyhyesti luettelon aihepiiriä, sisältöä ja kerrotaan muun muassa rajausperusteista.

Luettelon on oltava teknisesti toimiva ja rakenne helposti hahmotettavissa

[muokkaa wikitekstiä]

Työhypoteesi: Luettelossa tulee käyttää tarvittaessa lajiteltavaa taulukkoa, selkeää väliotsikointia, sisennyksiä ja muita artikkeleissa käytettäviä tehokeinoja sisällön selkeyden takaamiseksi.

  • Lopputulos: Konsensus 100 % kannatuksella.
  • Luettelossa tulisi käyttää tarvittaessa lajiteltavaa taulukkoa, selkeää väliotsikointia, sisennyksiä ja muita artikkeleissa käytettäviä tehokeinoja sisällön selkeyden takaamiseksi.

Luettelon on oltava täydellinen

[muokkaa wikitekstiä]

Työhypoteesi: Saksankielisen Wikipedian kaltainen edellytys, että luettelon pitää sisältää kattavasti kaikki rajauksen mukaiset asiat ja mitä ikinä kyseiseen luetteloon voikaan kuulua, kunhan se on merkittävää.

  • Lopputulos: Ei konsensusta täydellisyysvaatimukselle. 58,8 % kannatus luettelon rajauksen mukaiselle täydellisyydelle.

Luettelon pituudella ei ole merkitystä

[muokkaa wikitekstiä]

Työhypoteesi: Jos luettelo on lyhyt, mutta hyvin määritelty ja rajattu esitys aihepiirinsä asioista sisältäen lähteet ja kenties kuvia, se voi ansaita suositellun statuksen. Myös käänteisesti liika pituus ei saa olla este em. kriteerien täyttyessä, mutta luettelosta on kaikin keinoin pyrittävä tekemään käytännöllinen ja luettava.

  • Lopputulos: Konsensus 97,4 % kannatuksella. .
  • Luettelolla ei ole erityisiä pituus- tai lyhyysvaatimuksia, kunhan se on hyvin määritelty ja rajattu, käytännöllinen, lähteet sisältävä ja luettava esitys aihepiirinsä asioista.

Kuvitus on pakollinen

[muokkaa wikitekstiä]
  • Lopputulos: Kuvitus ei ole pakollista, mutta suotavaa. 38,8 % kannatti pakollista kuvitusta, 50,0 % vastusti ja 11,2 % ilmoitti kuvituksen olevan suotavaa muttei pakollista.
  • Kuvitus ei ole pakollista, mutta sopivasti käytettynä se voi elävöittää luetteloa.

Kaikista suositellun luettelon jäsenistä on oltava artikkeli

[muokkaa wikitekstiä]

Työhypoteesi: Luettelo ei siis saisi sisältää punaisia linkkejä.

  • Lopputulos: Konsensus 94,4 % kannatuksella. Valtaosa oli sitä mieltä, että suositellussakin luettelossa saa esiintyä punaisia linkkejä.
  • Luettelon kaikista jäsenistä ei kuitenkaan tarvitse olla erillistä artikkelia.

Äänestystä edeltävä vertaisarviointi on pakollinen

[muokkaa wikitekstiä]
  • Lopputulos: Konsensus 93,8 % kannatuksella.
  • Ennen suositeltu luettelo -ehdokkaaksi asettamista luettelon tulee olla vertaisarvioinnissa vähintään kaksi viikkoa. Luetteloita, jotka eivät täytä tätä ehtoa, ei voi asettaa ehdolle. Jos jokin luettelo hylätään suositellut luettelot -äänestyksessä, tulee sen käydä samalla tavoin vertaisarvioinnissa ennen kuin se voidaan asettaa uudelleen ehdolle.

Keskustelua yhteisesti kriteereistä. Vertaan en-wikin vastaaviin.

Aluksi niissä mainitaan, että myös luetteloissa on yleiset vaatimukset (lähteet, neutraalius, vapaa sisältö, tarkistettavuus). Näitä ei mainita luettelokäytännössäkään, varmaankin itsestäänselvyyksiä. Yllä olevista ehdotuksista puuttuu "prose" eli huoliteltu kieli mutta sekin on itsestäänselvyys. Toinen puuttuva on "stability" eli luetteloa ei muutella jatkuvasti eikä ole muokkaussotien kohteena. Itsestäänselvyys kai tämäkin.

Erot. Kuvitusta suositellaan ja suurimmasta osasta pitäisi olla artikkeli. Tämä on heillä "visual appeal". No niin, en minäkään punaisesta väristä pidä, mutta toisaalta luettelo hämähäkeistä (en:List of spider common names) kaikki sisältäessään on hyödyllinen ilman artikkeleitakin. Kuva on kiva silloin kun sellainen on, ei tämä en-wikissäkään pakottava vaatimus ole. Vertaisarvioinnista en olisi niin varma, mutta Höyhensillä on kyllä hyvä perustelu: "Mahdollisimman vähän poikkeuksia ss-kriteereistä ettei väki mene ihan sekaisin." Hyvä lisä en-wikin vaatimuksiin on tuo "Luettelon pituudella ei ole merkitystä".

Täydellisyys? Olisiko en:List of tallest buildings in Albuquerque mahdollinen fi-wikin suositelluksi? Ainakin pitäisi olla. -tKahkonen 7. helmikuuta 2009 kello 14.01 (EET)[vastaa]

Albuquerque-artikkeli voisi kaatua fi-wikissä kapeaan lähteistykseen. (sinänsä minulla ei ole mitään artikkelia vastaan). Esim. Tampereesta voi luoda samanlaisen "ss-luettelon" näiden lähteiden perusteella [1] [2]. (tuleekin kivannäköinen luettelo, kun rakennukset joudutaan nimeämään taloyhtiön tai osoitteen mukaan :) )ft(tkix%D((Z(IOSDdti%% 7. helmikuuta 2009 kello 14.21 (EET)[vastaa]

Loppurutistus

[muokkaa wikitekstiä]

Tein koonnin tämä menneen kuukauden aikana tulleista asioista käytäntöehdotuksen sivulle, johon huomioin keskustelussa ja tuossa mielipidetiedustelussa tulleita asioita. Vertaisarvioinnissa on jo muutama luettelo koettamassa onneaan, mutta ei anneta sen häiritä tämän käytännön hiomista. Niitä voi värkätä vielä käytännön vahvistumisen jälkeenkin.

Valintaprosessiin liittyvät kriteerit (aikarajat, vertaisarviointi) päivitin käytäntöön suoraan ja ne ovat kuta kuinkin linjassa suositeltujen sivujen kanssa, mutta olemmeko vielä unohtaneet jotain oleellista ehdotuksesta? Mitä pitäisi vielä huomioida? Minusta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että käytäntö on ihan loppuviilauksia vaille valmis hyväksyttäväksi. --Jaakonam 26. helmikuuta 2009 kello 16.35 (EET)[vastaa]

Ainakin joku voisi päivittää {{Artikkelitapahtuma}}-mallineen, jotta sinne saataisiin suositellut luettelot mukaan. Täytyisikö sopia päivästä, josta lähtien luetteloita saisi ehdottaa? kallerna 26. helmikuuta 2009 kello 16.41 (EET)[vastaa]
Pätsätty. --Agony (403) 7. maaliskuuta 2009 kello 23.15 (EET)[vastaa]
Kiitos. Eiköhän tämä ole tällä erää tässä. Koeponnistetaan muutamalla vertaisarvioidulla luettelolla ja viilataan tarpeen mukaan myöhemmin lisää. Kiitos kaikille aktiivisesti kehittämiseen osallistuneille! --Jaakonam 7. maaliskuuta 2009 kello 23.17 (EET)[vastaa]