Keskustelu:Suomen valtioneuvosto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alkukappaleessa väitetään näin: "Valtioneuvosto muodostaa yhdessä presidentin kanssa hallituksen (PeL 3 §)."

Tämä ei mielestäni pidä paikkaansa, koska valtioneuvostoon ei kuulu presidenttiä. Perustelu löytyy valtioneuvoston sivuilta: "Valtioneuvostolla tarkoitetaan Suomen hallitusta, johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä" (lähde: www.vn.fi).

Valtioneuvosto on siis synonyymi sanalle hallitus.

PeL 3 § sanoo sanatarkasti että "Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta". On huomattava, että hallitusvalta ei ole sama asia kuin hallitus (=valtioneuvosto), joten alkukappale on väärin. Presidentti käyttää hallitusvaltaa vain, kun hallitusta ei ole vaalien jälkeen vielä muodostettu. Hän osallistuu myös ulkopolitiikkaan yhdessä hallituksen kanssa.

Oletteko samaa mieltä, että valtioneuvosto on sama asia kuin hallitus?

80.186.49.68 26. joulukuuta 2008 kello 23.07 (EET)[vastaa]

En ole. Olen samaa mieltä kuin mitä artikkelikin sanoo (Olen kuitenkin perehtynyt perustuslakimme sisältöön melko syvällisesti). --LRP;840 2. tammikuuta 2010 kello 23.34 (EET)[vastaa]
Mielestäni artikkeli on nykyisellään epäselvä käsitteiden hallitus ja valtioneuvosto suhteen. Olen myös erimieltä tässä alussa sanotusta, että hallitus ja valtioneuvosto olisivat sama asia. Valtioneuvosto koostuu pääministeristä ja ministereistä. Silloin kun asian ratkaisee valtioneuvosto, esim. antaa valtioneuvoston asetuksia, päätöksen tekee kyseessä oleva valtioneuvosto. Sana hallitus on sikäli vaikea, että valtioneuvostoa kutsutaan puhekielessä hallitukseksi. Myös perustuslaissa on tähän vivahtava kohta sen käyttäessä käsitettä hallitusohjelma, jolla tarkoitetaan valtioneuvoston muodostamisesta tehtyä ohjelmaa (PeL 61 ja 62). Se instituutio, jossa presidentti kokoontuu yhdessä valtioneuvoston kanssa, on käsittääkseni nimeltään hallitus. Sitä kutsutaan puhekielessä presidentin esittelyksi, koska siinä valtioneuvosto esittelee asiat presidentin päätettäväksi (PeL 58). Muun muassa kaikki lakialoitteet annetaan eduskunnalle näin, ja ne ovat nimeltään hallituksen esityksiä, siis presidentin tekemiä esityksiä valtioneuvoston esityksestä. Tässä kokoonpanossa, presidentti ja valtioneuvosto yhdessä, käytetään varsinaista hallitusvaltaa PeL 3 § mukaisesti. Muodollisesti kyseessä on siis presidentin päätös, jonka hän tekee valtioneuvoston myötävaikuttamana. Silloin kun kyseessä on valtioneuvoston päätös, presidentti ei osallistu asian käsittelyyn millän tavallan, eikä sitä kutsuta hallituksen päätökseksi tai esitykseksi (paitsi puhekielessä!).Alexandrinos 18. elokuuta 2010 kello 22.05 (EEST)[vastaa]
Jatkan lyhyesti lainaamalla lyhyesti Antero Jyrängin teosta Uusi Perustuslakimme (Iura Nova, Turku 2000). "Suomen uusi perustuslaki on jättänyt periaatteessa voimaan vanhan järjestelmän, jonka mukaan ylintä hallitus- ja hallintovaltaa ei ole keskitetty yhdelle valtioelimelle vaan se on jaettu presidentin ja valtioneuvoston kesken siten, että kummallakin valtioelimellä on oma toimivaltapiirinsä, johon toinen ei oikeudellisesti voi puuttua." "Periaatteessa hallitus on kuitenkin edelleen kaksihuippuinen, ja vain sen toinen osa, valtioneuvosto, riippuvainen eduskunnan luottamuksesta." (s. 66) "Siihen nähden, että hallitusvalta on jaettu presidentin ja valtioneuvoston kesken, valtiosääntöoikeudellisessa kielenkäytässä ymmärretään hallituksella joko valtioneuvostossa toimivaa presidenttiä tai valtioneuvostoa sanan supeeassa mielessä l. ministeriötä." (s. 116) "Kokonaisuutena, ministeristönä, ministerit toimivat kahdessa yhteydessä: valtioneuvoston yleisistuntona tai kokoontuneina tasavallan presidentin päätöksentekoa varten ns. presidentin esittelyyn. Tässä teoksessa tarkoitetaan, jollei muuta nimenomaan mainita, valtioneuvostolla ministeristöä noissa kahdessa mieelessä. Virallisasiakirjoissa (esimerkiksi perustuslain säätämisperusteluissa), oikeuskirjallisuudessa ja muussa joukkoviestinnässä ministeristöä nimitetään usein myös hallituksesksi (nootti 39: Perustuslain tekstissä "hallitus" kuitenkin tarkoittaa ministeristön läsnäollessa toimivaa tasavallan presidenttiä. Ks. esim. PeL 70 § hallituksen esityksistä, jtka sisältävät lainsäädäntöaloitteita.)" (s 130). Mielestäni tässä artikellissa tulisi täsmentää käsitteitä hallitus ja valtioneuvosto, koska ne eivät ole täsmälleen synonyymeja.Alexandrinos 30. elokuuta 2010 kello 21.00 (EEST)[vastaa]

Wikipedia päihittää valtioneuvoston!

[muokkaa wikitekstiä]

Suomesta puuttuu ministereitä valvova elin

[muokkaa wikitekstiä]

Muissa maissa on hallituksen lisäksi ylin päättävä elin kansalaisten erimielisyyksiin hallituksen kanssa, kuten esim, Kreikassa tässä samassa wikipedian kohdassa. Meiltä SUomessa puuttuu siis kokonaan puolueeton ministereitä valvova elin. – Kommentin jätti 87.95.21.137 (keskustelu – muokkaukset) 3. huhtikuuta 2011 kello 16.44 (EEST)[vastaa]

Suomen valtioneuvosto

[muokkaa wikitekstiä]

Miksi artikkelin nimenä on Suomen valtioneuvosto eikä Valtioneuvosto? Käytetäänkö minkään muun maan hallituksesta suomenkielistä nimitystä "valtioneuvosto"? Jos ei, niin mihin tarvitaan täsmennettä "Suomen"? --Urjanhai (keskustelu) 12. kesäkuuta 2014 kello 19.09 (EEST)[vastaa]

Muita löytyy esim. täsmennyssivulta en:State Council (osa noista on suomeksi valtakunnanneuvostoja, osa valtioneuvostoja). Siitä en kyllä ole varma, millä logiikalla tämä on nimetty. --Risukarhi (keskustelu) 13. kesäkuuta 2014 kello 21.55 (EEST)[vastaa]

Artikkelin nimi on hyvä. Valtioneuvostoja on muissakin maissa, kuten Norjassa ja Ranskassa, mutta pitäisi tehdä täsmennyssivu valtioneuvostosta .--85.23.98.247 2. lokakuuta 2017 kello 21.03 (EEST)[vastaa]

Ainakin nyt fi-wikipediassa on Ranskan hallitus. Onko valtioneuvosto Ranskassa sama vai eri elin kuin hallitus?--Urjanhai (keskustelu) 13. syyskuuta 2019 kello 21.31 (EEST)[vastaa]
Kyseessä on varmaan en:Conseil d'État (France), joka ei siis ole Ranskan hallitus vaan ilmeisesti pikemminkin osa oikeuslaitosta. --Risukarhi (keskustelu) 18. lokakuuta 2020 kello 23.53 (EEST)[vastaa]

Ehkä jossain muussa maassa on myös valtioneuvosto, mutta ei varmaankaan koskaan tuota nimeä Suomessa käytetä muusta kuin Suomen valtioneuvostosta. Ulkomaiden vastaavista puhutaan yleisimmin nimellä hallitus. Lähdettä ei ole, kaivettu omasta tyhjästä päästä. 109.240.230.91 9. huhtikuuta 2021 kello 10.18 (EEST)[vastaa]

Lisätty valtioneuvosotn logot FI-SV ja EN.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Valtioneuvosto_tunnus_fi-sv_vaaka_sininen_L100_RGB_500px.png

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Finnish_Government_en_blue_L100_RGB_500px.png pekkapee (keskustelu) 1. marraskuuta 2022 kello 13.27 (EET)[vastaa]