Kartanonkylä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kartanonkylä

Kartanonkylä

Koordinaatit: 60°48.287′N, 23°17.893′E

Valtio Suomi
Maakunta Kanta-Häme
Kunta Ypäjä
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä











Hevosopiston rakennuksia Loimijoen ylittävältä Kurjensillalta nähtynä.
Ypäjän kylät 1927:
1. Ypäjä, 2. Perttula, 3. Kartano, 4. Varsanoja, 5. Manninen, 6. Levä, 7. Palikkala.

Kartanonkylä on kylä Ypäjällä Ypäjän kirkonkylän itäpuolella ja Loimijoen pohjoispuolella.

Kylässä sijaitsee vuodesta 1918 Suomen valtiolle kuulunut Kartanonkylän kartano, johon on kuulunut alueita myös muista Ypäjän kylistä. Kartanonkylän kartano, johon vielä 1900-luvun alussa kuului koko Kartanonkylän kylä, oli vuoteen 1792 ja uudestaan vuodesta 1915 osa Lounais-Hämeessä usean pitäjän alueelle ulottunutta Jokioisten kartanoa, jonka alue vieläkin tunnetaan paikallisesti Jokiläänin nimellä. 1930-luvulta alkaen kartanossa toimi valtion hevosalan laitoksia, joihin kuuluivat muun muassa puolustuslaitoksen hevoshuoltokoulu, Valtion hevossiittola (myöhemmin Valtion hevosjalostuslaitos) ja hevostalouskoulu. 2000-luvulla näiden toimintaa jatkavat kartanon tiloissa Ypäjän hevosopisto ja MTT:n hevostutkimus.

Nykyiseen Kartanonkylään kuuluvat myös hävinneet Vilolan ja Somiskalan kylät, jotka liitettiin Kartanonkylän kartanoon.

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.