Karl Hohmann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karl Hohmann laukomassa maalia Norjaa vastaan 1933.

Karl Hohmann (s. 18. kesäkuuta 1908 Düsseldorf Saksa31. maaliskuuta 1974) oli saksalainen jalkapalloilija. Hän oli pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja.

Ura seurajoukkueessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallon pelaamisen Hohmann aloitti kahdeksanvuotiaana vuonna 1916 VfL Benrathin joukkueessa. Seuran riveissä hän pääsi pelaamaan myös edustusjoukkueen mukana, kunnes siirtyi vuosien 1937–1939 ajaksi pelaamaan FK Pirmasensiin.

Ura maajoukkueessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maajoukkuetasolla Hohmann edusti Saksan jalkapallomaajoukkuetta vuosien 1930–1937 aikana kaikkiaan 26 ottelussa onnistuen pelaamissaan otteluissa maalinteossa kaikkiaan 20 kertaa.[1] Hän oli mukana myös maan edustusmiehistössä vuoden 1934 MM-kilpailuissa sekä vuoden 1936 kesäolympialaisissa.[2]

Ura valmentajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajauransa jälkeen Hohmann valmensi Rot-Weiss Essenin joukkuetta vuosien 1949–1954 ajan. Hän johdatti seuran myös Saksan cupin voittoon vuonna 1953.

  1. Arnhold, Matthias & Mamrud, Roberto & Stokkermans, Karel: West) Germany - Record International Players 22.11.2018. RSSSF. Viitattu 13.12.2018. (englanniksi)
  2. Karl Hohmann EU Football. Viitattu 2.10.2013. (englanniksi)


Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Karl Hohmann