Køge

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Køge
Køgen kirkko.
Køgen kirkko.
vaakuna
vaakuna

Køge

Koordinaatit: 55°27′22″N, 12°10′47″E

Valtio  Tanska
Alue Sjællandin alue
Kunta Køgen kunta
Väkiluku 35 295
Ajankohdan 1.1.2012 mukainen väkilukutieto koskee taajamaa (tansk. by), ja sen lähteenä on Danmarks Statistik.[1]









Køge on Tanskassa Sjællandin alueella sijaitsevan Køgen kunnan keskustaajama. Vuoden 2012 alussa taajamassa oli 35 295 asukasta.[1]

Själlannin saarella sijaitsevalla Køgellä on historiallisesti ollut kaupunginoikeudet.

Kaupunki perustettiin virallisesti vuonna 1288 kauppakaupungiksi, ja oli myöhäiskeskiaikana tärkeä kauppakaupunki. Køgen noitavainoissa (16081615) ainakin 15 henkilöä tuomittiin noituudesta ja poltettiin roviolla. Køge kärsi Tanskan ja Ruotsin välillä käydyistä sodista (16431720) ja Napoleonin sotien alueella käydyssä Køgen taistelussa vuonna 1807. Kaupunki pysyi pienenä 1800-luvun lopulle asti, kunnes teollisuuden kehittyminen toi lisää asukkaita kaupunkiin. Nykyään Køge on Tanskan 18. suurin taajama.

Nähtävyydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Køgellä on hyvin säilynyt vanha kaupunki. Sataman ympäristössä ja Køgenlahden rannalla järjestettiin vuosina 2011–2012 taidetapahtumia.[2] Luontokohteita ovat Dyndetin ja Ølsemaglen linnustoalueet, Kimmersletin järvi ja Køgejoki, jonka vartta kulkee vaellusreitti.[3]

  1. a b BEF44: Folketal 1. januar efter byområde Danmarks Statistik. Viitattu 20.2.2013. (tanskaksi)
  2. Art Along Köge Bay (Arkistoitu – Internet Archive) Visit Köge
  3. Nature’s beauty spots along Køge Bay (Arkistoitu – Internet Archive) Visit Köge

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]