König (ravintola)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ravintola König oli Helsingin keskustassa Mikonkatu 4:ssä sijainnut ravintola, jonka perusti Karl König vuonna 1892. Ravintola oli 1900-luvun alussa taiteilijoiden suosima ja sen asiakkaisiin kuuluivat muun muassa Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela, Eliel Saarinen, Eino Leino, V. A. Koskenniemi ja Toivo Kuula. Myöhemmin Suomen hallitukset pitivät ravintolan tiloissa epävirallisia iltakokouksiaan ja marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimillä oli ravintolassa oma kantakabinetti.[1]

Vuonna 2013 ravintolan omistajaksi tuli HOK-Elanto. Königin yökerho muuttui katuruokaravintola Shanghai Cowboyksi syksyllä 2014 ja keväällä 2015 ravintola König sulki ovensa avautuakseen sitten uudella nimellä ja toiminta-ajatuksella. Uudistettu ravintola Michel toimi kevääseen 2017 saakka kunnes 25. huhtikuuta 2017 samoissa tiloissa avauttiin uusi ravintola VENN. Meksikolaistyylinen katuruokapaikka Shanghai Cowboy jatkoi edelleen samalla nimellä ravintolan alakerrassa.[1][2]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]