Juho Suomalainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juho Suomalainen
Juho Suomalainen vuonna 1907.
Juho Suomalainen vuonna 1907.
Kansanedustaja
22.5.1907–31.7.1908
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Kuopion läntinen
Henkilötiedot
Syntynyt15. lokakuuta 1868
Rautalampi
Kuollut16. huhtikuuta 1941 (72 vuotta)
Kuopio
Ammatti torppari, asioitsija

Juho Suomalainen (vuoteen 1900 Hytönen,[1] 15. lokakuuta 1868 Rautalampi16. huhtikuuta 1941 Kuopio) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1907–1908.[2]

Rautalammin Vesannossa syntyneen Juho Suomalaisen vanhemmat olivat loinen Juho Hytönen ja Maria Koljonen.[2] Suomalainen oli jo lapsesta lähtien maatöissä ja myöhemmin hän kävi myös Siikasalmen maanviljelyskoulun. 1890-luvun lopusta lähtien Savolainen oli torpparina Sonkarinsaaren kylässä, jonka ohella hän toimi kulkukauppiaana. Vuonna 1902 Suomalainen perusti Vesannon työväenyhdistyksen ja oli sen puheenjohtajana kymmenen vuoden ajan.[3][4]

Suomalainen valittiin kansanedustajaksi vuonna 1907 Suomen ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa.[2] Suomalaisen ainoaksi jäänyt kansanedustajakausi päättyi jo heinäkuussa 1908 eduskunnan hajottamiseen, jonka jälkeen hän työskenteli 1909-1912 SOK:n piirineuvojana sekä osuuskaupan myymälänhoitajana Vesannolla ja Rautalammilla.[4] Vuodesta 1912 lähtien Suomalainen toimi Kuopiossa matka-asiamiehenä ja asioitsijana.[2]

Suomalaisen puoliso oli Anna Lyydia Jäppinen, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1898.[2]

  1. Ilmoitus nimenmuutoksesta. Uusi Savo, 7.6.1900, nro 65, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.10.2022.
  2. a b c d e Juho Suomalainen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 6.8.2008.
  3. ”Suomen Sosialidemokratisen puolueen kansanedustajat vuosina 1907–1909”, Punanen viesti : Sosialidemokratinen kevätjulkaisu 1907, s. 15. Helsinki: Sosialistinen Aikakauslehti, 1907. Kansalliskirjasto.
  4. a b Tov. Juho Suomalainen 70-vuotias. Savon Työmies, 15.10.1938, nro 120, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.10.2022.