Jackass

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jackass
Tyyli Tosi-TV
Pääosissa Ryan Dunn (k. 2011)
Dave England
Johnny Knoxville
Rick Kosick
Preston Lacy
Bam Margera
Ehren McGhehey
Brandon DiCamillo
Raab Himself
Chris Pontius
Steve-O
Wee-Man
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäiskieli englanti
Verkko Music Television
Aiheesta muualla
IMDb

Jackass on Jeff Tremainen, Johnny Knoxvillen ja Spike Jonzen kehittämä televisiosarja, joka sai alkunsa Big Brother -lehden kuvauksissa Knoxvillen kokeillessa erilaisia itsepuolustusvälineitä itseensä lehtiartikkelin vuoksi. He suunnittelivat televisiosarjan, jossa ohjelman tähdet satuttavat toisiaan leikkimielessä. Alkuperäisen Jackass-ryhmän selkiinnyttyä Knoxville huomasi, että Bam Margeran tekemät CKY-videot olivat myyneet hyvin Yhdysvalloissa, joten he ottivat elokuvien tähdet mukaan joukkoonsa, josta syntyi eräs 2000-luvun kuuluisimmista brändeistä.

Sarjaa kuvattiin kolme tuotantokautta vuodesta 2000 vuoteen 2002, jonka jälkeen kuvattiin kokopitkä Jackass-elokuva. Vuonna 2006 ryhmä julkaisi uuden elokuvan nimeltään Jackass: Number Two.

Ohjelman tunnusmusiikki on Minutemenin kappale ”Corona” vuodelta 1984. Jackassista on myös julkaistu peli, Jackass the Game, jossa voi tehdä lukuisia stuntteja.

Päähenkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut henkilöt ja taustajoukot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkkiksia, jotka ovat esiintyneet sarjassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päähenkilöt sarjan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pontius ja Steve-O alkoivat tehdä omaa Wildboyz-sarjaa Jackassin jälkeen. Wildboyzia on nähty myös Nelosella.

Bam Margera kuvasi elokuvasta saamillaan lipputuloilla Haggard-elokuvan ja alkoi tehdä omaa sarjaa nimeltä Viva La Bam.

Ryan Dunn teki oman televisiosarjan nimeltä Homewrecker, jossa tämä auttaa tavallisia kadunmiehiä kostamaan kepposet, jotka "uhrin" kaverit ovat tälle tehneet, muokkaamalla heidän (kepposen tekijöiden) omista huoneistaan jotain ihan muuta. Ryan Dunn menehtyi auto-onnettomuudessa Pennsylvanian West Goshenissa 20. kesäkuuta 2011.

Johnny Knoxville sai elokuvarooleja ja nykyään hän on jo keskiverto Hollywood-tähti.

Samantapaisia ohjelmia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]